torstai 5. helmikuuta 2015

HALVAT DAGAR

Stockmanin Hulluista päivistähän se ajatus tietenkin lähti. Ajattelimme myös pitää muutaman kerran vuodessa jonkinlaisen aletapahtuman, hiljaiseen aikaan. Alunperin nimemme oli, jos oikein muistan, Hullut dagar (korjatkaa, jos muistan vääärin), mutta tuo nimihyväkäs oli liian lähellä Hulluja päiviä, joten kun Hangonlehdessä ilmoitimme tapahtumasta tuolla nimellä, Stockmanilta otettiin yhteyttä ja kiellettiin käyttämästä.
No, eihän me pienistä lannistuttu vaan julistettiin nimikilpailu ja muistaakseni joku fiksu nuori mies tuon nimen Halvat Dagar keksi. Ja siitä lähtien se on hyvin toiminut. Jaa-a, kuinkakohan monta vuotta? Siihen saa joku laskutaitoinen vastata.
Huomenna ja lauantaina ehtii vielä Vuorikadun rientoihin mukaan. Tekemään edullisia löytöjä, kurkistelemaan kevään uusia värejä, joita kauppoihin on jo laatikkokaupalla saapunut. Tai näin kesän lähestyessä miettimään jo uikkareita ja bikineitä, niitäkin saapuu harvasen viikko.
Ja mukavasti tänään olikin ihmiset lähteneet liikkeelle. Sitä paitsi aurinkokin pilkisti talojen takaa, kyllä se kevät siellä tekee tulojaan. Joten liikkeelle, mars mars!
Tervetuloa Vuorikadulle!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti