Nolot popot

Kun ne muutkin, niin minäkin. Ostelivat nimittäin Vuorikadun kenkäkaupasta jotain aivan ihania tossuja. Kaikilla  kauppiailla oli uudet kengät jalassaan ja ylpeinä niitä esittelivät. Ihan kun ei olis mitään jalassa, kehuivat.
No pakko saada työkengiksi, ajattelin minäkin, alkaa jo noi talvisaappaat olemaan vähän liian lämpöiset (jos nyt mulla voi ikinä olla liian lämpöistä jaloissa). Siis kenkäkauppaan. Mutta yllätys, yllätys tuo mallipas ei sopinutkaan mun vänkyräjaloille, joten herra Kenkäkauppias näytti toisen mallin, joka oli hieman tyyriimpi, mutta ei ehkä niin soma. Mutta ostin silti kun hyvältä tuntuivat. Ei purista, ei kiristä, kevyet kuin keijun hönkäys. Joten juuri sopivat työkengät!
Näytin niitä ylpeänä sitten tyttärelleni. Joka katsoi niitä (ihan vaan pieni virne huulillansa) ja totesi: vähäks nolot kengät!
Joten nyt mulla on nolot popot, mutta ah, niin ihanat jalassa, niissä on kunnon kerros pehmeää vaahtomuovin tapaista lilluketta sisäpohjassa ja tukevat hyvin jalkaa. Kyllä nyt kelpaa!