Kunnon kauppias!

Tämäkin päivä piti nähdä!

Kotiin töistä lähtiessäni laittelin kenkiä jalkaan ja ihmettelin, että missäs toinen saapas on? No löytyihän se. Niitä sitten vähän aikaa tihruilin ja rupesin nauramaan. Siis oikeasti! Olin laittanut aamulla jalkaani kaksi erilaista saapasta. Molemmat kylläkin yhtä kuluneita ja kunnolla käytettyjä ja onneksi mustia, mutta ihan selvästi eri paria. Voi pyhä sylvi. Ja noilla olen tullut aamulla töihin ja nuo olen aamulla ottanut pois ja vaihtanut työkenkiin. Mitään huomaamatta. Ei paljon järki päätä pakota! Ja mulla on uudet silmälasit ja kaikki.

Noh, olen, myönnettäköön, kerran ja vain ja ainoastaan yhden kerran ollut töissä (tätä ette sitten kerro eteenpäin) ilman rintaliivejä. Onneksi oli sellainen löysä paita päällä niin sitä ei huomannut ja en itsekään huomannut kuin vasta iltapäivällä.

Mietin tässä vaan ja vakavasti harkitsen, että olisiko aika lähteä eläkkeelle tai hoitoon tai jollekin keskittymisklinikalle?

Mutta kiltit ihmiset ja kansalaiset, hellävaroen hihasta nykäiskää ja tietooni asia saattakaa, jos kaupungilla kävelevän ja housuitta näette mun!

Passikuva

Passini on menossa umpeen, joten menin lauantaina otattamaan passikuvaa Fotopariin. Väiski istutti minut tuoliin ja kliks oli passikuva otettu, ihan ensimmäisellä otoksella, eli paremmin meni kuin mallikoululaisilla! Silmälasithan pitää nykyään ottaa pois, joten ne odottivat kauniisti tuolilla.

Kuva ilmestyikin sitten suureen monitoriin tarkkailtavaksi. Ja hyvähän siitä tuli. Noin niinkuin valokuvaajan näkökulmasta ja noin niinkuin siihen tarkoitukseen mihin se oli tarkoitettu, eli kuvaksi minusta passiin niin että silmät näkyvät kunnolla.

Ja kaikki rypyt. Ja juonteet. Ja läikät. Ja ohuet silmäripset. Hapsottava tukka. Kaksoisleuka. Kalpeat, ahavoituneet huulet. Ja vanhuus! Ainoa lohtu oli ettei saanut kuin vienosti hymyillä, sai sentäs harvahampaat olla piilossa!

Hirvityksen kamaluus! Miten tässä näin pääsi käymään? Aina olen luullut olevani nuori, ainakin nuorekas ja luullut näyttävänikin siltä, mutta nyt tuo foto-Väiski ja Väiskin hieno kuva paljasti karmean totuuden. Luojan lykky, että se kuva tulee vain passiin, eikä sitä tarvitse näyttää kuin reppanapassintarkistajille ja äärimmäisessä hädässä käyttää henkilöllisyystodistuksena, toivon mukaan harvakseltaan.

Ja muuten, nyt muistankin, että se passi pitäisi tilatakin. Pääsi unohtumaan. Teen sen huomenna. Jos muistan. (Isäntä tietenkin teki kaiken heti samana päivänä kun huomautin, että meidän passit just kohta vetelee viimeisiä päiviään. Pöh! Ylitehokas!)

Ja tässä teille passikuvaa... juuri sopivan pulleroinen, juuri sopivan söpö ja takuulla ilman ryppyjä!

Kuules mummi!

Tänään oli mummin ja Andyn päivä. No ihan vähän mofankin. Jo ennen meille tuloaan tuo silmäterämme soitti ja varmisti, että meillä on mansikkajäätelöä. No tietenkin oli, sitä ihan varta vasten lähdettiin hakemaan.

Käperryimme sohvan nurkkaan lukemaan Tove Janssonin Kuinkas sitten kävikään kirjaa, joka on hurjan jännittävä kummitussilmineen ja ihmeellisine pölynimuroineen ja aika pelottavine kuvineen. Richard Scarryn Höyrylaivan arvoitus on kuulemma kirja, jota isot pojat lukevat mutta Kissalan perhe-kirjan nähdessään naurahti ja totesi että ´´voi ei, toiko mofa tuon, se on tyttöjen kirja!´´. Ettäs tiedätte!

Kiipesimme mummin prinsessasänkyyn (siihen pitää kiivetä, kun mulla on niin monta patjaa, ihan niinkuin oikeillakin prinsessoilla!) ja kysäisin että otatko hapankorpun? ´´Kyllä kiitos otan, vastasi tuo hurmuri ja niinpä mussutimme hapankorppuja ja pidimme sängyn päällä picniciä samalla kun sain nauttia pienen miehen tarinoista.

Äitinsä ehdotti pikkumiehelle tässä yhtenä päivänä, että josko laitettaisiin oranssi huppari sen iänikuisen viininpunaisen tilalle, niin siihen poika vastasi ettei hän halua sitä kun se on niin näyttävä! Mistä ne kaiken oppii?

Nyt vetäydyn mukavan päivän päätteeksi margariinilta tuoksuvaan, murusilla kyllästettyyn prinsessavuoteeseeni. syli täynnä lapsenlapsen lämpöä, korvissa kikatus ja sydän rakkautta pullollaan!