maanantai 7. heinäkuuta 2014

Kirkkohäät

Lauantaina suuntasimme kohti Hangon kirkkoa, Fordilla komiasti ajellen.
Silloin oli vuorossa ystävämme pojan häät, jonne meidätkin oli onneksemme kutsuttu. Ihanat, kunnon kirkkohäät morsiusneitoineen kaikkineen. 2 pientä ihanaa prinsessa ja 4 vähän varttuneempaa, toki kauniita kaikki tyynni tummanroosan värisissä leningeissään.
Ja vaikka kuinka yritti pysyä tyynenä, niin kyynelhän siinä vierähti kun morsian äitinsä käsipuolessa astahti alttarille valkoisessa morsiuspuvussaan. Varmasti yksi maailman kauneimmista näyistä, ja varmasti yksi liikuttavimmista.
Ja katsokaa nyt häntä! Kaunis, kaunis Marleen sanoo tulevalle aviomiehelleen, Tommylle, tahdon! Tästä hetkestä he ovat mies ja vaimo. Onnellinen aviopari!


Hääseremonian jälkeen vieraat hiljaksensa kävelivät kirkonrappusien juurelle, jossa heitä odotti avoauto.  Aurinko näyttäytyi täydessä loistossaan kun odottelimme hääparin laskeutumista portaita alas. Regattavierashännät saivat myös ilmaista ohjelmaa.


Aivan ihastuttava pari, ja kuvassa näette myös kaksi pientä prinsessaa.


Eikä kyytikään Husille ollut hassumpi, tuollaisella menopelillä olisi mukava körötellä hyvällä säällä töihinkin.


Hääpaikalle ajoimme autoletkassa läpi kaupungin ja regattahännän ja uskon että hääpari sai monen monta onnentoivotusta matkalla ja regattahäntäkin sai silmäniloa katsellessaan hienoja autoja, joita Hangossa riittää.

Ilta vierähtikin sitten Husilla perinteisen kaavan mukaan, hauskoja ohjelmia riitti ja ihanaa laulantaa tarjosivat morsiamen sisar ja opiskelutoverinsa. Husin sali oli niin kauniisti koristeltu kuin vain taiteelliselta morsiamelta saattoi odottaa. 
Kylläpäs olikin hauska ilta, kaikki varttuneemmat vieraat olivat jo menneet koteihinsa kun me vielä sulhon äidin kanssa tanssimme nuortenkin melkein jo väsähtäessä. Kuulimmekin jossain vaiheessa sulhon ja poikani välisen henkevän keskustelun, jossa he miettivät minkä ikäisinä huomasivat että heidän äitinsä eivät ole ihan normaaleja. Toinen sanoi olleensa vasta 9-vuotias, toinen väitti huomanneensa sen vasta kuudentoista ikäisenä!

Kiitos Marleen ja Tommy ikimuistoisesta ja niin kauniista hääjuhlasta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti