Sukuni mun

Niin olen onnellisessa asemassa että mulla on suuri suku. Tai oikeastaan itse sukukaukainen on pieni, mutta tämä lähisuku täällä Hangossa ja tuossa lähistöllä on suuri tai suurehko. Perjantaina sitten sisareni (ainut sellainen) päätti tulla Helsingistä asti meitä tervehtimään ja poikamme ja kummipoikansa syntymäpäivää juhlistamaan. No, juhlathan siitä syntyi.
Mutta ei niitä niin vaan kokoon saa noita mun rakkaita sukulaisiani. Ehei. Yks lähetti viestin että juu tullaan kyllä mielellään, mutta onks teillä peurapataa. No joo on. No entäs juustokakkua. No, okei tehdään juustokakkuakin. No sit me tullaan. Ja siskonikin sitten vielä varmistui että kai teillä on sen peurapadan lisäksi omenapiirakkaa. Sitä, joka me viime vuonna syötiin melkein loppuun sillä aikaa kun kävit siihen kermaa vispaamassa. No tehdään sitten omenapiirakkaakin. Mutta varmistin että istuin pöydässä ennenkuin piirakka tuotiin pöytään. Eivät kehdanneet sitä niin nopeasti ahmia.
Ja täytyy sanoa että yksi hyvä puoli on neljässä veljessä. Niiden mukana on tullut  vaimoja sukuun. Uusia ystäviä, uusia sisaria, matkakumppaneita, juhlijoita ja laulajia.
Sillä lauluiltahan siitä kehkeytyi. Nuoriso ensin hyvin nopeasti itse itsensä karkoittivat kuka lastansa nukuttamaan kuka Grönaan kaveriporukassa syntymäpäiviään viettämään. Mutta me muut laululintuset. Karaokelevyn kannet vaan lentelivät kun lauluja etsittiin ja mikrofoneja vaihdeltiin. Isämmekin esimerkkiä näyttäen.
Olipas mukava ilta, hyvät sukulaiset ja lapsukaiset. Kiitos siitä!