Aamulla sitten sydämen harhalyöntien pelottamana ajattelin että ulos on mentävä, kipeä jalka ei saa enää olla este. Joten raahasin isännän ja uuden kamerani Tulliniemeen (jep, jep autolla mentiin!). Ja eikun kuvaamaan mitä upeimpia kuvia hämärässä aamuilmassa. Taivas täysin pilvessä, pilvet roikkuivat raskaina yllämme ja muutama lumihiutalekin saavutti melkein paljaan Tulliniemen hiekan (kaikki lumi tais sataa meidän pihalle!).
Räps sinne ja räps tänne. Ihana kamera ja helppo käyttää. Kuvittelin. Mitä ihmettä! Ihan tummia, tärähtäneitä, joutsenet vaan lipuu jossain kaukaisuudessa kylmässä vedessä. Ei mitään hohdetta, ei mitään upeita Laila-otoksia, ei ainuttakaan ahaaelämyskuvaa! Kameran myyntipuheessa juurikin luvattiin että kamera sopii aloittelijalle! Siis minulle!
Nyt kuulen korvissani perheen huudot: Siinä tuli mukana sellainen käyttöohjevihko. Lue se! Joopa joo, täytyy vilkaista! Mutta laitanpas tässä teille muutaman otoksen niin voitte sitten vuoden lopussa joko huokaista helpotuksesta, se ei kuvaa enää mitään tai ihailla upeita taideteosotoksia, joita sitten vain teidän iloksenne tänne blogiin laittelen. Ihan vaan ilmaiseksi!
Ja muuten yks juttu vielä. Kielikylpy. Tyttäreni perhe on kaksikielinen, niinkuin meilläkin molempia kotimaisia puhutaan. Isä sitten pojalleen että: Kan du säga bröd... Andy vastasi että joo-o. No men säg det då... bröd. Andy katsoi isäänsä ja sanoi: Leipä! Hah haa fiksu poika... mummoonsa tullut!
Vähän on niinkuin oltaisiin Sinisessä unessa. Mutta linssimadot on poissa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti