Muistoja

Kummallista mitä sitä lapsuudestaan muistaa. Ja ei muista. Eikä voi muistaa. Mutta yhtäkaikki ne tapahtumat ovat totta ja mitä jälkiä ne ovat jättäneet, jos ollenkaan... kukapa tietää...
Edesmennyt äitini kertoi ensimmäisestä lentomatkastani. Asuimme jossain Esplanadin varrella, talo taitaa olla vieläkin pystyssä. Talo oli sellainen tyypillinen senaikainen talo, korkea sokkeli, joten rappusia pienelle kuistille oli myös monta. Ja niinpä hän eräänä kauniina päivänä laittoi minut niihin ihaniin sinisiin puolipallon näköisiin vaunuihin nukkumaan ulos siihen avokuistille ja Hangon ihana tuuli puhalsi vaunut rappusia alas.
Eikä edelleenkään tuo lentäminen ole lempipuuhaani, tosin nyt jo hiukan useammin matkustaneena, menee jotenkuten ilman paniikkikohtausta... mutta kukapa tietää mitä tuosta ensimmäisestä lentomatkasta on jäänyt sielun syövereihin.




Toistakaan ikävää muistoa en onnekseni muista, mutta vanhempani ovat kertoneet ensimmäisestä kunnon sukelluksestani. Se tapahtui ollessamme mummolassa Hankasalmella. Mummoni asui pitkän kinttupolun päässä, polun jota reunusti kymmenet valtavat muurahaiskeot ja taivaaseen asti ulottuvat puut. Ja polun päässä oli veräjä joka piti aukaista ennen kuin voi kavuta Karankamäelle ja mummolaan! Siellä sitten ollessani muutaman vuoden ikäinen olin hukkua saaviin. Se tavallinen tarina, saavi täynnä vettä ja utelias lapsi. Onneksi kuitenkin tässä kirjoittelen, joten suojelusenkeli taisi olla valppaana!

Mummola

Tämän kolmannen onnettomuusaiheisen muiston muistan selkeästi. Olin siinä 4-5 vuotias ja asuimme Sonkilla Kappelisatamantiellä. Talossa oli kyllä sauna, mutta jostain syystä kävimme naapurin omakotitalossa saunomassa. Ja siellä sitten heitin löylyä ja tipuin kiukaaseen. Sen muistan ja joka-aamuisen pesuoperaation kun pyjaman hiha tarttui ihoon kiinni ja sitä piti liottaa vedessä. Käsi on tallella eikä sielukaan suurempia kolauksia saanut, muutama muisto rikkaampana.

Naapurissa kyläilemässä