Helsingissä

Lyhyesti alku kaunis: Halusin Henri Cartier-Bressonin näyttelyyn Ateneumiin, sisko oli Hangossa ja uusi, hyvä mutta kivikova patjani tarvitsi kivikovan sijauspatjan tilalle uuden hiukka pehmeämmän, sillä selkäni on hiljalleen muuttunut rautakangeksi. (Itse sen olen ostanut, testanut 20 sekuntia ja hyväksi todennut, hah!).

Siispä Helsinkiin. Ja koska valokuvanäyttely ei ollut autovalokuvanäyttely ei isäntä luvannut lähteä sitä katsomaan, mutta ehdotti että me siskokset voisimme mennä junalla ja hän tulee sitten jälkijunassa autolla emännän kotio noutamaan, niin ja sen patjan Ikeasta. (Olisin halunnut sellaisen Tempur-patjan, mutta Ikean halpisversio on yli 10 kertaa halvempi, joten päätös oli varsinaisen helppo).

Näyttely oli todella hyvä, kannattaa käydä se katsomassa jos Helsingissä liikutte.  Sääli vain, että näin sunnuntaina Ateneumissa oli jo aikamoinen tungos, joten hirveän syvällisesti ei voinut kaikkiin valokuviin tutustua ja lukea pienen pieniä pränttejä missä ja koska otettu, pitäisi melkein mennä toisen kerran näyttely katsomaan. Mutta kaikista noista upeista valokuvista pidin ehkä kuitenkin eniten Alberto Giacomettin muotokuvasta!

Ajattelimme kävellä Ateneumista siskon luo Töölöön odottamaan minun kyytiäni kun siinä matkan varrella näimme Ikea-bussin. Hienoa, nyt säästetään aikaa ja bensaa ja niinpä hypähdin bussiin ja soitin isännälle että menee suoraan Ikeaan, minä tulen ilmaisbussilla.

Kissanviikset!

Oli se ilmainen, mutta ei me mitään bensaa säästetty! Jouduin nimittäin Vantaalle. Ja kyllä, kyllä siinä bussin ovessa luki, jos olisi lukenut, Ikea Vantaa. Mutta ei siitä pysäkiltä ennen ole Vantaalle bussia mennyt, Espooseen vain. Mikään ei ole pysyvää tässä maailmassa!

Joten meidän päivästä tulikin yllättävän pitkä, viiden maissa laitoin siskolle viestiä että terve, terve, kohta ajetaan sun ohi, Töölöntori jo häämöttää. Ja siitä sitten vielä kotiin Hankoon.

Matkailu avartaa. Patja saatiin. Isännältä ei mennyt hermot. Emännältä melkein!

Monsteri-ilta

Iltojen hämärtyessä noidat lähtevät liikkeelle napaten matkaansa kaikenmaailman monsterit, luurangot, puolipäiset, lepakot, kummitukset ja vanhat luut. 30.10. (17-19) on kaikenmaailman yöotusten kokoontumispäivä ja tänä vuonna päättivät yhteistuumin tulla Vuorikadulle, Hankoon. Mikä kunnia!

Ja heidän kummallista ulkonäköään ja vaatetustaan kunnioittaen olemme päättäneet myös täällä liikkeissä pukeutua kummallisen kauniisiin asuihin, kammata tukkaa vähän sikkuraan ja laittaa kunnon pakkelit naamalle. Ties vaikka jonkun meistä nappaisivat mukaansa lopullisesti (kannattaa siis tulla myös seuraavana maanantaina tarkistamaan ovatko kaikki kauppiaat paikalla ja normaalin oloisina).

Noidat syövät mustia, väkeviä, suolaisenmakeita karamelleja. Se on suorastaan niiden polttoainetta. Joten lepytelläksemme näitä suloisenpelottavia kummajaisia olemme pussittaneet monen monta kiloa karamellejä, joita jaamme näille tulokkaille ja myös pienen pienille noita-apulaisille, joita odotamme myös saapuvaksi Vuorikadulle sankoin joukoin kurkistelemaan jokaiseen aukiolevaan kauppaan ja vaatimaan osaansa noista herkuista.

Pienille noita-apulaisille on myös ohjelmaa kaiken katsottavan lisäksi. Viimevuotinen aarrejahti oli lasten mieleen, joten tänäkin vuonna saa jahdata aarteita ja jokainen on voittaja ja saa tietenkin pienen palkinnon.

Isommille noidille ja tavisihmisille on paljon katsottavaa ja kahvikojunkin jokin noitajärjestö on luvannut kadulle pystyttää. Voit vaikka nauttia kupillisen kuumaa yhdessä luurankopariskunnan kanssa penkillä ja turista menneistä ja tulevista.

Tulkaa sankoin joukoin Vuorikadulle katsomaan mitä noidat tuovat tullessaan ja pistäytykää rohkeasti jokaisessa liikkeessä. Asianmukainen pukeutuminen on tietenkin sallittua. Hullutelkaa, niin isot kuin pienet!

Sänky

Olen muuttanut! Pienestä, vanhasta pikkuhuoneesta, joka muistutti enemmän varastoa kuin makuuhuonetta, isoon valoisaan kulmahuoneeseen, joka joskus aikoinaan oli meidän olkkari. Tuo vanha koppurainen pieni huone, viihtyisä sinänsä, oli täynnä vaatteita, huonekaluja, laskuja, papereita, no, kaikkea mitä nyt tuollaiseen ylimääräiseen huoneeseen tungetaan. Kaikki ylimääräinen. Ja minä. Siellä uinailin pojan vanhassa jenkkisängyssä kaikkien pölypunkkien keskellä - ja söin histamiinia. (Oli helpompi kuin ainainen puunaaminen, jota tietenkin ahkerasti harrastin!). Kerran kun sitten ruhoani kääntelin siinä kuoppaisessa sängyssä ja koko sänky heilui ajattelin, että josko olisi aika hankkia uusi patja tai siis kokonaan uusi sänky. Ehkä selkäkin voisi paremmin. Ja uni paranisi. Ja sielu.

Tuumasta toimeen. Mies tuumasi ja toimi. Minä maksoin patjan. Se aivan innostui kun sai ruveta suunnittelemaan, rakentamaan, siis yksinkertaisesti luomaan uutta tyhjästä. Monta viikkoa se naputteli, nikkaroi ja testaili värisävyjä. Jossain verstaalla se sitä sänkyä pukersi, syntymäpäivälahjaksi minulle. Ja ajoissa valmistui.

Lauantaina, kun tämä emäntä oli töissä, isäntä kasasi sängyn uuteen huoneeseeni, petasi, etsi liiteristä puhtaat matot ja laittoi kaiken kuntoon. Ja aivan niinkuin tv-ohjelmissakin, sain huivin silmilleni ja isäntä talutti minut sinne huoneen sohvalle (juuri se sohva jolle viime viikolla paikkaa hain ja löysinkin kun tarpeeksi kauan käänsin ja väänsin, joten se ihana lutjukkainen sohva jäi sinne) ja paljasti koko komeuden.

Sänkyjen sänky. Upea! Ja eikä ollut nikkaroinut vain sänkyä vaan myös siihen sopivan yöpöytäkaapin. Tyhjästä - laudanpätkistä. Toisilla ihmisillä on vain luontainen kyky (ei ole käynyt mitään puusepänkouluja) hahmottaa ja toteuttaa kasasta lautoja sänky ja laatikollinen kaappi. Tai mitä tahansa!  No, onneksi se on mun isäntä ja minä sain sen sängyn. Ja kuulkaas siinä sängyssä on pylväässä sellainen silmä ja kun siinä edessä kättään heilauttaa niin sängyn päädyn alle syttyy kapea loisteputki - lukuvalo!

Ei hassumpaa täyttää vuosia!

Vuorikadulla tapahtuu...

Jos järjestää jo toisen kerran niin eikös se sitten ole jo perinne? Joten jo suuren suosion saama perinteikäs Kanta-asiakasilta on huomenna, siis huomenna perjantaina! Tulethan sinäkin! Ota ystävä, äiti, tytär, mies kainaloon ja suuntaa kulkusi Vuorikadulle, jossa aivan ihanat, upeat punalehtiset puut täyttävät kadun uskomattomalla väriloistollaan!
Yrittäjät pitävät ovensa auki 19.00 asti ja tarjoilevat teille pientä purtavaa, juotavaa, namuja - kuka mitäkin! Putiikit ovat täynnänsä syksyn uutuuksia, joten nyt on oiva tilaisuus rauhassa tutustua kaikkiin liikkeisiin ja kurkkia mitä uutta on syksy tuonut tullessaan.
Omassa liikkeessäni, Ceiassa, on vieraileva kauppias tuolta torin laidalta - Lankasataman Katja, joka esittelee ja myy tuotteitansa liikkeessäni. Yhdistyksemme uutena jäsenenä pääsee näin hyödyntämään  pidennettyä aukioloaikaa yhdessä kanssamme ja me puolestamme saamme nauttia Katjan seurasta! Hurjan hauskaa!
Joten tulkaahan huomenna kanta-asiakasiltaan viettämään mukava ilta kanssamme!

AtlasPROfilax

Tänään olin kuuntelemassa mielenkiintoista esitelmää päätämme kannattelevasta ensimmäisestä nikamasta, Atlaksesta. Ette varmaan tienneet sellaista olevankaan, luulitte vaan että ne lihakset ja muutamat luut sitä klönttiä kannattelee. Mutta ehei, siellä syvällä niskan kohoutumien alla on sellainen koiranluun näköinen venkura, joka kuulemma suurimmalla osalla ihmisistä on vinossa, vinoutunut jossain vaiheessa elämää, ehkä jo synnytyksessä. Ja siihen on keksitty suoristusmenetelmä, AtlasPROfilax.

Siinä sitä esitelmää kuunnellessani näin sieluni silmin itseni istumassa siinä tuolilla vinona kuin Pisan torni, enkä vaan nähnyt vaan myös tunsin. Pelkkä tunnin istuminen sai selän huutamaan enkä tiennyt mitenpäin olisin siinä istunut. Vänkyräparka. Korvissa tinnitus lauloi sitä samaa lauluaan, niskajumitus sai leukaluut ja hampaatkin särkemään, kipeän poskiontelon lisäksi. Yhdeksänkiloinen pääni hakeutui kumaraan, vaikka kuinka yritin sitä vaivihkaa (ettei muut huomais) kannatella kun ei se millään olisi jaksanut olla! Olen niin tuon suoristuksen tarpeessa. Kaikki viat, mitä tuo vinoutunut Atlas saa aikaan, sopivat minuun. Oikea mallikappale naiseksi!

Joten nyt on aivan pakko suunnistaa Tammisaareen saamaan tuota hoitoa Atlakseeni! Veri rupeaa kiertämään päässä, paremmin, selkäranka suoristuu. Ja sillähän ei voi olla muuta kuin positiivisia vaikutuksia. Maalaisjärjellä ajatellen.

Joten huomenna tilaan ajan ja kerron sitten (tai oikeasti huomaatte varmaan itsekin eron, kumaran ja suoran välillä!) minkälaista se oli ja miten se terveyteeni vaikutti. Mielenkiintoista.

Flunssan kosto

Niin vain kävi, että flunssa, jonka luulin jo selättäneeni, kosti. Paheni vain viikonloppua kohden, hirveä tukkoinen olo ja pää pumpulissa. Mutta meninkö hakemaan apua lääkäristä - no en tietenkään. Sehän on turhaa, kyllä se siitä, kohta on parempi olo. Sisukas suomalainen.

Tänään sitten (mulla oli vapaapäivä) menimme Tammisaareen, ihan vain vapaapäiväajelulle ja samalla katsastamaan uuden lelukaupan ja onnittelemaan uuttavanhaa yrittäjää kukkakimpulla. Hyvä kun tiesin missä ollaan, olo oli hirmuinen, nenä totaalisen tukossa ja jalat makaronina. Mutta ei, periksi ei anneta, kahville ja sämpylälle, kyllä se siitä.

Kunnes mieheni raahasi mut polille Tammisaaressa, kun nyt kerran melkein paikan päällä oltiin. Vänkäsin vastaan ja melkein tuuppi mut autosta ulos! Jotenkin tuntui niin turhalta mennä valittelemaan tukkoista nenää polille Tammisaareen lauantaipäivänä. Ja sitä paitsi olo parani heti kun päästiin sairaalan pihaan. Ihan turhaa, ajattelin. Mutta menin nyt kuitenkin, vähän nolona.

Antibioottikuurin antoi tuo ystävällinen lääkäri, toinen puoli päätä aivan turvoksissa ja tukossa. Ilmankos onkin ollut vähän hutera olo jo muutaman päivän ja aivan hirvittävän tuskaista kun ei ole voinut hengittää kunnolla.

Huomenna on uusi päivä ja toivon mukaan jo parempi olo. 

Sohva

Aloitin sisustusurakan, tai oikeammin siirtourakan tulevassa makuuhuoneessani. Muutan pienestä tavaroita täynnä olevasta entisestä lastenhuoneesta isompaan, valoisaan kahden ikkunan huoneeseen. (Joka on helvetillisen kuuma kesällä, pahoin pelkään, kun aurinko porottaa molemmista ikkunoista koko päivän mutta se on sen ajan murhe se).

Tässä taannoin sanoin isännälle että pitäiskö mun hankkia uus patja tai jopa sänky kun jotenkin tuo vanha heiluu kummallisesti kun kääntyy ja melkein itsensä saa kuopasta kammeta ylös. Ja sehän innostui. Hän tekee uuden sängyn! Ja toi hirveän kasan printattuja kuvia että valitse noista. No valitsin rustiikkisen, yksinkertaisen sänkymallin ja ostin siihen patjan.

Saan sängyn kuulemma syntymäpäivälahjaksi. Joten en ole sitä nähnyt vilaukseltakaan. Vielä pitää reilu viikko malttaa. (Isäntä itse nukkuu edelleen meidän yläkerran makkarissa, valloittanut sen kokonaan, minä taas päätin jäädä alakertaan kantapääleikkauksen jälkeen huonoine polvineni). Ja nyt saan ison huoneen, uuden sängyn ja pimennysverhot!

Tänään illalla innostuin siirtelemään olemassaolevia huonekaluja pois tulevan sängyn tieltä. Huusin isännälle että tuus työntää tää sohva. Miten niin työntää, ethän sä sitä tänne jätä, tuumasi. Joo, joo mutta haluan testata voisko sen jättää, ainakin väliaikaisesti (hyvä sohva) tuohon toiselle puolen huonetta. Pyöritteli päätään, mies! Mitä järkeä on työntää sohvaa toiselle puolelle ja testata kun et sitä kuitenkaan tänne jätä. Ihan melkein hermostui! Mies! No mitä järkeä on jättää kokeilematta, jos vaikka sopisi ja onhan se mukavaa sisustella ja testata ja siirrellä. Eikö se nyt sitä voi ymmärtää. Lähti siitä sitten onneksi keittiöön eikä tullut takaisin!

Nyt olen siirrellyt sitä sohvaa joka puolelle, ei se nyt oikein asetu, on vähän liian iso ja huone vähän liian pieni kun pitäisi varmaan se sänkykin sinne saada mahtumaan. Mutta olkoon nyt siellä vähän aikaa ja ehdinhän sitä vielä tässä viikon aikana siirrellä monta kertaa - vaikka se ei sinne jäisikään.