Armoton arki

Aina kaiken kivan jälkeen tulee arki. Kassiröykkiöt ja pyykkikasat vielä kestäisi, mutta kotio palatessa paljastuu myös kaikki se minkä taakseen jätti kun riennoille läksi. Ei ole kotitontut käyneet järjestämässä paikkoja kuntoon. Ei. Ja sitten pitää vielä mennä töihin, mikä ei oikeastaan ole vaiva eikä mikään. Siellä saa järjestellä, palvella, jutella asiakkaiden, kollegojen kanssa ja toteuttaa itseään vaikkapa siirtelemällä hyllyjä tms. Mutta sitten pitää palata kotiin ja mitä ihmettä. Ne samat röykkiöt odottavat siellä kiltisti ja jostain kumman syystä ne on jopa suurentuneet. Ja levittyneet joka huoneeseen.

Ja hirveä väsymys iskee. Pelkkä siivousajatus saa ahdistuksen nousemaan kurkkuun ja jalat kipittämään kohti tietokonetta. Ah, tämä se on sentään jumalainen keksintö. Voisin tehdä mainoksia, väkertää tekstien kanssa, suunnitella pinterestissä kaikennäköistä, katsoa sukkamalleja ja  skräppäysjuttuja vaikka tuntikausia. Mutta mainitkaa sana siivous niin ärsytyskarvat aivoissa nousevat pystyyn ja saavat mielen maahan.

Miten meidät onkaan luotu niin erilaisiksi? Toiset ovat järjestyksen mestareita, jokainen hiekanjyvänen on ojennuksessa, kaikki kotityöt tehtyinä, pyykit kauniissa riveissä kaapeissa (mun kaapin tanko tippui ja rikkoi jopa kaapin ja kaikki vaatteet hengareineen läjähtivät lattialle - ovat siinä muuten vieläkin. Yritin äsken aloittaa sortteeraamisen, kun isäntäkin jo huomautti että voisi sen tangon kiinnittää uudelleen, kunhan nuo vaatteet ensin saisi siitä päältä pois!). Hohhoijaa. Myönnän, mä oon surkeistakin surkein taloudenpitäjä! Enkä taida enää sitä hommaa oppiakaan - halunnenkohaan!?

Noh, mutta taidanpas mennä tekemään muutaman mainoksen ja ehkä - ehkä noukin nuo viimeiset vaatteet ylös, että isäntä saa porailla. Ja sitä paitsi nyt kellokin käy jo kahdeksaa - teeaika!

Ja juu nej, en laita kuvaa mun epäsiististä vaateröykkiöistä, enkä purkamattomista kasseista vaan laitanpas kuvan itsestäni - kuvaa hyvin mun sielunelämää ja auttaa maanantaimelankoliaan!

Tuosta kuvasta on jo jokunen vuosi aikaa, siksi posket vielä kapoiset ja siloiset ja silmät ah niin kirkkaat!