Iloista vappua!

Voittekste kuvitella! Vielä muutama kuukausi sitten sanoin jollekin, etten ikinä enää aio tehdä puutarhassa mitään, en ehdi, en jaksa, en viitsi. Antaa rikkaruohojen rehottaa ja vallata maan ja kallion! Ja mitä sitten hetikään tein. Rupesin tietenkin haravoimaan, kitkemään (no en nyt sentäs kauheasti, mutta kuitenkin), suunnittelemaan uusia kukkaistutuksia ja olen jopa saanut jo kukkia laitettua ruukkuihin terassille. Hei miettikää ja nyt on vasta vappu. Ennen olen ostanut ne viimeiset puolikuivat kukkaset joita joku myyjä on vielä kehdannut myydä. Ostin tänään jopa muutaman kukkasipulin. En tiedä mitä ne oli, mutta kauniin näköisiä kukkasia niistä sitten joskus tulee, jos saan ne maahan asti! Huikeeta!
No siis, huomenna tulevat vieraat munkkeinensa ja kuohuviineinensä ja mulla on kalliolla ja grillimajassa kaikki valmista. Aurinkokin on lupautunut esille huomiseksi, joten sekin puoli on hoidossa.
Joten iloista vappua teille kaikille, olkoon se lämmin ja aurinkoinen, simainen ja tippaleipäinen!

Tänään menin kukkakauppaan Vuorikadulle ja iskin tiskiin pienen määrän rahaa (koska halusin pienen kimpun ja mulla oli vaan pieni määrä rahaa). Ja kukkakauppias se kysäisi että no minkäs värisiä? Yllätä mut, sanoin ja lähdin. Pienen hetken kuluttua sain kukkapaketin ja sisältä paljastui tuon värinen ihana kimppu. Kyllä Hellu osaa!

Tahtoo

Mullahan on kätevä nikkarimies, kuten varmaan jo tiedättekin. Mutta nythän se vaan sitä autoaan kiillottelee ja uudelleen rakentelee ja väsää ja pukertaa. Ja jossei sitä, niin sitten se suunnittelee mukamas lapsenlapselle autoa (koska olen kieltänyt uuden autoprojektin käynnistymisen, niin keksipä moisen sivujuonen), joten, tullaksemme asiaan, ajattelin että sille tarttis saada joku KUNNON projekti, joka myös ehkä hieman vaimonkin silmää hivelisi (no okei okei, on se autokin hieno).
Ja kas kummaa löysin kuin löysinkin tuollaisen ihanan, pienen, vaatimattoman pihamökin. Tuollaisen se vois mulle juhannuslahjaksi rakentaa. Eihän oo liikaa pyydetty, eihän? Tuo olisi kyllä aika ihana pihalla aurinkoisella paikalla. Siellä sitten vaan lötköttelisin kaiket päivät ja joisin samppakaljaa. Tai vaikka vaan haaveisilin. Se multa luonnistuu.
Mitäs sanotte? Aika kauan ehkä kestäisi kasvattaa noin upea puutarha, mutta pienemmälläkin mullankaivuulla saisi varmasti jotain aikaan!

Mutta löysin varasuunnitelmaksi toisen, hieman yksinkertaisemman mallin, että jos nyt ei juuri tuota valkoista pitsiunelmaa, niin vois se nyt edes tällaisen väkertää!

Itse asiassa toi on oikeastikin aika hauska ja sopisi meidän pihalla kuin nakutettu. Mut parasta ensin näyttää toi vaikea malli, niin tää alempi, helpompi malli ei enää tunnu miltään. Jee, kyllä mä oon sentäs fiksu!

Park

Jaa-a kuulkaas, nyt on sitten kesä! Park avasi ovensa lauantaina med buller och bång, sanois ruottalainen.
Päätimme sitten työkavereiden kanssa lähteä mukaan rientoihin ja saimmekin mukavan kahdeksan hengen joukkion kokoon kurottua (oli tosi vaikeeta, läheks Parkiin... Joo!). Päätimme ottaa pienet neuvoa antavat ensin meillä, sopivasti kun kävelymatkan päässä asutaan. Ja täytyy tässä todeta, että kyllä tuo aika on kummallinen ilmiö. Tyhjensimme siis muutaman (miesten mielestä muutama on neljä tai viisi), joten siis muutaman kuohuviinipullon ja vielä muutaman enemmän oluttölkkejä, niin yhtäkkiä aika hävisi! Enkä millään voi uskoa noiden tyhjien pullojen hävittävään voimaan, mutta niin vain kävi että juuri ja juuri ehdimme kuuntelemaan upean bändin soittoa viimeiseksi puoleksi tunniksi. (Ajattelimme myös ettei ne kuitenkaan ajoissa aloita, mutta ryökäleet tekivät sen!).
Park oli tupaten täynnä, jos niin voi sanoa ulkoilmaravintolasta, mutta puoli Hankoa oli tullut juhlistamaan avajaisia, pienessä sievässä... siis pienessä sievässä tihkusateessa, joka ei menoa häirinnyt piirun vertaa. Ja onhan siellä katoksia. Ja lämmintä tuli tanssiessa (siis ne muut, mutta mulla olikin untuvatakki, johon kääräydyin kateellisena katselemaan kun muut musiikin tahdissa hyppi).
Taas on nuorentunut monta vuotta, nii pal me naurettiin. Jos tätä menoa jatkuu niin eihän sitä ihminen vanhaksi ehdi, sen kun nauraa räkättää päivät läpeensä! Siitä täytyy myös johtua tämä kummallinen jomotus ohimoissa, naurusta, naurusta vaan!
Kiitos kalliit! Olipas hauska ilta, ja voi Park, ihanaa kun taas avasitte!

Suo, kuokka ja kunnon viherpeukalo!

Nyt, nyt, nyt on jotain ihmeellistä tapahtunut! Minusta on tullut puutarhuri! Ihan yhtäkkiä, yks kaks yllättäen. Ja ihan huomaamatta!
Jotenkin varmaan tässä viikkojen kuluessä aivot ovat vastaanottaneet tiedon, että ei, tänäkään vuonna ei juosta maratonia. Ei muuten edes kävellä korttelin ympäri, kuin ehkä ihan hiljaa hipsuttaen! Ja Täktom runt pyöräilylenkit siintävät kaukana haaveiden tulevaisuudessa! No sitten ajattelin itsekseni että mitäs nyt, mitä jäljelle jää? No tietenkin puutarha! Mähän olen vallan taitava mullankäsittelijä, rikkaruohon repijä, sakset pysyy kädessä ja niillä on muuten aika kiva leikellä kaikenmaailman oksia sieltä sun täältä. Kukatkin tunnen, ainakin ruusun tiedän ja auringonkukan ja meidän pihalla kasvaa paljon voikukkia. Joten, mikäs tässä auttaa kun ottaa uusi harrastus kehiin ja tehdä meidän pihasta Unelmien Puutarha!

Tällaisen hienon kivipolun lakaisin esille, ollaan siis jo pitkällä! Ja kuten huomaatte, kuokka on ollut käynnissä tuossa sivulla, rikkaruohot (ja vähän muutkin) saivat kyytiä, nyt puuttuu enää kukantaimet tai joku puska tai edes jonkinnäköinen Visio.

Ja rekvisiittaa löytyy omasta takaa, ei tarvitse kaatikselta hakea. Tuohon ruukkuun vaan joku puska niin tuokin kallionkolo on maisemoitu!

Noi orvokit muuten tuoksuu jumalaiselle! Ja niin kauniisti kukoistaa ihan ilman hoitoa! Mä oon jo aika ylpeä itsestäni. Ja tämä on vasta alkua!

Löysin liiteristä kaksi ehjää ruukkua. Talvi ja pakkanen oli syönyt ja rikkonut terassille unohdetut, joten nuo tulevatkin tarpeeseen. Jotain kaunista ja värikästä niihin sitten istuttelen.

Ja katsokaas, kalliolta löytyi tällainen heinäkasvi, voipi olla että on jotain sukua rikkaruoholle, joten ehkä on parasta ottaa tuo ihana, vanha kuokka ja vähän raapaista tuota pintaa! (Oli muuten yllättävän hauskaa tuo kuokkailu, suorastaan terapeuttista).

Huomaattekste? Nuppuja! Pian meidän Unelmien Puutarha jo kukkii, enkä oo ehtinyt tehdä vasta kuin kolme tuntia pihahommia. Ei toi puutarhurina olo nyt niin vaikeata olekaan.

Nyt kuitenkin siirryin sisähommiin ja menen innoissani Pinterestistä etsimään ideoita ja kaikennäköisiä rakennelmia, mitä isäntä voisi toteuttaa. Olen varma että tuo jo innoissaan odottaa tulevaa rakennus- ja muutosurakkaa. Suorastaan hihkuu! Mutta mitäpä sitä ei jalkavammaisen vaimonsa eteen tekisi!

Maanantaita!

Tänä aamuna kaapattiin isännän kanssa Andy. Tai ei me nyt ihan kaapattu, soitettiin kyllä että saako tulla meidän kanssa ulos leikkimään, pyöräilylle ja keinupuistoon. Aurinko pilkisteli ja lämmitti ilmaa, meri oli aivan peilityyni kun aamutuimaan kiikuttelimme lapsenlastamme Leijonapuistossa! Yrittipä tuo tuleva Duudsoni kaivautua telineen alitse, suu täynnä hiekkaa, mutta Pelastuspartio Mofa veti takaisin, joten ei hätää!

Kun luovutimme pojan taas vanhemmilleen päätin aloittaa tämän vuoden urani puutarhurina, vihdoin ja viimein. Klinkkasin pitkin kalliota ja haravoin ja leikkelin oksia ja siivosin nurkkia ja sain isännänkin aktivoitua siivoamaan romujansa autotallin nurkista. Siispä kaiken kaikkiaan ulkoilullinen päivä, pitkästä aikaa.
Kyllä se kevät sieltä!

Pääsiäisnoita

Kuinka paljon sitä yhtä pientä ihmistä koetellaan. Vihdoinkin vähän vapaata, lapset kutsuttu illaksi syömään, kakkupohja tehty. Ja sitten mä menen ja puraisen leipää! Kovakuorista, rapeaa uunituoretta leipää. Ja mitä tapahtuu. Hammas katkeaa. Eikä vain pieni pala vaan koko saakutin, helkutin hammas irtoaa. Vain pieni tynkä jää jäljelle. Edestä vielä, kulmahammas. Ihanaa, elämä, ihanaa!
Sain sitten ajan hammaslääkäriin. Ja missäs hankolaisten päivystys on. No, Helsingissä tietenkin. Joten sinnehän me sitten mieheni kanssa suunnistamme töistä päästyäni. Taas, kolmannen kerran tällä viikolla. Lapsukaiset jäävät ilman mamman tekemää ruokaa, siirretään toiselle päivälle.
Voi änkyrä känkyrä sentään. Isännällä on oma hampaaton pääsiäisnoita kotona.
Onks tää nyt enää reilua?

Unen vartija

Tänään sain olla etuoikeutettu. Sain olla mummi. Leikimme, lauloimme, luimme ja teimme palapelejä.
Peittelin pienen miehen peittojen alle kymmenien nallejen sekaan.
''Mummi istuu''. Kyllä, mummi istuu. Mummi ei tee mitään muuta mieluummin koko maailmassa  kuin istuu pienen miehen vierellä.
Ja vartioi tämän unta.

Ihmeellinen elämä

Kyllä tämä elämä on ihmeellistä, kuin mitäkin vuoristorataa. Yhtenä päivänä sitä ihminen on onnellinen, iloinen, innoissaan ja seuraavana päivänä kuin maansa myynyt. Mikään ei kiinnosta, mitään ei huvita tehdä, ruokahalu kadoksissa, ei edes suklaa maistu ja silloin hyvät ihmiset, on jotain todella pielessä.
Ihminen voi vaipua sielunsa syövereihin, valua alemmas ja alemmas omiin mietoksiinsa, hautautua kaikenmaailman turhiin aatoksiin joilla ei oikeastaan ole mitään tekemistä tämän nykyhetken kanssa. Mutta ihmismieli on sellainen, että kun negatiiviset ajatukset saavat vallan ne myös jylläävät ja myrkyttävät mielen. Niitä pitää oikein potkimalla potkia ja luudalla lakaista, että kaikkoaisivat. Jos sittenkään. Välillä sitä vaan jää sinne alamaailmaan rypemään itsensä kanssa, vaikka ylhäällä olisi kuinka iloinen meininki.
Tämän päivän rypemiseen riitti, kipeän polven lisäksi, sotkuinen talo (itse sotkenut), mattojen puuttuminen keittiöstä (liiterissä, joku ei ole niitä sisälle tuonut), verhot ripustamatta (just sain tummat talviverhot vasta pois). Joten täytyy sanoa että pienestä on ihmisen ilot ja surut kiinni. Toisinaan.
Nyt yritän kammeta itseni ylös itsesäälissä rypemisen portaita ja alan ajatella iloisia ajatuksia.
Olkoon tämä viimeinen alakuloinen kirjoitus, mutta kirjoittamisessa on se hyvä puoli, että kun ajatukset laittaa paperille niin huomaa että ei ne asiat nyt niin huonosti ole, huonomminkin voisi olla. Ja huomenna on vapaapäivä, nautitaan siitä!
Hyvää pääsiäistä! Ajatelkaa iloisia ajatuksia ja nauttikaa olostanne!

Muotinäytös

HUSin ahkerat daamit päättivät järjestää muotinäytöksen ja kyselivät josko osallistuisin vaatteineni. No, tottahan toki, kun kerran joku jaksaa ja viitsii järjestää. Siinä on kuitenkin aikamoinen työ.
Siispä 12.4.2015 sunnuntaina klo 15.00 HUSilla on muotinäytös, liput maksavat 10 e ja siihen sisältyy lasi kuplivaa ja pieni makea pala. Siellä tulee olemaan kaikenikäisiä malleja jotka näyttävät Ceian vaatteita, Design Shop Enidin laukkuja ja vaatteita ja Kemikalio Sinikulman koruja. 4 ekokampaajaa kampaa mallien hiukset ja esittelevät varmastikin tuotteitaan ja kertovat väreistään.
Nyt kaikki sankoin joukoin mukaan, vaatteet heräävät aivan toisella tavalla eloon jonkun päällä kuin hengarissa roikkuessaan.  Nyt on mahdollisuus nähdä juhlamallistoja, erilaisia keväthousuja, tunikoita, puseroita ja neuleita, kasseja, koruja!
Ota ystäviäsi hihasta kiinni ja tule ostamaan lippu Vuorikadulta (tai Husin daameilta). Lippuja myyvät Vuorikadulla Design Shop Enid, Sinikulma ja Ceia. Kipin kapin.
Sunnuntai 12.4.2015 klo 15.00 HUSilla!

Turha potilas

Tänään sain kuulla olevani turha potilas. Niitä Suomen maassa riittää. Ei hän sitä mitenkään pahalla sanonut, totesipa vain, että näin meidän maassa kunnallisella puolella meistä yli viisikymppisistä ajatellaan. Että turha potilas. Sanonpahan vain!
Olenko turha, koska olen täyttänyt viisikymmentä, elättänyt itseni ja perheeni ilman yhteiskunnan tukia, vankilapalveluita, psykologisia käyntejä, lääkärissä turhaan juoksemisesta puhumattakaan. Olenko turha, vaikka olen melkein kolmekymmentä vuotta kilisyttänyt valtion verokassaa, maksanut tunnollisesti hirveän kasan veroja, repinyt ne selkänahastani tehden kuusipäiväistä työviikkoa kolmekymmentä vuotta, vain silloin tällöin lomaa pitäen (nekin omasta pussista maksaen). Ja tässä tulos tuosta itsensä työllistämisestä, reistailevat jalat ja polvet. Mutta nyt kun tarvitsisin apua, olenkin yhtäkkiä turha.
Olen maksanut itse yksityislääkärin, magneettiröntgenin (joka onneksi nykyään ei maksa mammonaa) ja Mehiläisessä olisivat mielellään tähystäneet vaikka heti, heti, mutta jotenkin tuo tyssäsi siihen 2600 euroon, joka puuttui tililtäni. Köyhä myönnän olevani, mutta en kyllä omasta mielestäni ole turha, vielä. Vielä haluaisin monta vuotta köpötellä täällä kaupassani, palvella ihania hankolaisia, niin kesähankolaisia kuin turistejakin. Joten turhan minusta tekee se, että koipeni eivät enää toimi, koska niitä ei hoideta asianmukaisella tavalla ja joudun ehkä jopa lopettamaan liikkeeni. Loppuupa myös veronmaksaminen, kahdeksan vuotta ainakin voisin vielä valtion kassaa pulskistuttaa.
Mutta puolikuntoisena en voi tätä enää jatkaa. Katsotaan miten tämä asia edistyy. Hieman on apea mieli, koska tiedän jo kokemuksesta (sitten joskus tulevaisuudessa, kun sen lääkäriajan kunnalliselle puolelle saan) miten saan vakuutella syöväni kasan buranaa  joka päivä, ei, ei auta jääpussit ei, sitten ehdottavat kortisonia, kukonhäntää ja noidanpyrstöjä ja mitä nyt keksivätkin. Ja tuon lääkärin käsissä on tulevaisuuteni.
Koska olen turha potilas. Katsokaas kun herra ministeri Paksulompakko tarvitsee nivelleikkauksen ja Matti Maratoonari on venäyttänyt isovarpaansa. Tärkeysjärjestys ennen kaikkea!
Nyt tämä turha potilas yrittää virittäytyä pääsiäistunnelmaan, menen ja ostan vaikka kimpun kukkia itselleni ja illalla harjoittelemaan gospelia tulevaa konserttiamme  varten, siinä viimeistään mieli ja sielu virkistyy.