Vappuhumua

Ja taas on yksi vappuaatto vietetty grillimajassa. Ilman kameraa, tietenkin. Ehdottelinkin tyttärelleni että voisivat keksiä sellaisen kameran jonka voisi ripustaa kaulaan, pienen pienen, joka kivuttomasti kulkisi matkassa mukana ja ihminen muistaisi kuviakin ottaa. Tyttäreni siihen että sellainen on jo keksitty. Sen nimi on puhelin. Niinpä niin. Mutta meikämannen piskuinen muutaman kympin puhelinreppana ei kyllä sellaisiin suorituksiin yllä, eikä se ryökäle hajotakaan osaa. Että uuden joutuisi ostamaan. Sellaisen älyllisen!
No niin vappu siis ilman kuvia. Ja päässäkin olevat suttuisia. No ei nyt sentäs. Tänä vuonna meidän sortin sakkimme olikin kutistunut kouralliseen, tytär aviomiehensä ja lapsensa kanssa ja meidän vanhimmat ystävät. Poikakin vietti aattonsa työmaalla. Ja muut ystävät kuka missäkin. Kuohuviinit tarkenimme ulkona siemaista, aurinkokin hemmotteli vaatimattomilla säteillään, mutta sitten siirryimme sisätiloihin grillin ääreen. Oli se vaan sen verran koleata tuo vappusää. Siellä sitten kyllä tarkeni iltamyöhään, liekö myös jekkuhömpsyillä osuutta asiaan, tiedä häntä, mutta pimeys jo valtasi kallion kun ystävämme kanssa viimeisinä hiippailimme varovasti pilkkopimeällä kalliolla kännykän valossa sisälle.
Tänään en jaksa lähteä minnekään, saa perinteinen vappubrunssikin Parkissa jäädä ensi vuoteen. Liian kylmää, liian väsynyt. Ja työn raskaan raatajalle, joka aatonkin töissä huhki, lupasin tarjota jäljelle jääneet pihvit. Ja sitä paitsi täytyy kerätä voimia huomiseen jos vaikka kevättä rinnoissa ihmisillä ja sankoin joukoin rientävät Vuorikadulle shoppailemaan!
Glada Vappen!