Kolisee ja rämisee ja hirveä huuto! Ai niin penkkaripäivä. Viisi minuuttia sen jälkeen kuuluu vähemmän kolinaa, mutta enemmän pulinaa ja joukko pyöräilijöitä vilistää kaupan ohi. Mitä ihmettä, kukkia päässä? Oli pakko mennä kurkkimaan ja Annehan se siellä oli saanut kukkia kypäräänsä vihon viimeisenä päivänänsä töissä. Ohi on, voipi huokaista!
Koko pienen ihmiselämänsä (melkein) lastentarhassa töitä tehden Anne tuntee ja tunnistaa varmasti yhden jos toisenkin hankolaislapsukaisen. Ja varmasti myös päinvastoin! Ja todennäköisesti, vaikka varmastikin aivan ihanaa päästä lepotilaan eläkkeelle, on toisaalta todella haikeata hyvästellä työkaverit, vanhemmat, lapset ja koko työympäristö, jossa sentään on viettänyt suuren osan päivistään tehden rakastamaansa työtä.
Onnea tulevalle uudelle elämälle ja olen varma, että todella moni jää kaipaamaan iloista ja nauravaista Annea!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti