Tänään sitten asettauduin tietokoneen ääreen ja päätinkin yhtäkkiä lähteä pyöräilemään, noin vain. Forcitille ja takaisin, ajattelin. Se on juuri sopivan mittainen pyörälenkki työpäivän päätteeksi eikä tarvitse alittaa eikä ylittää mitään eikä pyöräillä autojen seassa. Se on myös sopivan mittainen ajallisesti, ehtii meditoida tai suunnitella tulevia juhlia, tai kaupan ikkunan somistusta tai mitä nyt ikinä haluaakaan. Mutta tänään ei ollut meditaation aika. Tänään ajattelin pitää puhuttelun polville!
Siinä sitten pyöräillessäni sopivan ripeätä vauhtia auringon kultaamaa pyörätietä, tuulen suhistessa korvissa, miljoonien pienten ötököiden lentäessä suuhun, silmiin ja nenään, aloitin pienen puhuttelun rakkaille, hyvin palvelleille polvilleni.
Kysyinkin sitten aivan suoraan: Haluatko sinä oikea polvi leikkaukseen? Ei kuulemma halua, ja toinen huusi ettei sekään, turha kysyäkään. Lupasin niille enemmän liikuntaa pyöräilyn muodossa, terveellistä salaattipainotteista ruokaa, pähkinöitä, hedelmiä ja marjoja ja vähemmän haitallisia sokeriherkkuja! Polvet puolestaan lupasivat yrittää kehitellä jonkinnäköistä nestettä luiden väliin, ettei ihan tarvitse kitkuttaen kävellä. Joten meillä on nyt sitten suullinen sopimus! Minä liikuttelen niitä kohtuullisesti ja sopivalla tavalla ja ne ei rutise, kitise, muljahtele joka käänteessä ja varsinkaan sateisella ja kostealla säällä.
Ihan reilu sopimus, mielestäni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti