Kesän jälkeen...

Jos Annie oli mestariampuja niin minä olen kyllä mestari työntämään ikäviä asioita, ajatuksia, tuntemuksia seuraavaan päivään, seuraavaan viikkoon (ja välillä ne oikeasti haipuvatkin jonnekin unohdusten hautausmaalle ja hyvä niin). Mutta on asioita, jotka eivät unohduksella, mullan kaivuulla, juurien repimisellä minnekään häviä, vaikka kuinka yrittäisi maata kääntää, istutella kauniita kukkasia, kutoa sukkaa raivokkaasti tai pelata Mahjongia puuduttaakseen aivonsa. Vaikka siinäkin olen tosi taitava. Mahjongissa meinaan. Mutta välillä ahdistus ja synkät ajatukset vain valtaavat mielen.

Kesä oli huono. Ihan surkea. Ja nyt puhun vain omalta osaltani. Mutta heinäkuu oli niin surkea, että ajattelin jo pistää pillit ja pussit nippuun ja häipyä eläkkeelle. Vähän jo isännällekin sitä ehdottelin, että josko tuo mut elättäisi. Vaatteet ostaisi, kampaajan maksaisi, Hesarin edelleen pöydälle aamulla kantaisi. Mutta tuo vaan murahteli, ei mitään sanonut. Miehet!

No viikon kuluttua tuon kamalan, hirvittävän masentavan kuukausiraportin nähtyäni aurinko rupesi paistamaan ihan hulluna ja ihmiset rupesivat ostelemaan alennustavaroita (ei nyt hulluna mutta kuitenkin)  ja elokuu näyttikin jo valoisammalta ja huonomuistinen minä unohdin ahdinkoni ja eläkepäivät. Ja parin ostoreissun jälkeen eläkkeellejääminen ei enää ollut lähitulevaisuudessa mahdollistakaan.

Joten täällä edelleen teitä palvelen, rakkaat ystävät ja asiakkaat, ja sinnittelen eteenpäin. Ilolla!

Mutta näin pitkän alkupuheen jälkeen tulen varsinaiseen asiaan, jota ehkä  kannattaa mietiskellä kun ostohimo valtaa mielen ja ulkolaiset nettikaupat tarjoavat ihanuuksiaan suoraan kotiovelle, ilman toimitusmaksuja; välillä huokeampaan hintaan kuin mitä voimme täällä tarjota, välillä kuitenkin aivan samalla hinnalla tai jopa kalliimmalla kuin meidän pikku putiikeissa. Toki valikoimat ovat niissä suuria ja mikäs sen mukavampaa kuin viettää ilta shoppaillen netissä ja näpytellä tilauksia.

Mutta! Miettikääs, kuinka moni niistä yrityksistä maksaa verojaan Suomeen? Mielellään rahamme vievät rikastuttaen jo ennestään äveriäitä rahanteon osaavia ja verotkin taitavat mennä muille maille tuomatta meidän Matti ja Maija Sairaanhoitajalle lisukkeita pöytään, pitämättä Erkki Eläkkeensaajaa tiukemmin leivän syrjässä kiinni. Pitäisikö aina silloin tällöin havahtua miettimään, mitä tekee ja onko se järkevää. Voisiko jonkun näistä tuotteista ostaa Suomesta, Hangosta, omista pikku putiikeistaan?  Sillä jos valtion kassan pohja jo loistaa niin jokainen meistä joutuu omalta osaltaan talkoisiin. Jollain tavalla. Jo pieni käytöksen muutos, kuten vaihtaa se ulkolainen pesuaine suomalaiseen, voi oikeasti tehdä ison muutoksen pitkällä tähtäimellä ja tuoda muutaman uuden työpaikankin siinä sivussa.

Omalta osaltani voin käsi sydämellä sanoa, ettemme me yrittäjät täällä pikkukaupungissa tällä hommalla rikastuta, yritämme parhaamme mukaan tulla toimeen ja saamme  ilon tehdä työtä joka päivä, sillä itse ainakin onnellisena tulen töihin joka päivä (kahvilan kautta). Työmäärään nähden palkkamme on minimaalistakin minimaalisin, mutta kuten asia on jo julki tullutkin, olemme itse työmme valinneet, joten emme sen kummemmin valita, kunhan välillä vähän räpätämme lämpimiksemme!. Mutta veroja maksamme. Joka kuukausi.  Ja mitä enemmän myymme, sitä enemmän maksamme. Yksinkertaista. Ja verorahoilla, niillä kai tämä yhteiskuntakin pyörii. Ja jokainen Vuorikadun kauppias osallistuu näihin talkoisiin. Tekemällä työtä ja kilisyttämällä valtion kassaa.

Joten kilisyttäkäämme yhdessä valtiolle verorahoja ja näin edesautamme omalta osaltamme tällä pienellä, mutta tärkeällä, eleellä ihmisiä pitämään työnsä, saamaan lomansa ja ehkäpä jossain vaiheessa, taas joskus, uusiakin etuuksia.

Illalla palaan multakasaan juurien sekaan ja laitan taas aivot narikkaan!