Mitähän sitä pakkais...

Huomenna olisi tarkoitus aloitta miniloma, tai oikeastaan midiloma. Ja koska rakastan pakkaamista, pysynkin visusti tässä koneella.
Mutta mitä ihmettä sitä pakkais, kun noista ilmoista ei tiedä huomista pidemmälle.
Untuvatakki ja villasukat, tietenkin, kylmiä ilmoja ja mahdollisia tuulipäiviä varten. Ei ne nyt varmaan pakkasta sentään ole luvanneet!? Hellehame ja toppeja, aurinkolasit ja voidetta, sillä uskon vakaasti että se Saharan helle saavuttaa Suomen juuri kun lomani alkaa tai ainakin muutaman päivän viiveellä. Kirjoja, paljon kirjoja. Tiklistä olen ehtinyt lukea vain alun, joten voi olla että riittänee tuo tiiliskivi matkaevääksi. (Mutta varmuuden vuoksi muutama dekkari). Sukkapuikot ajattelin isännän kauhistukseksi ottaa mukaan (pieni innostus on taas virinnyt) ja saatanpa pitää matkan aikana pienen sukkakoulun.
Pakkaan mukaan myös kevyttä kesämieltä, unohdan työn ja kiireet, kotiaskareet ja kaikenmaailman maalliset huolet ja odotan hiljaista matkantekoa ystäviemme purjeveneellä, vienoa tuulen tuiverrusta purjeissa ja laiskaa köllättelyä kannella ja yhdessäoloa hyvässä seurassa.

Rock-Riikka

Välillä luulen ja uskon, että tuolla ylhäällä on joku sellainen suurempi voima tai jos ei voima niin ainakin vekkuli ukko, joka aina välillä saa pilkkeen silmäkulmaan ja heittelee taikapölyä harvojen ja valittujen päälle. Muut sitten saammekin tyytyä niihin rippeisiin.
Riikan kohdalla taisikin sitä taikapölyä ripsua oikein toden teolla, isolla kädellä.
Miten on mahdollista, että yksi ja sama tyyppi sisustelee lukaaleja, myy pullaa - siis myy pullaa tyylillä - itse sisustamassaan kahvilassa, siinä välillä käy yläkerrassa tuunaamassa asuntoa, korjailee asuntovaunuja ja sitten tuo hyväkäs vielä osaa laulaakin! Onko jo vähän epistä? Välillä se tuolla laulelee puhallinorkesterin kera kaupungintalolla Myrskyluodon Maijaa ja sitten se tuosta noin vaan nousee Parkin lavalle ja muuttuu rokkimimmiksi. Mitä? Miten se sen tekee?
Ja eikä siinä kaikki, sanonpahan vaan. Kun se on laulut laulellut ja jos joskus elämä tylsistyy muutamaksi tunniksi kaiken tuon harrastamisen ja luovuuden välillä niin mitäs se sitten tekee? No, tietenkin, ottaa kynän käteen ja alkaa kirjoittaa. Ja senkin tuo tekee omalla tavallaan, riikkamaisesti, hyvin.
Ja kauniskin vielä on! Olis nyt edes saanut pihtipolvet, ohuet, värittömät haivenet tai edes kaksoisleuan. Mutta ei! Hohhoijaa. Että älkää sitten ihmetelkö jos teiltä puuttuu jokin taitellinen lahjakkuus, kun eihän niitä nyt kaikille millään riittänyt.
Mutta eipä tuolle edes voi olla kateellinen! Ihme tyyppi!

Mutta yksi asia on varma - Riikka tekee maailmasta koko lailla kauniimman!

Picknick

Nyt varmaan luulette, että kerron teille nasevia juttuja päivän picknick-tapahtumasta. Kuka oli missäkin ja kenen kanssa ja kuka sattui juomaan liikaa samppakaljaa.
Enpäs kuulkaa kerro, kun mä satuin oleen töissä. Nutriletin avasin ja sillä itseni kanssa kilistelin. Kävin kyllä naapurikaupassa kysymässä, josko olisi ollut jotain märkää kaapin pohjalla, mutta ei sieltäkään mitään saanut. Joten päivän picknick jäi haaveeksi vain.
Mutta muuten olikin vilkas päivä, varmaan ensimmäisiä kunnon kesäpäiviä pitkään aikaan. Joten mikäs siellä töissä ollessa. Toki olisi kyllä ollut hauskaa päästä tuonne Casinopuistoon siemailemaan kuohuvaa, varmasti aivan ihana tapahtuma! Ensi vuonna, ehkäpä!
Illalla kyllä nautin torilta ostaman lakritsin seuraksi lasillisen valkoviiniä katsellessani isännän kivenhakkuuta ja ponnisteluja saada viimeisiä kiviä patiolle.
Ihana kesäpäivä!

Pation edistysaskeleet...

Niin vaan luulin, että toi isäntä ottaa ne kivimurikat ja heittelee ne siihen autotallin seinustalle ja niin meillä on valmis kivipatio. Naiset, sanois isäntä! Sitä on nyt kivetetty tässä jo juhannuksesta eikä vieläkään ole valmis! On hikistä ja raskasta touhua. Jokainen kivi kun pitää ensin raahata paikalle ja sitten kaivella se maahan ja se on aikaavievää sillä katsokaas kun ne kivet ovat kaikki erikokoisia, mallisia, paksuisia ja korkuisia. On tarkkaa touhua saada ne tasaiseksi tantereeksi, johon joskus voisi pöydän ja tuolitkin suorassa saada pysymään. Mutta isäntä osaa asiansa, on se noita kivetyksiä ennenkin tehnyt, tosin ei noin suurta.

Mutta nyt lähenee työ loppuansa, muutama kivi vielä paikoilleen ja valmis. Viime viikonloppuna kyllä jo testailin tuota toista, valmista päätä ja raahasin sinne soffan ja tuolit ja nautimme ilta-auringossa kuohuviiniä, lemppariamme Taltarnia.

Kysyin sitten tässä päivänä eräänä isännältä josko hän on jo suunnitellut sen seinustan tuohon toiseen päähän, että saadaan tuulensuojaa ja piilotetaan samalla isännän työkaluja yms. Ihmetteli kovasti että mitä tarkoitan aivan kuin ei olisi koko asiasta kuullutkaan. No en tietenkään, tuumasi ja sitä paitsi ei kuulemma tee mitään ilman mallia, piirustusta, sanallista kuvausta. Valmis malli pitää katsokaas olla. Vastasin että mitä järkeä mun on sulle malli piirtää, kun kuitenkin muutat materiaalin, mallin, koon ja hyvässä lykyssä vielä käyttötarkoituksenkin. Joo, joo, mutta saan ideoita niistä sun malleista ja siitä on sitten hyvä lähteä niitä muuttelemaan. Niinpä niin.

Ja katsokaas kuinka Florence, Julio ja Agatha ovat kasvanee. Hieman on joidenkin lehtien alla käpristyksen aiheuttavia olioita. Niitä pitäisi varmasti jollain häätää!!?? Voiskos joku ystävällisesti kertoa millä? Raidilla?

Tomaatinkasvattaja

Mahdetaankohan saada tomaatteja tänä vuonna? Kysyin tyttäreltä. Katsoi kummissaan ensin minua ja sitten noita ruipeloita ruukussansa ja päästi räkäisen naurun. Siis ei taideta saada!
Ehkei siis vielä kannata jättää työtään ja ruveta puutarhuriksi, vihannesviljelijästä puhumattakaan.
Ensin ostin kalliin (10 e) maksavan muovikupusen, jossa voi idättää noita siemeniä, jotka nekin maksoivat ainakin 8 e. Sitten niitä kastelin ja vaalin, hitaasti kituen kasvoivat ja suurin osa kuoli. Kolme  jäi jäljelle ja niistäkin kaksi näyttää kituvan. Yksi näyttää kukoistavan, mutta eipä taida ehtiä täyteen loistoonsa punaisine herkkutomaatteineen ennenkuin talvipakkaset heittävät ensimmäiset kuurankukkaset maahan.
Ensi vuonna aloitan ehkä vähän aikaisemmin, tai sitten menen vain torille ja ostan valmiita, hiukka suurempia, planttuja.

Liikaa leipää - perheen kesken

Tänään olimme perheen kesken, niinkuin vaan me, alunalkajaiset. Äiti, isä, poika ja tytär. Tyttären mies läks fammolaan Lohjalle poikansa kera ja äiti jäi Hankooseen työpäivän päätyttyä. Joten isäntä ja minä (siis minä) päätimme viedä kakarat ulos syömään. Ja poikani päätti että mennään Pirateen, pizzalle, koska siellä on hyvät pizzat sanoi hän, ja otti kuitenkin ravintolan kalleimman annoksen kera viinin, koska mamma maksoi. No isäntä sentäs söi pizzan, joka olikin loistavan näköinen ja makuinenkin. (Tytär söi hampurilaisen). Noh, minä, ikuinen murheenkryyni, joka ei osaa ikinä päättää, ei ikinä valita oikein, ja aina valittaa (pojan ja isännän mukaan, tytär ei sano mitään), no, minä otin sandwichin, koska kyseisessä ravintolassa ei ollut tonnikalapizzaa ja kanapizzassa olisi ollut vuohenjuustoa (inhokki), enkä tajunnut että olisin voinut itse muodostaa oman pizzani. No, joka tapauksessa kuvittelemani sandwich (irlantilaiseen tapaan) ei ollutkaan sellainen ohuehko täytetty vaan sellainen paksu iso sämpylä, ciabattatyyppinen tosi paksu vehnäinen (me ollaan nyt Suomessa, sanoi tytär)  ranskalaisineen päivineen ja satuinpas päästämään suustani pienen pienen valituksen aiheesta, josta takuulla saan kuulla lopun elämääni. Eli että sain liian paljon leipää - kun tilasin leipää! No joo, ihan hyvää oli, mutta myönnettäköön - liian paljon leipää. Joten suurin osa jäi lautaselle. Oma vika, valitsin, taas kerran, väärin. Muiden annokset olivat kyllä hyviä, kertoivat. Mutta sain mahan täyteen ja kukkaron tyhjäksi.
Jälkiruokaa menimme nauttimaan Parkiin ja sen nautimme oluen muodossa ja voi että meillä oli hauska ilta. Harvoin pääsee nauttimaan vain ja ainoastaan lastensa seurasta!
Kiitos Sebastian ja Ida mukavasta illasta.

Ja ei, ei, taaskaan ei tullut kuvia annoksista, ei juomista, ei jälkiruokasuklaasta, jota kävin kaupasta hakemassa. Mutta nuo päivänkakkarat kukkivat terassilla isossa pytyssä. Kauniita ovat ja aurinkoa odottavat, niinkuin me kaikki muutkin!

Keltainen

Keltainen väri on iloinen, aurinkoinen, lämmin, sopii monille, mutta en vain voi sietää sitä vaatteissa. Se on mulle kuin punainen härälle. Ja voih, nyt ymmärrän miksi! Löysin tuollaisen vanhan, ihanan valokuvan hiihtokilpailuista, luulisin kuvan otetun Silversandissa, ja ei ole ihmekään, etten keltaisesta pidä. Supercool hiihtäjä, keltaista kaikki tyynni! (Toivottavasti edes voitin, vaatteista huolimatta!)
Kuvahan on tälläkin viikolla ajankohtainen, ei tarvitsisi montaa astetta kylmetä niin huominen vesisade tulisi lumena ja saataisiin hiihtoladuille suunnistaa. Olisihan sekin!
Joten hyvää yötä ja aurinkoisiin tunnelmiin, nähkää raikkaita, talvisia unia ja miettikää muodin ihmeellistä maailmaa!

Hanko Sushi

Tänään ykskaks yllättäen sain kauppaani pohojalaisia vieraita (siis från Pojo) ja houkuttelivat tämän työn raatajan (tänään ei kyllä tarvinnut raataa, niin hiljaista ja rauhallista oli) syömään kanssaan Hanko Sushiin. Ja minäpä läksin, ei tarvinnut kahta kertaa pyytää. Ensimmäistä kertaa! Taidan olla  oikea kunnon laiskansaamaton kaupunkilainen, ensin koko pitkän syksyn, talven, kevään odotan kesää tulevaksi, että pääsisin ulos syömään, kiertelemään paikkoja, baareja, tapahtumia. Ja mitä sitten teenkään?  Olla möllötän kotosalla, tutun tvn edessä tai noukin viimeisiä ja niitä harvanlaisia  auringonsäteitä pihalla töistä tultuani. Joka vuosi sama juttu. Syksy tulee ennen kuin olen ehtinyt edes aloittaa sitä ruokapaikkoihintutustumiskierrostaan ja ehdin käydä vain niissä muutenkin jo tutuiksi tulleissa!
Mutta tänään läksin, eikä kaduta yhtään. Oli todella hyvää ja puupuikkojen kanssa syöminenkin sujui, no jotenkuten. Jälkiruokaa tietenkin halusimme. Joten neuvoivat meidät surffibaarin puolelle, siellä kun on kuulemma Hangon parhaat jäätelöannokset. Ja mitenkäs tämä sopikaan minulle, taas hampaan (puolikkaan) poistattaneena (juu Mona, älä pelkää mulla on vielä muutama hammas jäljellä kun seuraavan kerran nähdään!) kylmä ruoka ja jäätelö sopivat vallan paremmin kuin hyvin.
Ja niin hyvää oli tuo jäätelökin (muuten ihanat purkit!) ettenpäs tullut kuvanneeksi. En ruokaa, en jäätelöä. Saatte tyytyä meidän pihan kukkivaan pensaaseen! Se on muuten tällä hetkellä tosi kaunis!
Ihanaa Sofia, Anna ja Micka kun kävitte ja nappasitte mut mukaanne, tulipahan taas Hanko tutummaksi!

Makana

Hangon uusin ravintolatuttavuus - Makana, sopivasti Origon kupeessa iso terassi ilta-auringon puolella. Loistavaa!

Ja jos töistä tullessa väsyttää niin voipi lötkötellen viettää hetkosen baaritiskin läheisyydessä ruokaa ja juomia odotellessa. Tai muuten vain haaveilla kesästä! Kun ihanat aromit tunkeutuvat nenään ja herättävät horroksesta niin on parasta kipittää kavereiden luo pöytään - muuten ne syö kaikki!

Baaritiskiltä voit myös tilata ihanan raikkaita drinkkejä, joko terästettynä tai alkoholittomina. Maisteltiin muutamia (no teräst.... alkoholittominapa tietenkin!) ja itse asiassa kaikki olivat todella raikkaita, inkivääriä sisältävä oli tietenkin mielestäni paras (se terveysvaikutus, nääs!).

Alkuun söimme riisipaperirullia, joita dippasimme mausteiseen kastikkeeseen. Ja juunej, älkää kysykö nimiä. Saatte ihan itse mennä testailemaan näitä ihania makuja ja kurkistella ne nimet listasta!

Saimme pöytään useita erilaisia annoksia, joista noukimme omille pienille lautasillemme valikoiman Makanan herkkuja. Ja voi pojat, olipas hyvää. Ihania, raikkaita makuja. Ja arvatkaas kuka mukersi puikoilla, tuosta noin vaan! Ja sitäpaitsi puikoilla syömisessä on se hyvä puoli että vatsakin kerkiää mukaan ja sitä syö sujuvan hitaasti nautiskellen koko aterian. Välillä kostutettiin huulia kuivalla valkoviinillä, jota ei monesta ravintolasta Suomessa edes saa, saatikka sitten Alkosta laisinkaan. Ja nimihän oli (nyt on pakko käydä lunttaamassa Kirjatoukka ja herra Kameran sivuilta!) Wah, Jacob´s Creek, joka tietenkin sopi ruokiin loistavasti! Mmmm...
Ja tiedättekö mikä toinenkin hyvä puoli puikoilla syömisessä on? No tietenkin, jaksaa syödä jälkiruokaa...

Todella raikkaita ja kauniita jälkiruokia, uskalsin maistaa jopa suurta inhokkiani kookosta kookospannacotan muodossa. Ja hyvänen aika, jopa se oli todella hyvää. Mutta tokikin valitsisin itselleni tuon oikeassa laidassa olevan hedelmäsorbettijälkiruoan. Oli todella jännittävän makuinen.

Ja nyt vain haaveilen seuraavasta kerrasta ja mietin jo valmiiksi mitä sitten tilaan KUN ISÄNTÄ vie minut Makanaan hääpäivänämme 7.7. Ymmärsiköhän tuo yskän?

Eipä mulla muuta, hyvät ystävät, eikun syömään ja Makanaan!