Viime yönä ajattelin että nyt se tulee ja korjaa. Hirveä vatsakipu, repivä suorastaan ja kipu ja lämpö levisivät joka paikkaan. Kävelin ja yritin selkää painella, jospa se tuleekin sieltä, ettei tarvitsisi aamulla lääkäriin mennä. Senkin jo valmiiksi suunnittelin. Ja kaiken maailman rohdot hirveään vatsatulehdukseen siintivät jo silmissä. Sain sitten aamuyöstä unenpäästä kiinni aikani pyörittyäni, käveltyäni edestakaisin. Ajattelin että no en nyt ehkä tähän kuole, ihan heti ja sitten nukahdinkin. Ja aamulla kaikki oli paljon paremmin. Suorastaan olin jo unohtanut tuon vatsakalvontulehduksen, selkävaivat ja kaikki yöllä kuvittelemani kamaluudet. Joten kahvilan kautta töihin.
Ja viideltä jumppaan. Pallojumppaan. Ja alkuveryttelyn jälkeen Netta komentaa: pyörikää pallolle vatsallenne, vartalo suoraksi tiukaksi paketiksi ja kädet lattialle. Auts, auts ja vielä kerran auts. Hirveä kipu riipoi Seijaparan vatsanpohjaa. Sellaisessa kohdassa vatsaa jossa en ole ikinä luullut lihaksia olevankaan, enkä ikinä ole tuollaista kipua tuntenut. Ne ovat olleet siellä visusti kaksoisvatsarasvakerroksen alla piilossa, tosi piilossa. Ne lihakset, tai lihaksentyngät. No nyt ne on ainakin herätetty, todellakin. Ja jos tästä kiputilasta joskus toivun niin saatan niitä ruveta reenaamaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti