Musiikillinen pläjäys

Siis kunnon kulturelleja ihmisiä, isäntä ja minä. Hohhoijaa. Isäntä sai muutamia vapaalippuja Tammisaaren kirkossa pidettävään kesäkonserttiin tuossa jo keväällä ja haalimme mukaamme muutaman ystävän ja siskokin lupautui mukaan. Joku viulukonsertti, sanoi isäntä. Okei, sanoi emäntä.

Keskiviikkona sitten pakkauduimme autoon ja isäntä jakoi liput, jotka hänellä tietenkin oli jo ollut keväästä ja SILLOIN vasta rupesimme koko katraan voimalla katsomaan että jaa... mihinkäs konserttiin me olemmekaan menossa. OHO... Rajaton ja Jaakko ja Pekka Kuusisto!

Tammisaaren kirkko oli tupaten täynnä odottavia, innokkaita kuulijoita... ja me.

Upea, henkeäsalpaavan taidokas konsertti, loistavia laulajia, upeata viulumusisointia, koskettavia, pysähdyttäviä sanoituksia. Välillä piti oikein muistuttaa itseään.... hengitä hyvä ihminen, hengitä!

Ihana yllätys! Kun mitään ei odota ja saa kaiken!

No sittenpä konsertin humussa autoilimme takaisin Hankoon ja sisko ja minä jatkoimme Parkin kautta, makoisan kanatoastin voimalla Casinolle Juha Tapion konserttiin, joka puolen yön maissa vihdoin alkoi. Siihen aikaan olisi jo työläisen nukkumamenoaika, mutta kummasti sitä vain jaksoi eturivissä heilua Juhan vanhojen ja muutamien uusienkin kappaleiden tahdissa.

Aika hauska tyyppi tuo Juha Tapio.  Samoja lauluja laulaa konserttisalissa kitara kädessään ballaadinomaisesti herkästi tulkiten. Ja illan tullen muuttuu hän hurjasti heiluvaksi, kaikki ihmiset mukaansa tempaavaksi (muka ujoksi, sanoi hän itse) rokkiäijäksi. Aivan mahtava meno ja Casino oli aivan ääriään myöten täynnä. Mikä ilta!

Aika kummallista tämä ihmisen elo ja olo. Välillä päiviin ei mahdu kuin työtä ja ruoanlaittoa ja hillumista tietokoneella ennen nukkumaanmenoa. Ja sitten tulee tällainen aivan hillitön päivä, johon mahtuu tuon edellisen lisäksi kaksi aivan upeata konserttia ja vieläpä kahdella eri paikkakunnalla. Ja sitten vielä väitetään ettei aikaa voi venyttää. Tietenkin voi. Todistettiin se keskiviikkona!

50 v

Tässähän rupeaa pikkuhiljaa tuntemaan olonsa vanhaksi. Voitteko kuvitella, mulla, nuorella tytönheitukalla on jo kolme sisarusta jotka ovat ylittäneet tuon kriittisen viidenkympin nuoruusrajan ja aloittaneet hitaan vaelluksensa kohti keski-iän rauhallisen letkeitä vuosia. Minä kärjessä. Huh huh.
Lauantaina vietettiin veljessarjan toiseksi vanhimman, Puicen, synttäreitä Husilla. Melkein koko sisarusparvi oli koolla pienintä tiitiäistä myöten. Ja puoli Hankoa, luulisin. Ja tietenkin meidän superisä, jonka tanssijalat taitavat olla meistä kaikkein notkeimmat. Mutta hauskat oli juhlat, paljon musiikkia, tanssia, hyvää ruokaa ja juomaa ja tietenkin siskon ja mun tekemä mansikkakakku!
Tuli mieleen vielä tuosta superisästä viimekeväinen tapahtuma lentokoneessa matkalla Toscanaan, kun jonotimme isän ja siskon kanssa toilettiin siinä lentokoneen kapealla käytävällä. Siinä sitten eräs monilapsisen perheen pää päivitteli toiselle pariskunnalle mukana olevaa lapsikatraan kokoa. En sitten, tietenkään, voinut olla hiljaa vaan sanoin että juu, meidän isäkin on raahannut neljä lasta mukaansa. Ja kaksi jäi vielä Suomeen!
Mutta eipä tässä muu auta kuin onnitella sitä neljättä täysi-ikäistä Erkin lasta ja odotella seuraavia viisikymppisiä.
Onnea Puice 50 v!

Ja onneksi noi muut on ohittaneet mut pituudessa, mutta huokaus, vain pituudessa!

Cruising...

Viime viikolla, perjantaiaamuna aikaisin pakkasimme auton (vain YKSI pieni kassi, ilmoitti isäntä, hah, ihankun mä nyt enempää ottaisin, mähän oon nainen, ei mulla oo niin paljon vaatteita että kahta kassia tarvitsis, höh!) ja suuntasimme kohti Turkua ja satamaa ja Maarianhaminaa, jossa oli viikonloppuna huisin paljon ohjelmaa ja tapahtumia. Me lähinnä menimme sinne autonäyttelyyn ja kokoontumisajoihin, jotka lauantaina järjestettiin sataman kupeessa. Upeita, hienoja, rakennettuja enemmän tai vähemmän, mutta näin naisnäkökulmasta katsottuna niin olimme kyllä ystävättäreni kanssa enemmän kiinnostuneita vain autojen väristä ja sen perusteella valitsimme suosikkimme.

Kyllä tuollaisellakin ihanan keltaisella autolla kelpaisi huristella. Ja ajokortittomana naisenahan siihen saisi varmaankin ihan muisevan kuskinkin. No joo... mutta hienoja autoja näyttelyalue pullollaan. Sieltä matkasimmekin satamaan vietimme merielämää purjeveneen kannella ihanassa helteessä! Mukava viikonloppu kaikenkaikkiaan.

Sunnuntaiaamuna päätimme mennä cruisailemaan Eckeröhön, laivaa odotellessa. Kauniita maisemia matkalla, mutta itse Eckerö on vuosien saatossa kuivunut kokoon, eikä siellä oikeastaan ollut mitään erikoista nähtävää, muuta kuin maisemat. Mutta kaarroimme kuitenkin Jussin keramiikan eteen munkkikahville. Hain sitten laukun autosta ja siihen ilmestyi mies joka tokaisi ´´Oi mikä kaunotar!´´ Minä siihen sitten nopeaälyisenä että ´´ja nyt et varmaankaan tarkoita minua!´´ Yritti reppana pelastaa tilanteen jotain mutisemalla! Mutta juuri paistetut munkit oli hyviä!

Merellä, Vänö-Bromarv

No lauantaina vihdoinkin, voin sanoa, että nostettiin purjeet. Kasnäs-Holma-Vänö. Mukavassa, sopivassa tuulessa, tosin harmaan koleassa säässä,  purjehdittiin Holmasta Vänöhön, jossa Visans Vänner piti viimeisen konserttinsa tällä kierroksella.
Muut venekunnat olivat jo asemissa kun saavuimme iltapäivällä Vänön kauniiseen, pieneen satamaan. Ja mukavasti oli veneitä, melkein kaikki paikat täynnä, niinkuin keskikesällä pitääkin olla! Pienen ankkurisnapsin (kauheesti oppii uusia juomatapoja kun merellä liikkuu!) jälkeen suuntasimme kahvilaan, jossa Alanin kahvilasta tuttu emäntä hääräili lieden ja kahvipannun takana.

Todella viehättävässä kulttuuritalossa pidettiin illan konsertti ja yhteislaulutilaisuus, joka tietenkin sujui moitteettomasti!
Sunnuntaiaamuna Calypso suuntasi nokkansa kohti Bromarvia, Taalintehtaan kautta, jossa söimme lounasta ja täydensimme varastoja (okei, okei... olutvarastoja!). Kunnon päivämatkan teimmekin, aamusella lähdimme ja neljän maissa olimme perillä Bromarvissa. Ja se sää! Niin, yläkerran puhuriherra oli taas kerran yllätyksellisellä tuulella, liekö ollut sunnuntaiapatiaa. Välillä lepäsi laakereillaan ja muisti sitten varmaankin että aijuu... aallokko hiipuu ja puhalsi posket pullollaan niin maan perusteellisesti. Mutta perille tultiin tuulesta huolimatta.
Perillä meitä odottikin Rouva B ja Herra R kuohuviinipullon kera mökkilaiturilla. Ja nyt onkin pakko laittaa yksi ruokakuva kun tämä rouva Touhukas laittoi meille pientä purtavaa ENNEN ruokaa, jotta jaksaisimme. Hmmm. Mutta liekö ollut meri-ilman tai puhuriherran ansiota, sillä kaik´ män!

Olipahan mukava viisipäiväinen! Kertakaikkiaan! Ja kiitos vieraanvaraisuudesta herra ja rouva Bromarv!
Calypso jatkoi matkaansa Maarianhaminaan ja me kaksi liftaria liftasimme tällä kertaa autokyydin Hankoon, jossa meitä, yllätys, yllätys, odotti yhtä sekasotkuinen talo kuin lähtiessämme. Yksikään kotitonttu ei ollut vaivautunut siivoamaan, pyykkäämään, eikä tiskaamaan. Kummallisia otuksia, sanon vaan.

Kasnäs med Visans vänner

Perjantaiaamuna heräsin aaltojen liplatukseen.... hahaa, toiveunta! Ensin isäntä keinutti venettä ulkohuussiin mennessään, kapteenska pulahti aamu-uinnille ja vähän ajan kuluttua kuului hirveää höpinää. Nämä kaksi ovat ottaneet motokseen ´´aikainen lintu madon nappaa´´ ja muut herättää! No tulipahan herättyä!

Aamukahvin jälkeen nostimme purjeet, tai siis oikeammin taisimme kylläkin tuon kukonaskeleen Högsårasta Kasnäsiin mennä moottorilla, mutta joka tapauksessa vettä pitkin! Aamu oli mitä aurinkoisin ja lämmin kun ankkuroimme veneen Kasnäsin satamaan ja aloitimme juhlapäivän juhlimisen.
Visans Vänner i Hangön 30-vuotisjuhlat päätettiin järjestää Kasnäsissa, koska on kesä ja koska sinne pääsevät kaikki, myös ne joilla ei ole venettä (kaikki eivät halunneet seistä laiturilla peukalo pystyssä, niinkuin me teimme). Ja suuri, iloinen joukko meitä olikin kun kokoonnuimme iltasella grillitupaan, joka oli meille vuokrattu.
Tuossa viereisessä kuvassa osa laulunystävistä, ja kuten näette saavat he nauttia tämän kesän harvinaista herkkua: auringonpaistetta! Ja kyllä se lämmittikin!
Ilta muodostuikin mukavasta yhdessäolosta, yhteislaulusta, esityksien kuuntelusta ja tietenkin ruoasta ja juomasta.

 Meillä oli omat grillattavat mukana (nyt tulee se pienen pienoinen valitus, ettei kaikki olisi niin ruusunpunaista), omat lautaset ja mitä nyt kukakin mukaan halusi ottaa. Salaatin, josta maksoimme 9,50/henkilö, yhteensä siis noin 300 e, tilasimme paikallisesta ravintolasta. Ja mitä saa lama-aikana 300 eurolla: Kulhollisen salaattia (heja! sitähän tilasimmekin), jossa salaatin seassa oli kirsikkatomaatinpuolikkaita ja hevosenpään kokoisia kurkunpalasia. Joten aikaakaan tuon salaatin tekemiseen ei luulisi menneen tuhottomasti. Noniin, tulipahan vielä pieni kulhollinen perunasalaattia, 2 kannua salaatinkastiketta, kori pieniä patonginsiivuja ja iso kulhollinen voita. Ja voitte arvata, viimeiset eivät paljon mitään tuosta vaatimattomasta lama-annoksesta saaneet, niin tietenkin paitsi pulittaa rahat! Jos jotain positiivista niin voita oli riittämiin, harmi vaan että leivät loppui!
No niin se siitä ateriasta, sillä hauskaa meillä oli niinkuin meillä aina on! Ja sitäpaitsi pieni dieetinpoikanen ei ole hassumpaa näin kesäaikaan!
Kiitän ja kumarran hyvin järjestetystä juhlasta ja saaristokierroksesta! Ja kiitos teille rakkaat laulun ystävät, aina ilo juhlia kanssanne! (Ja tutiskaa... kaikki pusukuvat ovat vielä julkaisematta!)

 Illan hämärtyessä kallioille ilmestyi vieraita, joita ikkunan läpi kuvailin. Nyt tietenkin odotatte, että kerron mitä nuo vierailijat ovat. Ehen, saatte itse arvata. (Arvasitte oikein, ei hajuakaan!)

Saaristokierros kera Visans Vänner, päivä 1.

Torstaipäivänä kimpsut ja kampsut laiturille ja peukalokyytiläisinä Högsåraa kohti Rainerin ja Kerstinin Johannalla. Tuuli oli melkoisen navakka ja hiukan, ihan, ihan vain hiukan kalpeni hipiä, mutta neuvokkaana naisena olin pakannut minipullon Gammel Danskia, josta aimo tujauksen otinkin ennenkuin Kappelisatamasta surrasimme laineille. Hups! Ne olikin aikamoisia, mutta vanhan tanskalaisen myötävaikutuksella, todennäköisesti, pelko muuttuikin snapsilauluiksi, joita veneen perässä lauleskelin laineille. Ei mitään hätää!

Högsårassa keräsimme kassit ja nyssykät ja hyppäsimme Johannasta Calypsoon, Monan ja Andersin purjeveneeseen, jossa meitä odotti ihana lounas ja kylmää juotavaa. Ja jonne majoituimme matkamme loppuajaksi. Peukalot vaan pystyyn niin kyllä joku aina kulkurin poimii!

Högsåra ja Farmors Cafe. Aivan mielettömän ihana ja idyllinen kahvila, joka on vuosi vuodelta suurentunut ja laajentunut ja ihmekös tuo. Kaikki kynnelle kykenevät haluanevat käydä siellä joka kesä, eikä vain pelkästään kauniin maiseman takia vaan myös herkullisen ruoan ja upeiden, suussasulavien leivosten takia. Ja kyllä, palvelu on erinomaista!

Siispä Visans Vänner aloitti 30-juhlavuotissaaristokonsertoinnin, niinkuin niin monesti ennenkin, Farmors Cafesta. Auringonpaisteessa laulaja jos toinenkin esitti laulunumeronsa ja välillä lauleskeltiin yhteislauluja.
Aurinko jo aloitti matkansa alakertaan kun me vielä saimme, taas kerran, silmiä hivelevän kauniin illallisen ja ´´jämäkakkuja´´, niinkuin kahvilan isäntä asian ilmaisi. Rainer, meidän oma sanoittajamme, oli tehnyt  laulun Farmors Cafesta, joka täytti 20-vuotta. (tai ainakin on ollut 20 vuotta samalla omistajalla). Ihana, ihana ilta hyvän ruoan ja ihanien ihmisten parissa.

´´Jag trivs bäst i öppna landskap...´´

7.7.1984

Nyt on 30-vuotissota loppu, sanoi isäntä. Ja väittää että meillä on 30-vuotishääpäivä tänään.
Loppu ja loppu, ei tullut tuota ajatelleeksi että jatkosota on lähellä, varsinkin jos tuo Fordi, joka on muuten ollut meillä kauemmin kuin mitä olemme olleet naimisissa, jatkaa ryppyilyään, eikä suostu valmistumaan ja käyttäytymään normaalin auton tavoin. No joka tapauksessa yksi sota on voitettu, tulkoon sitten mitä tulee.
30 vuotta sitten menimme naimisiin Regattalauantaina (silloin oli täällä Hangossa muuten vielä niin paljon ihmisiä ettei eteenpäin päässyt) Täktomin kappelissa. Sieltä meidät kuskattiin Lasse Ahlforsin autolla (merkinhän näette itsekin!) Husille jossa jatkoimme hääjuhlaa, aivan niinkuin nämä nuoret, joiden häissä lauantaina olimme.

Sinä vuonna oli muuten myös todella kalsea ja huono kesäkuu, muistelisin, koska olin kirjapainosta lomalla eikä paljon tarvinnut aurinkoa ottaa mutta ehtipähän leipoa häihin. Ja aivan niinkuin tänäkin vuonna  lauantaina oli aivan loistava aurinkosää ja Husin rantavesi kimmelsi meille nuorille rakastuneille. Juhlat olivat siihen aikaan budjettijuhlia, ei turhia kruusailtu eikä sen kummemmin höösätty koko häitä. Sen kuin vain mentiin naimisiin ja kutsuttiin juhliin ystäviä ja sukulaisia. Mutta mukavata oli, kuitenkin!

Pikkuisen vaan ihmetyttää, että keitä nuo kauniit, hoikat ja ah niin siloposkiset nuoret noissa hääkuvissa on!!

Kirkkohäät

Lauantaina suuntasimme kohti Hangon kirkkoa, Fordilla komiasti ajellen.

Silloin oli vuorossa ystävämme pojan häät, jonne meidätkin oli onneksemme kutsuttu. Ihanat, kunnon kirkkohäät morsiusneitoineen kaikkineen. 2 pientä ihanaa prinsessa ja 4 vähän varttuneempaa, toki kauniita kaikki tyynni tummanroosan värisissä leningeissään.

Ja vaikka kuinka yritti pysyä tyynenä, niin kyynelhän siinä vierähti kun morsian äitinsä käsipuolessa astahti alttarille valkoisessa morsiuspuvussaan. Varmasti yksi maailman kauneimmista näyistä, ja varmasti yksi liikuttavimmista.

Ja katsokaa nyt häntä! Kaunis, kaunis Marleen sanoo tulevalle aviomiehelleen, Tommylle, tahdon! Tästä hetkestä he ovat mies ja vaimo. Onnellinen aviopari!

Hääseremonian jälkeen vieraat hiljaksensa kävelivät kirkonrappusien juurelle, jossa heitä odotti avoauto.  Aurinko näyttäytyi täydessä loistossaan kun odottelimme hääparin laskeutumista portaita alas. Regattavierashännät saivat myös ilmaista ohjelmaa.

Aivan ihastuttava pari, ja kuvassa näette myös kaksi pientä prinsessaa.

Eikä kyytikään Husille ollut hassumpi, tuollaisella menopelillä olisi mukava körötellä hyvällä säällä töihinkin.

Hääpaikalle ajoimme autoletkassa läpi kaupungin ja regattahännän ja uskon että hääpari sai monen monta onnentoivotusta matkalla ja regattahäntäkin sai silmäniloa katsellessaan hienoja autoja, joita Hangossa riittää.

Ilta vierähtikin sitten Husilla perinteisen kaavan mukaan, hauskoja ohjelmia riitti ja ihanaa laulantaa tarjosivat morsiamen sisar ja opiskelutoverinsa. Husin sali oli niin kauniisti koristeltu kuin vain taiteelliselta morsiamelta saattoi odottaa. 

Kylläpäs olikin hauska ilta, kaikki varttuneemmat vieraat olivat jo menneet koteihinsa kun me vielä sulhon äidin kanssa tanssimme nuortenkin melkein jo väsähtäessä. Kuulimmekin jossain vaiheessa sulhon ja poikani välisen henkevän keskustelun, jossa he miettivät minkä ikäisinä huomasivat että heidän äitinsä eivät ole ihan normaaleja. Toinen sanoi olleensa vasta 9-vuotias, toinen väitti huomanneensa sen vasta kuudentoista ikäisenä!

Kiitos Marleen ja Tommy ikimuistoisesta ja niin kauniista hääjuhlasta!

Eikan kanssa aamukahvilla

No niin johan se aurinko rupesi paistamaan, risukasaankin. Ihana, ihana aurinko repesi taivaalle juuri kun olin saanut kahvikupposen Virtaskassa eteeni ja sen jokapäiväisen leipäni, karjalanpiirakan voinapin kera. Sitä sitten nauttimaan kun komia herrasmies saapui hymyillen kahvilaan, ihan minulle hymyili. Tulikin sitten siihen viereiseen pöytään istumaan ja siinä sitten ilmoista rupattelimme. Vähän tuota ajattelin että aika tutun näköinen oli, mutta vanhan muisti on vanhan muisti siihen ei kannata luottaman. No niin Enidkin siihen saapui kahville ja taas juttelimme vierustoverimme kanssa, joka pian kahvin juotuaan jatkoikin matkaa. Kohteliaasti meille toivotti hyvät päivät ja meni menojansa. Hah, Eino Grönhän se meille seuraa piti. No vähänkö oltiin polleita, tai oikeastaan minä. Joten olipahan mukava päivänaloitus.
Joten huomenna vaan kaikki aamukahville Virtaskaan, ei koskaan tiedä kuka viereiseen pöytään istahtaa!

Kauppiaiden ahdinko

Luin juuri ja myös jaoin Ceian sivuilla facebookissa vaatekauppiaiden tilanteesta Tammisaaressa, kun kaksi vaateliikettä on joutunut lopettamaan. Ymmärrän tilanteen hyvin.
Syyskuussa se alkoi. Ensimmäisten pakkaspäivien myötä kaupankäynti vilkastui ja ihmiset ostelivat housuja, neuleita ja varustauduttiin kylmää ja purevaa talvea varten.  Tätä ihanuutta kesti tasan viikko, seitsemän päivää ja sitten tulikin lämpö takaisin. Ja lämpöä kesti ja kesti, koko syksyn, joulun, talven. Kunnes tuli kevät ja kauppiasparka huokaisi ja ajatteli että huh, tästä selvittiin jotenkuten. Talvivaatteet eivät menneet kaupaksi , mutta nyt on kevät ja ihanat värit kaupoissa, innolla niitä asiakkaille näyttämään.
 No sitten tulikin se kylmyys. Kovin toivottu, mutta väärään aikaan. Ja kylmyys jatkui ja jatkui ja kevätvaatteet roikkuivat telineissä odottamassa lämpimämpia ilmoja tai edes eteläänmenijöitä. Mutta huh, siitäkin juuri ja juuri selvittiin suomalaisella sisulla, periksi ei annettu. Sillä kesä kolkuttaa ja lämpimiä ilmoja on luvattu.
 Ja hurraa, kesä tuli ja lämmintä. Juuri niin, lämpöä kesti tasan viikon, seitsemän päivää ja sitten tulikin kylmyys takaisin. Eikä vain kylmyys vaan kylmyyden kylmyys! Hmm. jotenkin tuttu kuvio.
Nyt ei sitten enää sisukaan auta, ei auta muu kuin odottaa ja katsoa mitä tuleman pitää. Mitään vanhoja lukuja ei kannata katsella, mitään verrata, odottaa vain jokaista uutta päivää ja toivoa että parempaa on tulossa, edes näiksi loppupäiviksi. Suomalainen sisu alkaa laimeta ja kauppiasparan pää riippuu ja mieli on apea. Kukapa tätä olisi osannut ennustaa, kukapa tätä olisi edes uskonut. Eikä asiaa paranna lehdistön jatkuva lamatoitotus. Älkää ostako, älkää kuluttako, jähmettykää! Ja niin me teemme. Lopetamme, vähennämme minimiin ja pallo pyörii edelleen. Seuraavalle. Ja seuraavalle. Ota koppi!

Ja kyllä, tämä valitusvuodatus koskee vain ja ainoastaan kirjoittajaa ja kirjoittajan liikettä, muiden liikkeiden hyvinvoinnista en tiedä tuon taivaallista! Paitsi nyt ehkä noiden kahden tammisaarelaisen, joista tuosta blogista luin! Toivonkin heille jaksamista raskaita päätöksiä tehtyään ja toivon että uudet ovet aukeavat ja sulostuttavat arkeansa!

Ja koska olemme sisukkaita suomalaisia tämä kuva kuvaa hyvin meitä! Eteenpäin vaikka läpi kiven ja kannon! Ja huomenna tämä huonomuistinen sisupussi on unohtanut jo kaikki huolet ja aamukahville jää apeus ja riippuva pää. Kohti uutta päivää, sotilaat!

Tablettikuvaaja

Musta on tullut.... ei urheiluhullu... vaan tablettikuvaaja. Ja jos joku luulee että tabletteja kuvaan (niitäkin voisin, mulla on niitä tabletteja, pillereitä pussissa vino pino ja kaikki erivärisiä, hienon kuvan tosiaan saisikin!), vaan olen innokas kuvaamaan tabletilla. Varmaankin sen takia että siinä on iso näyttö ja hyvin näkee sihdata oikeaan paikkaan ja hienoja kuviakin onnistuu joskus saamaan. Siis omasta mielestäni hienoja. Silloin tällöin. Tietenkin on aika hupaisan näköistä kun sen kanssa kulkee maita ja mantuja ja tiirailee sen läpi. Klik, klik, klik. Nopeaa touhua. Sopii tällaiselle ei-edes-harrastelija-kuvaajalle.

Mutta hämärä kun peittää maan niin tablettikuvaajankin innostus laantuu, palkintoja rakeisia, hämäriä, tärähtäneitä kuvia. Samoin sisätiloissa, jos on vähänkin hämärää. Ja lähikuvat saa vain ja ainoastaan menemällä toisen nokan eteen räpsimään kuvia. Saa kunnon lähikontakteja.

Joten luulenkin tämän alkuinnostuksen laannuttua siirtyväni taas takaisin kamerakuvaukseen, ainakin osittain, vaikkakin mun kamerani linssi on mitä se on. Täynnä matoja.

 Mutta täytyy sanoa, että yhtäkkiä tuosta valokuvauksesta onkin tullut aika mielenkiintoista ja soisinpas tietäväni siitä enemmän. Jospa joku innokas järjestäisi jonkinnäköisen valokuvauksen alkeiskurssin tällaisille tumpeloille, jotka eivät siitä vielä tiedä yhtikäs mitään. Senkun räpsivät summanmutikassa.

Tässä Padvaillan anti kun kävelimme mökiltä mökillle.

Kuvatkoon tuo viimeinen kuva (hahaa en tiedä tuon harvahammasharavan nimeä) intoani tarttua työhön ja innostusta tulevaa kohtaan, olkoon se sitten valokuvausta, kirjoitusta tai työntekoa taikka vaan lötköttelyä uudella terassisohvallani. Kunhan innostuksen kipinä säilyisi!