Ensin menee kuulo! Ei voitu istua keittiön vieressä kun tiskit kolisee, ihmiset hyrisee ja tiskikone laulaa monotonista melodiaansa. Ei kuule omia ajatuksiaan saatikka sitten toisten viisaita huomioita botoxhuulista ja niiden tuottamista vaikeuksista arkielämässä (esim. pillillä imeminen), Mister Trumpin toilauksista maailmalla tai muista tuikitärkeistä asioista, kuten kasvojen kohotuksesta. Joka tietenkin onkin ajankohtainen aihe meidän ikäisillemme leideille. Kokeilimme kaikki pikakohotusta ja hyvältä näytti. Ainoa haittapuoli oli käsien puutuminen, kun piti vetää aika napakasti poskia yläkulmiin. 40 v. luokkakokouksemme lähestyy huimaa vauhtia, joten emme voi muuta kuin ottaa järeät aseet käyttöön. Kyllä ne sitten ihmettelevät - Jarit, Karit, Pertit ja muut!
Noh. Sitten menee näkö. Ruokalistan (menun) lukemiseen ei riitä enää kynttilän valo; ei edes se pienen pieni lamppu, joka siinä pöydän päässä nököttää, tuo minkäänlaista valaistusta asiaan ja saimme oikein yhteistuumin pähkäillä pienten tekstiklumeruurien merkitystä. Onneksi yhdellä meistä oli melkein otsalamppu mukana, mutta oli sitten kuitenkin unohtanut sen matkasta. Ja sitten vielä pitää tarkistaa ruokien sopivuus: laktoosi, valkosipuli, gluteeni, rasva, isot kokkareet ja vatsaystävällisyys. Melkein päädyimme sosekeittoon, mutta loppujen lopuksi saimme kuin saimmekin hyvää ja maittavaa ruokaa. Oluen tilaaminen sentään onnistui ulkomuistista!
No kuulkaas, kun juo olutta täytyy sen seurauksena nousta ja suunnata pikkulaan. Nousta ja nousta! Nouse nyt sitten kun se kaikki ruoka ja olut on turvottanut jokaisen nivelen ja suonen ja vatsan ja pakarat ja jalkaterät. Joten ensimmäiset askeleet ovat tuskaa! Mutta tuskasta viis kun joku ehdotti jälkiruokaa ja paikan vaihtoa ja jälkiruoaksi nautimmekin hyvää, edullista viiniä hyvässä seurassa ja harrastimme koko kuukauden edestä naurujoogaa!
Ihanan kaunis nauruntäyteinen päivä ystävien ja siskon kera. Ja tietoisuus siitä, että tuolla jossain on neljä kaunista ihmistä, joihin voi luottaa niin hyvässä kuin pahassa, saa jaksamaan taas eteenpäin kohti ihanaa syksyä ja kevättä, jolloin taas tapaamme!
Kiitos Typykät!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti