Tuli eilen mieleeni miettiessäni syntejä syviä tapaus vuosien takaa, aikana jolloin lapsemme olivat vielä koulunpenkillä. Ruotsinkielisessä koulussa. Olin ystäväni luona parantamassa maailmaa kahvikupposella ja saattoi siinä mennä lasillinen viiniäkin, tai no ehkä parikin. Hänen tyttärensä, joka on täysin ruotsinkielinen, teki suomenkielen ainetta tai ehkä se oli käännös ruotsista suomeen. Ystäväni sitten hänelle että Seijahan voi sen lukaista ja korjata, kun kerran täällä on. Tytär meidät tuntien hieman empi, mutta antoi kuitenkin sen luettavaksi. Ei me naureta, sanoi ystäväni, äiti.
Kippurassa naurettiin. Ihan hervottomina.
En ole ikinä voinut kuvitellakaan että suomenkieli voisi olla niin hauskaa, sen kun laittaa erilaisia päätteitä peräkkäin, taivuttaa ne sikinsokin niin saa huikean hauskan tekstin.
Ja kyllä, tyttärestä kasvoi ihana nuori, suomenkieltä taitava kelpo kansalainen. Meistäkin huolimatta. Ehkä vielä piirun parempi kuin äitinsä - ja sen kaveri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti