Aurinko armas

 Häikäisevän kirkas auringonvalo sai silmämme sikkuraan ja tuhannet aurinkotähdet vilisivät silmissämme kun aamupyöräilylenkillä käännyimme Täktomin raitille. Oli pakko suojata silmiään sillä niin kirkas ja niin alhaalla oli tuo kauan kadoksissa ollut ja kaivattu mollukka. Mutta niin ihana. Niinkuin tuulikin, joka oli, jos ei nyt myrskylukemissa, niin melkein!

Vastatuulessa, siskoni ja minä, pinnistelimme eteenpäin rääkäten kakun ja kinkun kyllästämiä pikkupullerovartaloitamme ja nautimme täysin siemauksin upeasta kevätkesäsyksytalvisäästä, joka sai ilon läikähtämään ja näkemään kuinka kaunista voi olla ilman luntakin.

Bellevuen rantabulevardilla tuuli sai täyden vallan ja mahdin ja puuskutti laineet kunnon pärskeiksi, jotka humisivat rantahiekkaan ja kimalsivat kuin timantit. Kaikki kasvit, joka ikinen pieni kukanlehti, hiekkka - kaikki loistivat auringonvalossa - ja rantatien varressa olevat huvilat saivat taianomaisen hohteen, kun aurinko matalalla loistaen väritti ne kullanvärisiksi. Koko ranta oli täynnä lenkkeilijöitä, koiranulkoiluttajia - ruuhkaksi asti. Mikä ihana, ihana aamu!

Toivotankin teille kaikille Hyvää Joulua ja Onnellista, ihanaa Uutta Vuotta! Toteutukoon kaikki unelmanne ja olkoon ensi vuosi iloa täynnä!

Tyhjä kauppakatu?

Olen ollut yrittäjänä Vuorikadulla melkein kolmekymmentä vuotta. Pitkä, pitkä  aika ja siihen mahtuu monenmoisia muistoja - muistoja hulinavuosista, lamavuosista ja monen monituisesta sunnuntaista, jotka olen viettänyt kaupalla milloin mitä myyden. Muistan myös jonot lelukaupassa Pokemon hysterian ollessa suurimmillaan - kauppa oli ääriään myöten täynnä ja tavara loppui puolessa tunnissa.

Tänään huomasin jollain sivustolla - taas kerran - jonkun laittaman kuvan tyhjästä kauppakadusta. Ja hirveän kasan tykkäyksiä! Ja hymiöitä! Olen kyllä sitä mieltä että tuo asia tyhjästä kauppakadusta - hankolaisten olohuoneesta - ei ole tykkäyksen paikka. Eikä varmastikaan hymiöiden! (Tiedän, tiedän, suhtaudun katuun henkilökohtaisesti oltuani siellä töissä melko tovin, mutta suotakoon se minulle!) Mutta miettikääpä hetkinen ja kuvitelkaa kauppakatu tyhjillään - ilman niitä siellä tällä hetkellä olemassa olevia ihania liikkeitä, ilman niitä ystävällisiä ja palvelualttiita myyjiä - ilman sitä tunnetta, että tulet melkein kuin kotiin ja voit asioida, ottaa sovitettavaksi kotiin, vaihtaa, valittaa ja vain turista kuulumiset noissa pienissä liikkeissä oman kaupunkisi kauppakadulla. Sinun kadullasi. Me kauppiaat olemme siellä vain vuokralla ja töissä.

Me kauppiaat yritämme täyttää kauppamme hyllyt tavaroilla, joita uskomme teidän haluavan ja tarvitsevan - ympäri vuoden. Teemme työn ja käymme tilaamassa ne mistä milloinkin, puramme, hinnoittelemme, järjestelemme - teitä varten. Otamme riskin. Teitä varten. Teemme työtä, niinkuin muutkin ihmiset - ehkä pienemmällä palkalla, välillä ilman palkkaakin, mutta olemme itse valinneet tämän alan, koska jokainen meistä rakastaa tätä työtä ja nauttii ihmisten keskuudessa olemisesta.

Tyhjä surullinen katu autioituneine liikkeineen, surullisine tyhjine ikkunoineen, ilman valoja, ilman ihmisiä, ilman elämää! Niinkuin niin monessa pienessä kaupungissa! Haluammeko sellaisen? Me kauppiaat Vuorikadulla olemme todella aktiivisia, järjestämme, puuhaamme ja yritämme tehdä parhaamme saadaksemme liikettä hankolaisiin, saadaksemme teidät tulemaan kadullenne. Loppu työ jää teille. Haluatteko että teillä on toimiva katu myös huomenna? Haluatteko täyttää kadut naurulla, iloisella sorinalla, tavata tuttuja siinä ostosten teon lomassa, käydä kahvilla ystävienne kanssa ihanassa kahvilassa? Teillä on oikeasti tällä hetkellä siihen mahdollisuus. Tyhjän kadun täyttäminen on teidän asianne. Teidän päätöksenne. Meille yrittäjille jää hyllyjen täyttäminen ja palveleminen. Eikä yksikään yrittäjä voi toimia ilman teitä, ilman asiakkaita. Eikä ilman kassan kilinää!

Itse haluaisin keskustan, jossa on elämää ympäri vuoden. Tiedän, että katu täyttyy kesällä pop-up liikkeistä ja hyvä niin, mutta siltikin vanhanaikaisena ihmisenä haluaisin nähdä kadun olevan elossa ympäri vuoden. Kuoleva kauppakatu on kuin nahistuva sielu - surullisen traaginen.

Joten hyvät ihmiset, täyttäkää katunne askelilla, ilolla ja naurulla - saatatte yllättyä mitä kaikkea sieltä saakaan. Ja mitä enemmän siellä käytte ja ostoksia teette, sitä enemmän tarjontaa kauppoihin tulee ja ties vaikka joku rohkea uskaltaisi avata jonkin uudenkin liikkeen.

Tervetuloa täyttämään katu!

Ja jottei totuus unohtuisi! Kuva viime vuodelta.

Hurahtajamestari

Olen mestari hurahtamaan milloin mihinkin. Aina tietenkin järkevänä ihmisenä järkeviin asioihin.

 Ensimmäinen sellainen kunnon aikuisiän hurahdus oli astrologia. Tuli tutuksi auringon kulma kuunsillalla, planeetat ja niiden merkitys ihmisen sielunelämään, leijona-ihmisen karjuva mielentila ja taivaankappaleiden asema jousimiehen seikkailunhaluisessa elämänkierteessä. Tekaisinpas muutaman kartankin ystävilleni ja itselleni. Melkoinen mullistus elämässä, kun joutui sen jälken muuntautumaan kartan osoitamalle diplomaattisesteettiselle tielle ja hymyillä oikealle ja vasemmalle. Mutta onneksi se hurahdus lopahti. (Oikeasti kyllä seurailen vieläkin ihmismieltä ja mietin onko tuo nyt diplomaatinen vaaka vai hitaasti etenevä, tarkan markan härkä vaiko ehkä kuitenkin eloisa vesimies, johon jokainen ihminens tutustuu sekunnin murto-osassa). Oli itseasiassa todella mielenkiintoista, ja on tietenkin edelleen.

Seuraavaksi päätin (ainakin kymmenen vuotta sitten) ruveta tekemään tilkkutöitä. Ostin tarvikkeet, kasan kankaita, hirveän kasan kirjoja ja lehtiä ja rupesin väkertämään. Hirveä työ. Hirveän kivaa. Ja  ihania peittoja, tyynynpäällisiä ja tuolinsuojia sain aikaiseksi. Ja tilkkutäkit ovat ihanan energisiä, no melkeinpä eläviä, sillä jokaiseen pieneen pistoon ja ompelusaumaan on käytetty rutkasti aikaa, vaivaa ja rakkautta. Nyt osa peitoistani alkaa olla jo hiukka rupsahtaneita, niinkin emäntänsäkin, joten uusia pitäisi alkaa suunnittelemaan ja tekemään, mutta, mutta! Kaappi on täynnä ihanan värikkäitä kankaita sävy sävyyn taitelluissa pinoissa muistuttamassa tuosta vuosien takaisesta järkevästä ja hyödyllisestä hurahduksesta!

Mutta tämä viimeinen! Ette edes voi aavistaa, miten ihanaa, rentouttavaa, aivokopan tyhjentävää puuhaa voi olla skräppäileminen (poikani ihmetteli tuota sanaa ja vastasin että niin netissä luki, ja mitä netissä lukee niin totta tokihan se totta on, inte sant?)! Kiitos Pinterestin tietotaito lisääntyy joka ilta filminpätkiä katsellessa, ideoita imuroidessa tuolta joka naisen elämänoppaasta. Nyt meillä laitetaan valokuvat järjestykseen hienoihin itse koristeltuihin albumeihin. Päässä pyörii jouluhössötysten sijaan magneettien kiinnitykset, paperikuviot ja pitsimetrit! Täytyy kyllä myöntää että järkevämpääkin tekemistä ihminen saattaisi itselleen löytää, varsinkin näin ennen joulua, mutta minkäs sitä luonnolleen voi. Jos hurahtaa niin hurahtaa ja täytyy vaan antaa tuulen viedä. Kyllä se siitä tyyntyy. Jos ei tänään niin huomenna!

Harjoitelmia ja keskeneräisiä sivuja.

Luonnon helmassa

Täällä me vaan Hangossa loiskitaan lätäköissä, katsellaan kun myrsky riepottelee puita ja männykäpysiä, myllää veden korkeuksiin ja pärskii sen rantahietikolle kaataen minimaaliset ihmisenalut voimallaan. Keskellä talvea - kun muualla jo odotetaan hiihtolatujen avautumista, tai ainakin haaveillaan siitä, niin me täällä Hangossa kuljeskelemme metsissä ihmettelemässä luonnon kauneutta liian paksujen vällyjen alla. Kas, kun taisi kesäkuussakin olla kylmempää. Ja heinäkuussa.

Mutta tänään taas huomasin ihmeekseni miten ihanassa kaupungissa ja miten ihanan luonnon äärellä asummekaan. Kotoa lähtiessä vaan valitsee, että minkäköhän rannan tyrskyjä sitä tänään menisi katsomaan. Ja tänään valitsimme tyrskypaikaksi Neljäntuulen Tuvan takaisen pienen rantapläntin. Ja kyllä siellä piposta sai kiinni pitää. Ja pojasta!

Ihana Hanko! Ei ehkä niin talvisen ihanan tunnelmallinen ja jouluisa, mutta omalla tyrskyisellä tavallaan paras paikka maailmassa ihmisen asua. Kiitos!