torstai 17. heinäkuuta 2014

Merellä, Vänö-Bromarv


No lauantaina vihdoinkin, voin sanoa, että nostettiin purjeet. Kasnäs-Holma-Vänö. Mukavassa, sopivassa tuulessa, tosin harmaan koleassa säässä,  purjehdittiin Holmasta Vänöhön, jossa Visans Vänner piti viimeisen konserttinsa tällä kierroksella.
Muut venekunnat olivat jo asemissa kun saavuimme iltapäivällä Vänön kauniiseen, pieneen satamaan. Ja mukavasti oli veneitä, melkein kaikki paikat täynnä, niinkuin keskikesällä pitääkin olla! Pienen ankkurisnapsin (kauheesti oppii uusia juomatapoja kun merellä liikkuu!) jälkeen suuntasimme kahvilaan, jossa Alanin kahvilasta tuttu emäntä hääräili lieden ja kahvipannun takana.


Todella viehättävässä kulttuuritalossa pidettiin illan konsertti ja yhteislaulutilaisuus, joka tietenkin sujui moitteettomasti!
Sunnuntaiaamuna Calypso suuntasi nokkansa kohti Bromarvia, Taalintehtaan kautta, jossa söimme lounasta ja täydensimme varastoja (okei, okei... olutvarastoja!). Kunnon päivämatkan teimmekin, aamusella lähdimme ja neljän maissa olimme perillä Bromarvissa. Ja se sää! Niin, yläkerran puhuriherra oli taas kerran yllätyksellisellä tuulella, liekö ollut sunnuntaiapatiaa. Välillä lepäsi laakereillaan ja muisti sitten varmaankin että aijuu... aallokko hiipuu ja puhalsi posket pullollaan niin maan perusteellisesti. Mutta perille tultiin tuulesta huolimatta.
Perillä meitä odottikin Rouva B ja Herra R kuohuviinipullon kera mökkilaiturilla. Ja nyt onkin pakko laittaa yksi ruokakuva kun tämä rouva Touhukas laittoi meille pientä purtavaa ENNEN ruokaa, jotta jaksaisimme. Hmmm. Mutta liekö ollut meri-ilman tai puhuriherran ansiota, sillä kaik´ män!

Olipahan mukava viisipäiväinen! Kertakaikkiaan! Ja kiitos vieraanvaraisuudesta herra ja rouva Bromarv!
Calypso jatkoi matkaansa Maarianhaminaan ja me kaksi liftaria liftasimme tällä kertaa autokyydin Hankoon, jossa meitä, yllätys, yllätys, odotti yhtä sekasotkuinen talo kuin lähtiessämme. Yksikään kotitonttu ei ollut vaivautunut siivoamaan, pyykkäämään, eikä tiskaamaan. Kummallisia otuksia, sanon vaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti