Hämärän lapsi

Rakastan Syksyä, syksyä isolla kirjaimella!  Rakastan pimeneviä iltoja, tuulisia, myrskyisiä päiviä, jopa sadetta, koska silloin voin käpertyä hyvällä omallatunnolla sohvannurkkaan lukemaan hyvää kirjaa kynttilän valossa. Toki voin tehdä niin hyvällä säälläkin, aurinkoisena päivänä kirkkaassa valossa jopa näkisi lukea paremmin, mutta se ei ole kuitenkaan sama asia kuin tuo ihana, ihana hämärä.
Hämärässä kaikki muuttuu salaperäisemmäksi, jotenkin hiljaisemmaksi. Talo kietoutuu pehmeään valoon jota pienet tuikut ja kynttilät luovat ja  joka tanssittaa  varjoja seinillä ja lattioilla. Kirjan pudotessa lattialle on haaveilu ja ajattelu ottanut vallan ja voi päästää mielikuvituksen valloilleen pieneksi hetkeksi. Ihana raukeus.
Melkeimpä voisi sanoa että syksyllä herään elämään, toisaalta taas vaivun ihanaan joutilaisuuteen, mutta ehkä se onkin kohdallani sitä ihaninta elämää.