No virushan käänsi kaupankäynnin ylösalaisin ja painoi painavan jalkansa päälle ja musersi pienet kauppiaat. Lannisti ainakin muutamaksi päiväksi apatian syövereihin, josta ei millään olisi halunnut nousta ylös - takaisin todellisuuteen. Ei pienessä kaupungissa yrittäminen ole helppoa ollut moneen moneen vuoteen, mutta on niistä vuosista aina jotenkin sisulla selvinnyt, aina on jossain vaiheessa tullut sen verran rahaa, että selvitty on, kunnialla.
Yhtäkkiä tuli tilanne, että rahaa ei tule. Ei vaan tule!!! Killingin killinkiäkään - useina päivinä. Maksa siinä sitten vuokra, verot, lainat, puhelin, liikevaihtovero, ennakkovero, sähkö, korttiautomaatn vuokra, eläke.... lista on pitkä ja vielä pidemmältä se tuntuu kun rahavirta katkeaa. Mitäs nyt, mitenkäs nyt suu pannaan? Ei auta edes käsiä ristiä. Kunnes päätin. Jos minua ei ole nujerrettu näinä kolmenakymmenenä vuotena, jotka eivät todellakaan ole olleet aina helppoja, niin ei tuo pieni piruilainen minua nytkään nujerra. Olen sen verran sisukas. Mutta arjen kylläkin muutti ja nauroi mennessään huutaen: Ota koppi, mutta helppoa ei tule olemaan.
Suljettu. Yrittäjän pahin painajainen. Kamalistakin kamalin sana. Ikinä, ikinä kolmeenkymmeneen vuoteen ei ole liikkeeni ollut suljettuna kuin jonkin hassun tunnin päivällä. Ja sekin huonon omatunnon kera!
Aamun laiskat Hesarinlukuhetket ja aamukahvit Lillanissa nurkkapöytäjengin kanssa vaihtuivat aamuaikaiseen herätykseen, puuronkeittoon ja aamiaisentekoon ihanille, välillä hermoja raastaville, puhua pulputtaville lapsenlapsille uhmaikineen. Raahaan nuo paaperot sitten liikeeseeni yhdeksäksi, koska päivystämme kaupalla 9-11. Onneksi lapsista on hauskaa kaikki uusi ja ihmeellinen ja niistä on todella hauskaa, kun niillä on kokonaan oma huone alakerrassa, outletissa. Ehkä ne joskus tulevaisuudessa muistelevat sitä ihmeellistä Korona-aikaa kun sai olla mummin kellarissa leikkimässä vaatteiden seassa!
Yhdeltätoista raahaan lapset (toinen rattaissa, toisella oma pyörä) takaisin kotiin syömään ja saan siinä ruoan jälkeen tehtyä mainoksia, vastata mahdollisiin viesteihin ennenkuin lapset vaativat huomion. Välillä olen täti, välillä opettaja ja välillä kummitus. Puoli neljältä kun ukkoni tulee kotiin lähden kävelemään taas töihin ja päivystän 16-17, kuvaan tuotteita, laitan nettiin, yritän niiiin sinnikkäästi myydä - edes jotakin - edes kahdellakymmenellä eurolla. Sillä tiedättekö
mitä, pienikin myynti, pienikin ostos teidän puoleltanne, sillä on merkitys. Se tarkoittaa, että voin ehkä maksaa sähkölaskun, puhelinlaskun ja korttikoneeni toimii edelleen. Ja vuokrakin on maksettava. Vaikka joitain laskuja, veroja voi siirtää kaikkea ei kuitenkaan voi. Ne on maksettava ja jostain on tultava rahaa. Vaikka vain pieni rahanoro. Sekin saa unen tulemaan. Nolla on nolla ja sillä ei paljon leipää voidella.
Yrittäjän illat menevätkin sitten mainoksia rustatessa, viesteihin vastatessa, ja tvkin on hyvä seuralainen sillä mieli on kuitenkin sen verran levoton ettei oikein osaa keskittyä mihinkään ihmeelliseen. Sen kun vain antaa ajan mennä. Mutta kyllä se tästä, kunhan hengissä selvitään!
Ja muistakaa meitä pieniä täällä Hangossa, olisimme hyvin mielellämme Vuorikadulla vielä syksyllä teitä palvelemassa. Ja koska jokaisella on varmasti tiukkaa näinä aikoin, niin muistakaa, että pienistäkin pienin ostos Vuorikadulla voi merkitä liikkeiden olomassaoloa tulevaisuudessa. Voit myös ostaa itsellesi lahjakortin kaikista liikkeistämme ja käyttää sen sitten kun aika on sopiva. Tuomme myös kotiin sovitettavaksi ja monella on kotiinkuljetus. Ja postitamme. Melkein kaikki on mahdollista, joten ottakaa te koppi. Nauttikaa kotisohvalla ja antakaa meidän palvella, sillä sitä varten olemme täällä - teidän ilona ja omaksi iloksemme!
Me kiitämme ja kumarramme!
Pysykää terveinä!
Sivu, jonka tein syksyllä, artjournal, mixed media, Pompeijissa käyntimme jälkeen - aikakaudelta ennen koronaa, mutta sopinee tähän aikaan ja tähän päivään - Painted Silence.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti