Ystävä hyvä

Mulla on kuulkaas paljon ystäviä. Nuoria, vanhoja, viisaita ja vähän hullujakin. Ihan vähän vain. Hulluja. En niitä nyt kyllä normaalisti mieti, ystäviä, siellä ne niinkuin taka-alalla on ja pysyy. Vähän niinkuin tukeva sokkeli, joka taloa pystyssä pitää. Sellaisia ne on ne hyvät ystävät. Vanhat, nuoret ja vähän hullut. Sukulaissielut.
Vanhimmat ystävät ovat kouluajoilta, naapurin lapsia, joiden kanssa vapaa-aikakin vietettiin, koulukaverit, joista osa on hävinnyt jo muistin sopukoihin, mutta osa heistä on jäänyt sokkelikiviksi. Kuten stadin typykät. Kolme ihanaa, kaunista naista aikojen alusta. Hirveitä käkättäjiä. Jotka taas pian ilokseni tapaan.
Suurin osa nykyisistä ystävistämme on tullut aikuisiällä, ystäviä joiden kanssa käymme syömässä, tanssimassa, purjehtimassa, matkoilla ja joskus laulaa luritamme, karaokea!. Ne ne niitä varsinaisia sokkelikiviä on. Aina on joku joka auttaa, kutsuu syömään tai juttelemaan. Aina on joku jolle sydäntään purkaa. Ei se sen kummempaa oo. Ystävyys.