maanantai 1. syyskuuta 2014

Mitä jäljelle jää...

Tämä on nyt sitten tätä. Ajattelin aamulla kun heräsin. Hiljaisuutta, hidastettua syyselämää. Muuttolinnut häviävät taivaan tuuliin, kakkoshankolaisia näkee harvemmin ja harvemmin, turisteista puhumattakaan. Nyt on syksy. Rakkain vuodenaikani. Mutta.
Kahvila sulkee ovensa, kukkakauppa Kappelisatamantiellä sulkee ovensa, toki jatkaen uusilla poluilla, onnea heille sille saralle. Mutta nyt on se aika kun me kauppiaat tarvitsemme hankolaisia. Toki tarvitsemme heitä aina. Emme todellakaan pidä liikkeitämme, yrityksiämme täällä pelkästään turistien toivossa. Pukerramme koko syksyn, pitkän talven ja kaikki  tuotteet on hankittu vain ja ainoastaan hankolaisia, oman kaupunkimme asukkaita varten, ja toivon mukaan he muistavat olemassaolomme tarpeen tullen. Sillä emme todellakaan elä lämpöisestä ajatuksesta että toivottavasti joku siellä käy ja että toivottavasti ne nyt jaksaa. Se ei kilauta kolikoita kassaan, tuo leipää pöytään, maksa laskuja.
Joten muistakaa, rakkaat hankolaiset, tämän ihanan kaupunkimme asukkaat, meillä on täällä Vuorikadulla edelleen kaupat auki, syksystä, talvesta, loskakelistä huolimatta. Ja ehkä tehdä se pienen pieni päätös, meille niin hyvin tärkeä, että käynpäs nyt kuitenkin ensin katsomassa saisiko tuota nippelinnappelinpuseronpuolikasta omalta kauppakadulta.
Ilman teitä, hyvät hankolaiset, emme ole mitään!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti