Eilen kyselin isännältä, tiedättehän, sellaisella puolimarttyyrisellä äkähköllä etsämuakoskaanauta äänellä, että missäs se meidän lapio on. Ja kerrottuani, että ajattelin kaivaa sitä kuoppaa yhdelle niistä puskista, kun eihän ne sieltä itsestään paikkaa vaihda. Katsoi mua päätä puristellen, että kyllä hän ne joskus kaivaa, siellä on niin paljon kiviä, ettet millään saa mitään kaivettua.
Tänään sitten isännän lähdettyä bänditreeneihin otin kuokan ja lapion ja kottikärryn ja aloin kaivamaan ja kuokkimaan ja repimään. Meidän maalla on täytynyt asua Kiviset ja Soraset aikoinaan, löysin jopa niiden keilapallon! Mutta periksi ei anneta, ajattelin, kyllä mä yhden kuopan kaivan, olkapäät vaan tärähtivät kun kuokka ja lapio iskivät kiviin.
Sitten saapui tyttäreni poikansa ja koiriensa kanssa ja innostuivat auttamaan. Olin ajatellut kaivaa vain kuopan valmiiksi, mutta tyttäreni rupesikin kaivamaan yhtä puskaa kolostaan ja voin kertoa ettei se ollut aivan pieni homma. Onneksi Andy auttoi meitä kaivamalla, hakemalla vettä, kesyttämällä matoja ja kastelemalla tossunsa.
Ja voitte uskoa että tuo puska painoi. Lastasimme sen viimeisillä voimillamme kärryn päälle ja saimme kuin saimmekin sen kuoppaan. Ja vettä päälle ja paljon.
Tyttäreni ehti onneksi lähteä ennen kuin isäntä saapui ja olisin kyllä halunnut nähdä sen ilmeen kun näki ja luuli että yksin olin puskan saanut siirrettyä! Sanoikin sisälle tullessaan, että tuota hän ei olisi ikinä uskonut.
Ei ikinä kannata jättää talon emäntää lapion, puutarhasaksien tai sahan kanssa yksin kotiin!
Ja arvatkaas kenellä on jo pää kipeä! Burana ja mobilat ovat varmasti seuraavien päivien parhaat ystäväni. Isäntä lähtikin kotiin tultuaan kaivamaan kuoppaa seuraavalle puskalle, joten en usko että tämän emännän tarvitsee enää muita kuoppia kaivaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti