torstai 4. kesäkuuta 2015

Täktomin ympäri

Hangossa on juuri sopivan pituinen pitkähkö pyöräilyreitti, jonka mukavasti jaksaa hiljalleen, tai kuka mitenkin, polkea. Me pyöräilemme sen aina myötäpäivään, sanoisi järkevä isäntä, joka tietää nämä myötäpäiväjutut ja vastakarvaan sanoisi emäntä, jolla on naisen logiikka.
Sitäpaitsi vastakarvaan saadaan monta alamäkeä, toistepäin vain ylämäkiä. Hah, tästäkin asiasta on käyty monta kiistelyä, mutta luulen että minä kuitenkin voitin!
Forcitille asti saa körötellä suojatietä rekkojen tahdissa, mutta kun pääsee kääntymään Täktomiin vievälle tielle niin ollaan jo maalaismaisemissa. Kiemurteleva tien varrella voi ihailla talojen kukkaistutuksia, golfkentän viheriöitä ja nauttia auringon valosta!
Täktomin kyltissä Hankoon päin lukee 7 km. Ja paras taival on edessä, jos siis kiertää vastakarvaan. Sillä Täktomin tie mäkineen ja mutkineen, taloineen ja viljelyksineen on kaunis. Ja kun vielä kääntyy ennen hautausmaata rantatielle ja Neljän Tuulen tuvan kohdalla kippuramäntytielle niin loppumatka on silkkaa nautintoa.
Ja kun olet tuon kierroksen tehnyt niin matkamittarisi näyttää noin 18 km. Ei hassumpi saavutus, vai mitä? Silkasta ilosta! (No kyllä joutuu töitäkin tekemään, reisimuskelit kasvaa, takapuoli... hm... puutuu, mutta kunto kasvaa!).












Ja kun vesitorni on kivenheiton päässä niin tietää että kahvilakin on lähellä. Ja tuollaisen matkan jälkeen saa nautiskella ihan mitä lystää!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti