Tuli tämä pienen pieni vihulainen. Joka mullisti kiinalaisten arjen, Italialaisten poskisuukot ja euroopan ihmisten turvallisen ja tutun arjen. Meidän Normaalin Elämän.
Mikään ei ole enää normaalia. Ei työ, ei ystävät, ei edes perheen yhdessäolo. Ei lasten päiväkoti, koululaisten turvasatama ja tunnit, opettajien jaksaminen. Lääkäreistä ja sairaanhoitajista puhumattakaan. Uskallanko mennä töihin, tuoko mieheni omasta työpaikasta tuon vihulaisen kotiin. Pese käsiä, pese käsiä, desinfioi käsiä, älä köhi, älä yski, älä niiskuta. Älä tule! Älä mene! Älä elä!
Meidät on määrätty kotiin. Omaksi parhaaksemme, omien läheistemme turvaksi, omien lapsiemme takia, ettemme sairastuisi. Ettemme veisi paikkaa teho-osastolla nuorilta aikuisilta, lapsiltamme, lapsenlapsiltamme jopa. Siis pysymme kotona. Ja teemme parhaamme. Koska meidän ei muuta tarvitse kuin olla kotona. Syödä hyvin, keitellä kahvia, syödä vaikka pullaa jonka aamulla omin kätösimme väänsimme uuniin. Tai avata tv ja katsella kaiken maailman filmit ja sarjat ja dokumentit. Siivota ne jeekelin kaapit ja ullakot ja kellarit. Nyt on aikaa. Miten vaikeata se voi olla! Koti on ihana paikka. Turvallinen.
Viikko meni shokissa. Miten kaupan käy, miten tässä selvitään, mitä jos... mitä jos. Miten maksan vuokran, kulut, laskut joita tippuu postilaatikkoon harva se päivä. Tavaraa tulee monta kertaa viikossa. Mutta ei rahaa. Mikä yhtälö. Muistan joskus ajatelleeni että mitä jos tulee sellaisia päiviä ettei rahaa tule kassaan. No tulipahan sekin koettua. Enkä edes ole yöunia menettänyt.
Otan päivän kerrallaan, laskun kerrallaan. Muuta en voi tehdä tässä tilanteessa. Onneksi Hangossa on ihania asiakkaita, jotka ajattelevat meitä, haluavat meidän jatkavan ja näin ollen myös auttavat meitä yrittäjiä omalla panoksellaan, kukin kykynsä mukaan. Kiitos siitä! Te ette ehkä edes tiedä kuinka kiitollisia me olemme teille, sitä on edes vaikea sanoin kuvata, sillä ilman teitä me joutuisimme aivan varmasti sulkemaan rakkaat yrityksemme. Ja tämä kiitos tulee kaikkien yrittäjien puolesta. Ja kiitän myös muita yrittäjiä tuesta, ideoista, ajatuksista, videoista. Hei, kyllä me tästä selvitään!
Ja nyt tulee vihulaisen (tai ehkä olen vielä shokkitilassa) aiheuttama kummallisin vaikutus. Ja mun ystävät tietävät, että maailman kirjat ovat nyt sekaisin. Olen alkanut siivoamaan. Hymyssä suin. Noin niinkuin vähän tuosta noin vaan. Miehenkin silmät suurenivat kun tuli harrasteistaan sisällä (huomasittehan pienen pienen ilkeyden, harrasteistaan sisälle kun toinen siivosi!!!) ja huomasi keittiön olevan mullin mallin, ilmassa tuoksui vasta leivottu (valmispakkaus) leipä, ruoka oli tuloillaan, ikkunoista näki ulos ja pinnat kiilsivät. Toivoo varmaan mun shokkitilan jatkuvan!
Hei tältä päivältä ja nyt kun tämä kone tunnistaa mut taas ja päästää kirjoittamaan niin saattaapa olla että laittelen päivityksiä taas vähän tiheämmin. Mukavaa sunnuntaita. Ulkona sataa lunta!
Kuva on viime syksystä, Leenan matkassa Italiassa, Sorrentossa. Voi niitä ihmeellisiä aikoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti