Tumpelo lipunostaja

Huomenna ajattelin piipahtaa pääkaupungissamme. Ostoilla ja tapaamassa typyköitä. Ja siskoa, toivon mukaan, jos ehtinee rientoihin mukaan. Ja jotta autoton, ajokortiton pääsee suureen kaupunkiin, tai ylipäätään mihinkään, tarvitaan VRn apua junan muodossa.
Ja lippu. Se murheenkryyni. Inhottava pieni asia, josta olen tehnyt päässäni suuren esteen, melkein niin suuren etten edes koko junamatkaa halua tehdä. Katsokaas kun asia on näin.

Olen vanhanaikaisiakin vanhanaikaisempi enkä omista pankkikorttia. Älkää kysykö! Joten matkalippuautomaatista lipun ostaminen on tietenkin mahdotonta. Ja junasta, josta sen ennen ostin, ja kiltisti maksoin ylimääräiset eurot, ei enää voi lippua ostaa (vai voiko ehkä vielä, ehkei ne sitä palvelua poistaneetkaan!?). No joka tapauksessa ajattelin sen sitten ostavani netistä niinkuin kaikki muutkin kansalaiset. Ja onnistuin. Ja maksoin. Ja enkä saanut lippua sähköpostissa. Tietenkään.
Tapahtuma oli keskeytynyt, mutta maksun kyllä ottivat. Sainpas sen sitten selvitettyä ja mieltäni purkaa viattomalle työntekijälle, joka ei takuullakaan ollut syypää tähän kömpelöön yritykseeni, mutta sattui sopivasti olemaan puhelimen toisessa päässä. Reppana.

Huomenna siis lähden junalla Helsinkiin ja ajoissa pyöräilen R-kioskin kautta ostamaan junalipun.
 Mutta jotenkin vaan tuntuu siltä, että ainakin tässä asiassa ennenvanhaan oli kaikki toisin ja paremmin. Ei tarvinnut lipunostoon tietokonetta, älykännykkää, printteriä ja kaikenmaailman vempeleitä niitä pyörittämään. Senkus vain löi rahat tiskiin ja huikkasi luukusta: edestakainen Helsinkiin. Ja myyjä kiepautti sulle lipun ja vaihtorahat! Ja takaisinkin sai tulla millä junalla mieli! Ja muutaman ihmisen tämäkin työllisti vielä kaiken lisäksi!