Viherpeukalo

Varsinainen viherpeukalo. Kukka kuin kukka niin kaikki ne kuolee, tai ainakin lakastuu lakastumistaan ja riiputtavat lehtiään surullisen näköisinä vettä huutaen. Ja rakkautta. Ja substralia. Vettä kyllä joskus saavat. Silloin tällöin kun emäntä muistaa. Usein liian myöhään. Niinkuin tämän keittiössä olevan, mikälienimensä kohdalla. Sain sen kerran ystävältäni ja olen todellakin monta vuotta sitä yrittänyt pitää hengissä, kitukasvuisena se on tuossa uunin vieressä lämpimässä monen monta vuotta sinnitellyt, mutta nyt tuli tuokin tiensä päähän. Enää ei taida vesi eikä edes rakkaus auttaa.
Olohuoneessa on myös muutama palmu, jotka sain siskoltani Hankoon etelän hyvään ilmastoon Helsingin saasteista hoitoon. Samoissa ruukuissa nököttävät, siskoni niitä käy välillä kastelemassa, huokaillen, tasan tarkkaan tietäen miten niiden lopulta käy. Hengissä kylläkin, vielä. Ne saattaisi vielä pelastaa ruukkuja vaihtamalla ja ehkä lisäämällä vedensaantia. Hmm.
Toiset on vaan luotuja kukkien kanssa keskustelemaan ja toiset eivät. Ennen kyllä peukaloni oli vihreämpi, mutta vuosien saatossa hailakoitunut. No, onneksi on kukkakauppoja, joista voi aina silloin tällöin ostaa uuden, kukoistavan viherkasvin.


ISÄNNÄLLÄ on muuten yksi hoidokki... en saa siihen koskea, enkä sitä kastella...