Niinpä niin. Pyörän avaimet eivät olleet taskussa. Ajattelin soittaa miehelle, mutta samantien muistin, että eihän hän ole kotona. Ja puhelinkin oli jäänyt kauppaan. Avasin siis ovet uudelleen, etsin puhelimen laatikon syövereistä, purin kassin tiskille, jospa se avainnippu vaikka olisi vahingossa livahtanut kassiin taskun sijasta. No eipä näkynyt. Ei siinä sitten muu auttanut kuin lähteä kävelemään, mutta onneksi sentään pyörä jäi turvallisesti lukkoon.
Nälkä kurni vatsanpohjaa, joten kaupan kautta piti mennä ja ostokset olivat hurjat: kaksi jogurttia ja siskonmakkarakeittoa (jep, valmisruokaa, mutta äitien tekemää!). Kassalla maksua suorittaessani huomasin, että lompakko jäi siinä kassintyhjennysurakassa tiskille. Joten jätin suuret ostokseni ystävälliselle myyjättärelle, joka ne kiikutti takaisin hyllyyn. Koska en nyt jaksanut enää kiukuspäissäni mennä takaisin kauppaan lompakkoa hakemaan. Ja kananmunia (Täktomista) oli jääkaapissa, joten oivan munakkaan niistä saisi.
Muistin matkalla, että eipähän mulla tietenkään ole kotiavaintakaan, sillä siinähän se, samassa nipussa. Mies sitten puhelimen päässä neuvoi vara-avaimen paikan, joten onneksi pääsin sisälle.
Ruokaa sain ja hermotkin rentoutuivat. Kunnes piti ruveta tiistaipäivän kunniaksi maksamaan laskuja. No lompakkohan on siellä kaupan tiskillä ja lompakossa on se koodiavainkortti. Huokaus.
Mukavaa tiistaipäivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti