Kevätväsymystä!

Mun piti ruveta kirjoittamaan positiivisia kirjoituksia, ihanasta keväästä ja kukkasista ja vihertävästä nurmikosta, laineiden liplatuksesta kevätauringossa kärpästen suristessa ja odottaessa kesävieraita ja uimareita rantahietikolle.

Mutta kun en mä jaksa. Mulla on kevätväsymys. Paha sellainen. Saattaa pienen pieni syy olla kuuden päivän viikoissa, tällä viikolla tosin seitsemän, kun sunnuntainakin oltiin töissä. Aika turhaan, mutta oltiin kuitenkin. Muutama ihana asiakas kyllä lämmitti mieltä! No, joka tapauksessa, töissä tai ei, niin väsynyt olen kuitenkin. Totaalisen lamaantunut. Tänäänkään (mikä sana - kattokaas sitä!) en tehnyt mitään - en yhtikäs mitään. Otin paketit jotka söpö lähettipoika toi, avasin ne juuri ja juuri ja laitoin pinon ylimmäksi. Sukkahousut, jotka jo perjantaina tulivat, ovat levällään kaupassa, koska myin niitä, mutten tietenkään jaksanut niitä hyllyyn laittaa. Ihan järkyttävää. Ja joka kerran kun Enid, joka alakerrassa ompelee (vink, vink... tuokaa vaan sille töitä, että edes joku jotain tekee) tuli ylös olin samassa paikassa: rötkötin tietokoneen ääressä ja odotin ihmettä tapahtuvaksi. Mitään ei tapahtunut. Ei energiaa, ei mullistavia uutisia, ei uutta työpaikka (no en ole kyllä sellaista etsinyt, mutta ei sitä koskaan tiedä kuka mut haluaa ja minne!), ei mitään! Tylsää täynnä koko päivä.

Ja tylsyys ja saamattomuus jatkuu täällä kotonakin. Yhden jakson Chef's Table-sarjaa katsoin ja eipä sitten muuta (jaa, löysin pääsiäiskarkkipussin kaapista ja se toi kymmenen minuutin lohdutuksen ja jonkinnäköisen piristysruiskeen niin että pääsin soffalta tänne tietokoneen ääreen). Miten voi näin väsynyt pieni ihminen olla. Syynä täytyy olla tuo kellojen rustaus!

Ajatella, ulkonakin olisi ollut upea kevätilma ja valoisaa, mutta kun masennuksen mörökölli iskee niin ei auta edes ulos mennä - voisi vaikka piristyä ja se ei sopinut tämän päivän mielialaan. Huomenna sitten.

No niin, ihmiset, sainpas edes pari sanaa sanottua ja sormet vetristyivät kunnolla. Huomenna olen jo tiistaipirteä ja ahkera ja aktiiviranneke näyttää hurjia lukemia. Tänään se vaan herjaa: It´s time to move! Tekopirteä!

Toi ensimmäinen luurankokuva tuli vahingossa kun selailin kuvia, mutta hei, sehän kuvaa mua tosi hyvin tällä hetkellä, tosin ei painovoimaltaan, sillä tuo kuvan herra on kyllä, mun onneksi, vähän kevyempi. Mutta kevään korvilla meidän pihaan varmastikin, toivon mukaan, puhkeaa tuollainen kaunis valkoinen nimeä-tiedä-en kukka, joka peittää kallion kauneudellaan.