No niin, muistattehan sen kitukasvuisen tomaatintaimen, jonka sain siemenestä kasvatettua, noh, aika mukavankokoiseksi taimeksi. Ihan itse. Ja katsokaas kuulkaa kuinka hienoksi ja isoksi ja täynnänsä tomaatteja olevaksi valioyksilöksi se yhtäkkiä kasvoi tuosta noin vaan!
Melkeinkö uskoitte?
Aamulla, aamukahvilla, Lillanissa auringon paistaessa ja lämmittäessä meitä pian työnsä aloittavia kauppiaita (oli muuten hyvät sämpylät!) satuin mainitsemaan tuosta tomaatinkasvattajan painajaisesta, eli kitukasvuisesta taimesta, kukkakauppiaallemme, siis Hellulle, joka jo varmasti kyllästyi alituiseen marinaani tuosta hoidokista ja sanoi että ´´on mulla tuolla yks tomaattiamppeli, joka joutaa hyvään kotiin, saat sen´´. Ja niin loppui valitus. Ja tomaattiamppeli melkein valmiine tomaatteineen toimitettiin oikein kauppaani asti, ei kuulemma tarvitse kuin rakastaa ja antaa vettä. (Oikeesti vaan vettä käski antamaan, joka päivä!).
Nyt tuo sitten kaunistaa meidän autotallinseinustaa ja kalastelee syksyn lämpimiä auringonsäteitä, punastuttaa tomaattinsa, toivon mukaan, ihaniksi, pulskeiksi ja makeaakin makeimmiksi makupaloiksi emännän, isännän ja ehkä pikku lapsenlapsenkin iloksi.
Helppoa kuin heinäteko!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti