Puruntäyteistä elämää

Tammikuussa kovin nauratti, kun täällä paukkuivat pakkaset ja me vaan lötköteltiin siellä etelän lämmässä. Ei paljon hetkauttanut, vaikka kuulimme uutisia ihmisten jäätyneistä putkista, ei hetkautttanut ihan hirveästi edes silloin, kun kuulimme oman talomme mahdollisesti jäätyneistä putkista tai putkesta. Kyllä ne nyt sulaa. Ja sulihan ne. Kunnes yksi vanha, kulunut ja aikansa elänyt putki vanhassa vessassa, nykyisessä romuhuoneessa, pamahti rikki ja kasteli lattian. Noh, ajattelin, tyhjennetään se sitten joskus ja sitten vaan kuivataan.

Perjantaina aloitin tuon pienen huoneen tyhjentämisen. Ei siellä nyt niin hirveästi roinaa ole, ajattelin, olenhan aika usein heitellyt kaikkea turhaa pois. Ja eipäs ollutkaan - kunnes levitin ne pitkin talon muita huoneita. Miten ihmeessä ne pystyivät pienistä sievistä kasoista paisumaan koko talon täyttäväksi muovipussien mereksi? Uskomatonta.

Romuhuoneet pitäisi lailla kieltää. Sinne viedään kaikki se mitä ehkä joskus tarvitaan kuten vanhat kolmekymmentä vuotta vanhat monot. Haloo, eihän meillä ole edes lunta enää, ikinä, saatikka sitten että omistaisin sukset, tai menisin luistelemaan - sillä vanhat luistimetkin löysin. Ja kasan kenkiä, kasapäin vanhoja papereita, kymmenen kassia - kuka tarvitsee kymmenen rumaa kassia, kysyn vaan.

Ja juu nej, en heittänyt vieläkään niitä kymmentä rumaa kassia pois, vaan lätkäisin ne olohuoneen lattialle odottamaan pääsyä takaisin romuhuoneeseen. Katsokaas, kun niitähän saattaisi joskus tarvita, kaikkia kymmentä yhdellä kertaa. Huokaus.

Isäntä viettää ensi viikon lomansa vanhassa vessassa imuroiden märkää sahanpurua ja rukoillen, ettei vesi ole levinnyt muiden huoneiden alle. Ja kuten kuvasta näette ei se kuvittelemani puhallus ja kuivaus ollutkaan ihan niin mutkatonta ja siistiä. Mutta toisaalta turhahan sitä olisi ollut etukäteen murehtia ja päivitellä, eletään nyt muutama viikko näin ja loput sitten toisin.

Jotta sellaista meillä täällä Lindblomin residenssissä.