Tablettikuvaaja

Musta on tullut.... ei urheiluhullu... vaan tablettikuvaaja. Ja jos joku luulee että tabletteja kuvaan (niitäkin voisin, mulla on niitä tabletteja, pillereitä pussissa vino pino ja kaikki erivärisiä, hienon kuvan tosiaan saisikin!), vaan olen innokas kuvaamaan tabletilla. Varmaankin sen takia että siinä on iso näyttö ja hyvin näkee sihdata oikeaan paikkaan ja hienoja kuviakin onnistuu joskus saamaan. Siis omasta mielestäni hienoja. Silloin tällöin. Tietenkin on aika hupaisan näköistä kun sen kanssa kulkee maita ja mantuja ja tiirailee sen läpi. Klik, klik, klik. Nopeaa touhua. Sopii tällaiselle ei-edes-harrastelija-kuvaajalle.

Mutta hämärä kun peittää maan niin tablettikuvaajankin innostus laantuu, palkintoja rakeisia, hämäriä, tärähtäneitä kuvia. Samoin sisätiloissa, jos on vähänkin hämärää. Ja lähikuvat saa vain ja ainoastaan menemällä toisen nokan eteen räpsimään kuvia. Saa kunnon lähikontakteja.

Joten luulenkin tämän alkuinnostuksen laannuttua siirtyväni taas takaisin kamerakuvaukseen, ainakin osittain, vaikkakin mun kamerani linssi on mitä se on. Täynnä matoja.

 Mutta täytyy sanoa, että yhtäkkiä tuosta valokuvauksesta onkin tullut aika mielenkiintoista ja soisinpas tietäväni siitä enemmän. Jospa joku innokas järjestäisi jonkinnäköisen valokuvauksen alkeiskurssin tällaisille tumpeloille, jotka eivät siitä vielä tiedä yhtikäs mitään. Senkun räpsivät summanmutikassa.

Tässä Padvaillan anti kun kävelimme mökiltä mökillle.

Kuvatkoon tuo viimeinen kuva (hahaa en tiedä tuon harvahammasharavan nimeä) intoani tarttua työhön ja innostusta tulevaa kohtaan, olkoon se sitten valokuvausta, kirjoitusta tai työntekoa taikka vaan lötköttelyä uudella terassisohvallani. Kunhan innostuksen kipinä säilyisi!