Kuva ilmestyikin sitten suureen monitoriin tarkkailtavaksi. Ja hyvähän siitä tuli. Noin niinkuin valokuvaajan näkökulmasta ja noin niinkuin siihen tarkoitukseen mihin se oli tarkoitettu, eli kuvaksi minusta passiin niin että silmät näkyvät kunnolla.
Ja kaikki rypyt. Ja juonteet. Ja läikät. Ja ohuet silmäripset. Hapsottava tukka. Kaksoisleuka. Kalpeat, ahavoituneet huulet. Ja vanhuus! Ainoa lohtu oli ettei saanut kuin vienosti hymyillä, sai sentäs harvahampaat olla piilossa!
Hirvityksen kamaluus! Miten tässä näin pääsi käymään? Aina olen luullut olevani nuori, ainakin nuorekas ja luullut näyttävänikin siltä, mutta nyt tuo foto-Väiski ja Väiskin hieno kuva paljasti karmean totuuden. Luojan lykky, että se kuva tulee vain passiin, eikä sitä tarvitse näyttää kuin reppanapassintarkistajille ja äärimmäisessä hädässä käyttää henkilöllisyystodistuksena, toivon mukaan harvakseltaan.
Ja muuten, nyt muistankin, että se passi pitäisi tilatakin. Pääsi unohtumaan. Teen sen huomenna. Jos muistan. (Isäntä tietenkin teki kaiken heti samana päivänä kun huomautin, että meidän passit just kohta vetelee viimeisiä päiviään. Pöh! Ylitehokas!)
Ja tässä teille passikuvaa... juuri sopivan pulleroinen, juuri sopivan söpö ja takuulla ilman ryppyjä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti