Päivän työntekijä

Tänään saan tittelin Päivän työntekijä. Niin ahkerasti olen pukertanut tpaitoja pusseista pöydälle, rutannut kasapäin muovipusseja, niitä tulee muuten ihan älyttömästi. Olen myös hinnoitellut viimeviikkoisia tavaroita, laskostanut, järjestänyt ja siltikin... Ikkuna on vielä somistamatta, tuotteet väärillä paikoilla, kesävaatteet edelleen hyllyissä, nekin pitäisi jossain vaiheessa taitella pois, talven lomallelähtijöitä odottamaan. Ja palkankin tästä kaikesta raatamisesta otin etukäteen korvapuustin muodossa aamukahvilla, joten ihanaa kahvihetkikään ei tätä puurtamista häiritse. Tietokoneella oloa ei lasketa, sehän on melkein työtä.
Niin noista muovipusseista. Niitä siis tulee aivan valtavasti. Jokainen tuote on pakattu muovipussiin ja sitten ne 6-8-10 vaatetta on pakattu vielä yhteiseen isoon muovipussiin. Ei tarvitse montakaan pakettia tulla niin tukin jo melkein meidän ison roskiksen. Vaikka yritän niitä tunkea mahdollisimman pieneen tilaan. Aika älytöntä ja aika turhaa. Joku viisas suunnittelija saisi tuohon jonkin ratkaisun löytää!
Joten jatkankin tässä työn orjana vielä muutaman tunnin ja yritän purkaa kaikki muovipussit tyhjäksi, jotta saan ne roskikseen ennen muovitonta syyskuuta! Laitan myös muutaman kamerakuvan syksyn väreistä ja kuoseista, ja siis vain muutaman, sillä niitähän riittää! Syksy on jo valloittanut kaupan ja myyjättären (ihana sana) mielen. Sillä syksyllä tämä tyttö herää elämään.

Räty-reppana ja Hercules

Pullapäivä. Hercules esille ja aineet kulhoon. Häh. Uusi yritys käynnistykseen... olenko jo unohtanut miten tämä toimii? Mies apuun. Ja niin on vaan ihmismieli rakennettu ettei kahden minuutin takaisia tapahtumia enää muista... oliko töpseli seinässä vai laitoinko sen siihen juuri. Isännän kanssa sitten tulimme siihen tulokseen että siinähän se seinässä on roikkunut, joten good buy Hercules, Enidin Herculeksen serkkupoika, kuollut on, ei toimi ei. Melkein itkua väänsin. Senkin se pirskatin ukkonen vei. Vaivalla hankittu.
Eipä tuossa mitään jos olisi vino pino rahaa pankissa ja toinen mokoma tyynyn alla, niin äkkiäkös sitä kipaisisi kauppaan ja hankkisi uuden koneen, tietokoneen, printterin ja odottaisi sitten vakuutusrahojen saapumista tilille kasvamaan korkoa! Ja tässä kohtaa sappeni jo kiehuessa (pullataikinan muuten vaivasin käsin, tulee äkäisiä pullia), muistin Räty-reppanan.
Räty-reppana siitä syystä että kuvittelin sieluni silmin tuon naisukan elämään tuolla vaivaisella 2100 eurolla kuukaudessa. Jäisi uusin Vuittoni kaupan hyllylle. Jos nyky-yrittäjien tämän hetkinen palkka olisi edes lähelle tuota ala-arvoista Rädyn kauhistelemaa summaa niin herroiksi eläisimme. Melkein. Ja samassa veneessä keinuvat työttömät, pätkätyöläiset, lomautetut ja monta muutakin alipalkattua ihmispoloa. Pitääköhän ihan ruveta miettimään että kuinkahan tässä käy. Huolestumaan. Että elääkö sitä ihminen edes ihmisarvoista elämää. Alle 2100 eurolla!
Noniin, nyt on sunnuntaipäivän äkäisvyörytys purettu ja uusin voimin kohti pullanpyöritystä. Ja kyllä tästäkin menetyksestä selvitään. Sehän oli vain kone, vaikkakin rakas sellainen!
Ja Räty-kulta, Hangosta terveisiä, täälläkin sinnitellään alle tuon kauhurajan. Ja vieläpä mallikkaasti. Ihanan luonnon antaessa voimaa; perheen, ystävien ja rikkinäisten laitteiden keskellä.

Lotto

Mulla on ystävä, tai tietysti montakin, mutta juuri tämä samainen ystävä on mestari saamaan kauniisti kerityn vyyhden hetkessä sekasotkuksi, monimutkaiseksi lankojen pyörteeksi.
Niinkuin esimerkiksi sellainen yksinkertainen asia kuin loton uusiminen. Eihän se mitenkään voi olla niin vaikeaa? Meillä on siis yhteinen lotto, johon huolella olemme valinneet miljonääreiksitulonumeromme. Ja ystäväni hoitaa tämän uusimisen. Huolella.
No tässä jokin aika sitten olimme jopa voittaneet, emme miljoonaa, mutta muutaman kympin ja ystäväni tuota suurta voittoa lunastaessaan pyysi uuden kupongin samoilla numeroilla. Ja sai loput rahat Paraisten R-kioskilla. No sitten mökillä ollessaan seuraavalla viikolla lauantain lähestyessä kaivoi kupongit esiin ja ajatteli ne mennä uusimaan. Bromarvissa. Meidän kuponki poissa. Meidän miljoonanumerot, joita meillä tietenkään ei ole ylhäällä! No arvasi ne jääneen Paraisille, R-kioskin tiskille ja tietenkään ne eivät olleet arvonnassa mukana, poika ei ollut kuullut uusintapyyntöä. Sydän pamppaillen soitti Paraisille, ajatella jos meidän numerot olisivatkin ne voittonumerot, eivätkä olleet sisällä!
Paraisten R-kioskilla myyjä, nainen, sanoi että kuitteja säilytetään pussissa ja hän yrittää etsiä meidän numerot, jotka sitten löysikin voittokuitin perusteella ja soitti ne sitten ystävälleni. Mitä palvelua, hyvät ystävät! Mutta tuo samainen R-kioski olikin juuri valittu kuukauden (?) Ärräksi ja juuri tuo samainen myyjä kuukauden työntekijäksi! Eikä mikään ihme!
Me voitimme 8 euroa kun kuponki ei ollut sisällä, mutta vuorenvarmoja olemme että miljoonavoitto meitä päähän potkii lähiaikoina noin kinkkuraisen kupongin saatuamme takaisin. Ettette ihmettele jos yhtäkkiä pistän elämän risaiseksi.

Kiitos paljon, Ukkonen!

Viime yönä jyrähti, kerran kunnolla! Melkein korvan vieressä. Mutta hahaa, mepäs vedettiinkin kaikki töpselit seinästä, meitä ei yks pieni ukkonen huijaa, meidän laitteita riko.
Ajattelinpas sitten iltapäivällä sanasen kirjoittaa ja vaivalla vetämät töpselit tarkkaan asettelin paikoilleen ja eikun tietokone päälle. Kolmannella yrityksellä uskoin että no joku noista letkuparoista ei ole kunnolla kiinni. Hah, piuhoja ne on, tiedän. Ei, ei. Isännän vinkkasin apuun, että tuplatarkistaa, mutta ei, tietokone on ja pysyy mykkänä. Ja printteri. Ja modeemi. Koko talon kaikki töpselit revin seinästä ja isäntä modeemin irroitti, mutta... puhelinyhteystöpseli mikä lie oli seinässä, sellaista edes tiennyt olevankaan eikä isäntäkään tuota ajatellut. Joten huijasi kuitenkin, tuo pahus. Laman kourissa rypevää yrittäjää, joka juuri oli ostanut tuon printterin eikä tietokonekaan vanha ollut. Syödäänkin sitten ensi viikko snålsoppaa ja kaurapuuroa vuorotellen.
Kyllä nyt vähän harmittaa, mutta elämäähän se vain on. Huomenna uusi päivä!

Home sweet home

Kotona. On se vaan niin mukava sana tuo. Koti.
Viikko lötköteltiin saaressa auringon pehmittäminä, päällä pelkät bikinit, jos edes, tukka takussa ja kirja kainalossa. Syötiin, saunottiin, paljuiltiin, uitiin ja vain nautittiin elämästä. Iltapalajuustoja laiturinnokassa kera kuohuviinin illan viimeisiä auringonsäteitä kalastellen. Mikä ihana viikko meille suotiinkaan. En voi vieläkään uskoa todeksi. Ilma oli kertakaikkisen upean lämmin, juurikin sellainen mistä haaveilee kun Thaimaaseen lähtee, mutta että täällä kotosuomessa!? Lomapaikkamme saaressa oli juuri oikeanlainen, juuri sellainen kotoisa pieni mökki, piskuinen sauna, palju, ja suuren suuri terassi. Mitäs ihminen muuta helteellä kaipaa. Okei, no kylmää olutta. Mutta sitäkin oli jääkaappi täynnänsä. Ja vielä jäikin kotiintuomisiksi. Ja mikä parasta, kun kävimme perjantaina kotona ja lauantai-iltapäivänä palasimme takaisin saareen, niin olisi kuin kotio olisi tullut. Niin ihana, välitön tunnelma oli tuolla Ekön saarivaltakunnassa.
Mutta nyt vietämme viimeisen lomaviikon kotona. Todennäköisemmin sateessa. Ainakin nyt taitaa tulla roppakaupalla (ilmankos mun säätiedotusjalkaa särkee aivan mielettömästi ja on jäykkä kuin heinäseiväs). Mutta ei haittaa, lämpö ja raukeus tallennettu ja nyt on hyvä lähteä kohti syksyä. Joka on se kaikista ihanin vuodenaika.

Isien pyöränjäljillä

Tammisaaressa käytiin tänä aamuna. Isien pyöränjäljillä tapahtumassa, jonne isäntäkin Fordinsa parkkeerasi monien muiden vanhojen autojen sekasn!. Tapahtuma järjestettiin heti sillan jälkeen vanhojen makasiinien luona, tai mitä nyt lienevät olleenkaan nuo ihastuttavat vanhat rakennukset ja tunnelmallinen miljöö. Jotka kuulemma uhattuna on, kertoivat ystävämme tammisaarelaiset, moneltakin taholta, suunnittelevat  isoa kauppakeskusta tuohon paikalle, asuntoja, mitä lie, kertoivat harmissaan. Rikkaille asuntoja, puhisivat. Niinpä niin, muutama ihminen vallanhimossaan voi tuhota kokonaisen kaupunginosan. Sitten vain nakellaan niskojaan, kun ne suuren uutukaisen kauppakeskuksen kaupat kuolevat, sitä ennen vaikeuttaen jo olemassa olevien keskustan kauppojen tuskaista hengittelyä. Hohhoijaa, sanonpahan vaan. Mutta joku ihana vallanpäättäjän sukulainen saa varmasti mukavan asunnon tuosta uudesta, rannan läheisyydessä sijaitsevasta asuntoalueesta. Näinhän se menee! No enpä tuosta asiasta sen kummemmin tiedä, joten palaanpa varsinaiseen aiheeseen eli autoihin, joista tiedänkin vallan hirmuisesti.
No joka tapsuksessa piti kertoman ja kuvankin ajattelin laittaa isännän ensimmäisestä projektista, bmw, joka yllättäen näyttelystä löytyi... valmistuneena! Isäntä alkoi tuota autoa hitsailemaan siinä 14 vuoden korvilla ja keskenhän se jäi. Mutta onneksi joku sitä jatkoi ja tässähän historiallinen kuva projektin aloittaneesta ja sen loppuun vieneestä.

Nuo kaksi viimeistä kuvaa ovatkin sitten mielestäni näyttelyn parhaasta vanhasta autosta, kyllä tuollakin kelpaisi körötellä!
Ja p.s. jos hirveästi kirjoitusvirheitä ja ajatuskummallisuuksia niin vika ei suinkaan ole juodun konjamiinin vaan tämän tabletin jota tällainen taitava 10-sormijärjestelmän taitava entinen latoja JOUTUU yhdellä sormella näppäilemään.
Hyvää yöyä!

Kesäpäivä

Raukeus saa dekkarin (Alice unohtui Hankoon siellä piipahtaessamme) valahtamaan ja ajatukset kulkevat omia polkujaan kirjan tekstistä välittämättä. Laineet liplattavat ja penen pieni tuulenvire vilvoittaa, auringonsäteet leikkisästi kujeilevat pienen pienillä laineilla kutsuen uimaan, mutta vielä ei ole uinnin aika, vielä vähän kärvistelen auringonpaahteessa varastoiden tätä ihanaa rauhallisuutta. Tuoreen puun tuoksu, kun isäntä lämmittää paljua, sitten saunaa. Meillä jokaisella on oma tapamme nauttia kesästä, lomasta, auringosta!
Aina välillä, hyvä niin, elämä ottaa niskasta kiinni ja pysäyttää ihmispolon kesken kiireen ja stressin ja näyttää uuden kulman, uuden polun elämän taipaleella. Ja uusia ihmisiä, jotka mahdollistavat tämän kaiken ihanuuden.  Kiitän ja kumarran.

Ruokaa

Uskokaa tai älkää niin meiltä melkein saaressa loppui ruoka, ei siis olut, viini eikä kuohari, vaan ruoka. Muutama makkaranpätkä vielä jääkaapissa pussissa pötkötti, pari tomaattia, juustoja eikä sitten juurikaan muuta, no niin paitsi niitä oluita!
Siispä perjantai-illan pyhitämme kaupunkilomaksi, joka tarkoittaa laskujen maksua, kukkien kastelua, muutamien tavaroiden hinnoittelua ja sitten voikin loppuillan ottaa rennosti. Isäntä lähti Fordiaan testailemaan.
Huomenaamulla aikaisin lähdemme Fordilla Tammisaareen, siellä on jokin näyttely tai tapahtuma, jonne isäntä oli autonsa jossain vaiheessa luvannut, joten välttääksemme edestakaisin ajelun päätimme yöpyä omassa pikku kodissamme ja aamutuimaan lähteä Tammisaareen Fordilla ja illaksi menemme taas saareen  lämmittelemään saunaa ja paljua täydennettyämme ruokavarastot. Siinähän sitä ihmiselle toimintaa kylliksi yhdelle lomapäivälle.
Ja vielä on monta jäljellä. Onneksi.

Paljun pehmittämä pullukka

Mikä ihana päivä. En tehnyt mitään! Paitsi luin muutaman sivun ruotsinkielistä dekkaria ja senhän jo voi laskea työstä, aivoja raastaa ja kuluttaa! Mutta muuten... isäntä juuri tokaisi että hohhoijaa... kyllä laiskottelu väsyttää, mikä kylläkin totta on!
Olemme syöneet, juoneet ja paljussa hilluneet. Minä toki rohkeana tyttönä myös uinut monta kertaa. Saunoneet. Ja nyt ihmetyksen ihme. Me vanhat, aitohankolaiset, emme ole eläessämme yhdessä, siis kaksistaan , olleet veneellä! Mutta tänään tuo historiallinen päivä koitti ja isäntä ja emäntä yhdessä tekivät pienellä moottoriveneellä historiallisen kierroksen ja kumpikin elävänä saapui laituriin. Ja hyvin meni. Huomenna jatkamme harjoituksia!
Mutta ajatelkaas, kello on yhdeksän ja minä, armoton vilukissa, istuskelen vielä laiturilla yrittäen pyydystää viimeiset auringonsäteet, bikineissä, maha oluesta, ruoasta ja roseviinistä pinkeänä, nauttien kaikilla aisteilla huomista laiskaa päivää odottaen!

Ekö ja loma

LOMA! Vihdoin ja viimein, kyllä tulikin jo tarpeeseen!
Eilen illalla työpäivän päätteeksi huristelimme pitkän ajomatkan Lappohjan pienvenesatamaan, jossa meitä odotti kyyti viikoksi vuokraamamme mökkiin Ekön saaressa.
Kotimme viikon ajan on ihastuttava pienen pieni mökki aivan veden ääressä. Palju on. Sauna on. Terasseja yltympäriinsä, senkun valitsee. Ja sitten tämä ihana laituri, jossa aamuaurinko hellästi hyväilee väsynyttä työläistä. Niin työläistä, yksikössä! Isäntä kiireesti lähti aamiaisen syötyään. Pitää katsokaas lämmittää saunaa, lämmittää paljua, hakata puita, karsia oksia, haravoida rantaa, kerätä tikkuja, lakaista terassia. Ja tuoda toivon mukaan vaimolle kylmää juotavaa laiturille, jossa varpaitaan auringossa heiluttelee avaamaton kirja vielä pöydällä odottamassa.
Tähän jään... isäntä.... kylmää juotavaa!

Ennen ja jälkeen

Tämän alimman kuvan takia itse asiassa menimme Ahvenanmaalle tässä muutama viikko sitten. Isäntä halusi kuvata auton samassa paikassa mistä sen aikoinaan osti tuhatlappusella. Sääli vaan että talon vanhaisäntä, joka auton myi, ei ehtinyt nähdä autoa uudessa muodossa, sillä käsittääkseni tämä herra kuoli muutama vuosi sitten. Mutta paikalla oli kyllä poika, joka 34 vuotta sitten oli vielä pieni natiainen.
Tuo alempi kuva on isännän ottama. Lähtiessään hotellista kysyin vielä jos haluaa otta kamerani. Juu nej, kyllä tällä omallakin saa, sanoi isäntä ja yhden kuvan saikin, sitten akku loppui! Jotta silleen. Mutta kyllähän tuostakin nyt jotain näkee päätellä! (Ja onneksi isännän pikkuserkulla oli älypuhelin, jolla napsi hyviä kuvia, mutta en nyt ole ehtinyt niitä vielä saada, siksi tuo vähän tärähtänyt kuva. Innoissaan taisi olla, isäntä!)