Pitkän, mutta hauskan Joulukadunavajaislauantain jälkeen ylimpänä mielessäni ei todellakaan ollut viettää sunnuntaita lihaa pussittaen tai jauhelihaa jauhaen. Aamulla herätessä tajusin myös että johonkinhan se kaikki liha olisi mahdutettava, joten ei auttanut muu kuin ruveta pakastinta siivoamaan ja tyhjentämään turhista, vanhoista avatuista paketeista, jotta saamme kallisarvoisen lihan mahtumaan sinne.
Siellä varastohuoneessa, jossa pakastin on, pääsee juuri ja juuri liikkumaan, tavarat ovat hiljalleen hiipineet hyllyiltä alaspäin, lattiata kohden ja välillä ei pakastintakaan saa kunnolla auki. Joten kunnon perheenemäntänä siivosin samalla tuon romuhuoneen ja heitin säkillisen turhaa tavaraa pois!
Ja keitin puolukkapuuroa ja mustikkakiisseliä. Ja vein isännän Oi Hankoon syömään. Ja hain lapsenlapsen meille leikkimään. Ja pussitin ja punnitsin, pakastin ja keittelin kahvia pojalleni.
Sulan arvoinen suoritus! Laiskalta. Ja hirmuisen raskastahan on kuunnella Leijonaa mä metsästän ihana, suloisen pehmoinen lapsenlapsi sylissä, katsella hänen säihkyviä silmiään odottaessaan loppu-miauta ja kuunnella hänen holtitonta kikatustaan kera loppusointujen!
Ja sitäpaitsi, isäntä sen työn oikeasti teki, siis sen raskaimman, minä vaan olin asistenttina ja vähän siivoilin sieltä täältä.
Päivä pulkassa, Midsommerin murhaa odotellessa voikin valmistautua yöpuulle ja seuraavaan työviikkoon. Olkoon se kiireinen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti