Ei enää notkuta tietokoneen ääressä silmät sikkurassa odottaen jännittäviä päivityksiä tai pelaten Mahjongia. Ei, ei, ei. Nyt on koittanut uusi aikakausi ja uusi terveellinen tai ainakin polviystävällinen harrastus on hurahduttanut tai oikeammin jämähdyttänyt rouvan totaalisesti sohvanpohjalle.
Päivän sana on Netflix. Ja uusi televisio.
Vuosikausia olen tihruttanut pientä, särisevää, värisevää, tummakuvaista laatikkoa ja kironnut kuvan ja ohjelmat huitsin nevadaan. Eihän sieltä telkkarista melkein ikinä mitään tule eikä vanhat telkkarit, joita olen omistanut ja jotka olen perinyt lapsiltani, ole olleet enää vuosikausiin tätä päivää. Kunnes sain tarpeekseni ja päätin vihdoin ja viimein ostaa uuden television. Ihan ihkauuden ja juuri sellaisen, josta olen haaveillut.
Tosin suunnitellessani tätä suurta hankintaa soitin tyttärelleni ja kyselin, että mikä se smarttv on ja pitääkö olla kannettava ja miten se toimii ja minkälainen pitäisi hankkia. Nauroivat kippurassa. Vävypoika vielä vannotti tytärtäni lähtemään mukaan, meitä ei saa päästää yksin tvtä ostamaan. Nauravat meidät ulos kaupasta. Mutta hah - sain kuin sainkin ostettua ja kehtasin kysyä kaikki tyhmät kysymykset myyjäpoloiselta. Kyselivät vielä lähtiessämme, että onko teillä nyt joku joka asentaa tämän teille. No olihan meillä - poikamme hälyytettiin paikalle.
Ihanaa käpertyä talvi-iltoina sohvan nurkkaan kutomaan ja katsomaan hyviä sarjoja ja ohjelmia - tai no hyviä ja hyviä - mutta ainakin voin ne itse valita ja katsoa juuri sitä mitä haluan.
Ja kaikki tietävät mistä mamma löytyy - sillä hirveä kasa sarjoja ja elokuvia, uusia ja vanhoja, odottaa katsojaansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti