Hitaasti, hitaasti asiat hoituu. Tänään sain vihdoin matoja syöneestä kamerastani kuvat tietokoneelle (no, työkoneelle ne sain jo heti kun töihin meni, mutta uskokaa tai älkaa, se kuoli, se kone tai pitäisikö sanoa sekin!). Mutta nyt on kuvat tällä uusvanhalla tietokoneella, joten viivytäänpäs vielä pieni hetki Sveitsissä.Istuessamme baariravintolassa ja juodessamme olutta (yllätys, yllätys) ja ihaillessamme olutpulloa oppaamme sanoi että tuo panimo on itseasiassa tässä lähistöllä ja sinne saa mennä vierailulle. Sanottu ja tehty, hypättiin bussiin, vaihdettiin postibussiin, joka kiipesi vuorenrinnettä ylös, ylös ja saavuimme ihanaan, pieneen vuoristokylään, yhden kadun kylään, joka pilvenkorkeuksissa vuorenrinteellä kaunisti tuota jo uskomattoman upeata maisemaa, joka kohosi tien toisella puolella vuorenrinteeksi ja toisella puolella laski vihreäksi laaksoksi. Ja pilvet ne vaan lipuivat talojen alapuolella. Uskomatonta. Meille merenrantakaupungin kasvateille. Mutta nuo vuorikylän asukkaat olisivat takuulla yhtä äimistyneitä nähdessään meidän ihanan meren ympäröivän kaupunkimme.
Itse olutpanimo ei ollut suuren suuri eikä siellä varsinaisesti ollut mitään kiertokäyntiä, itse sai kurkkia laitteiden toimintaa noin niin kuin päällisin puolin. Mutta alakerrasta kuului hirmuisen iloisia ääniä ja sieltä nousi tyytyväisen näköisiä ihmisiä joten sinne mekin suunnistimme. Ja aivan oikein! Siellä sai maistella huokeaan hintaan tuota paikallista olutta. Ja pitkin hampain mekin! Oluen myyjä, liekö ollut jopa joku omistajista, helppoheikin vertainen, tarjoili, kaatoi, seurusteli, vitsaili ja joi melkein yhtä paljon kuin olutta tuoppeihin kaatoi. Tosi hauska työpaikka ja hyvät työpaikkaedut!
Ja uskokaa tai älkää tuohon pieneen vuoristokylään mahtui vanha kirkko, uusi kirkko, kaksi hotellia ravintoloineen (aukinaisine sellaisine), pieni kauppa, olutpanimo ja sauna!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti