Poks poks poks

Nyt on hymykuopat valahtaneet syvälle masentuneiden poskilihasten alle, huulilla tuskainen irvistystä muistuttava hymy ja silmät lupsahtelevat väsymyksestä, kivusta aiheutuvasta - tai masennuksesta. Polviprk jomottaa eikä kävelemistä kylläkään voi enää kävelemiseksi väittää, linkutusta jos edes sitäkään. Lupasin olla enää valittamatta, mutta eipä mulla tällä hetkellä muutakaan. Nyyh.
Kävin tänään ortopedillä, ihan Vantaalla asti, ja Esapa se vaan totesi, että niin katsos kun tulee määrättyyn ikään niin ne polvet, kierukat, nivelet vaan poksahtelee (no ei nyt ihan ehkä noilla sanoilla). Ja varoitus, se tietty ikä on 35+, hah joten kannattaa tarkkailla niitä polvia ja niveliä! Olen ihan varma, että kun noita polvikierukoita jaettiin tuolta ylhäältä käsin niin JOKU siellä torkkui jakaessaan niitä poksuja ja antoi mulle sitten jonkun muun poksut! Mun mielestä kolme on jo liikaa! Olisin mielelläni ottanut vaikka tuplapaksut hiukset tai säihkysääret.
No mutta huomenna magneettikuvaukseen. Vaikka tuolla jalalla ei voikaan kävellä ja todennäköisesti kierukka on hajalla niin täytyy poissulkea luukuolio. Häh??? Oliko pakko kertoa, nyt mulla on varmaan sekin!
Ja jos pääsiäisen aikaan näette vaappuvan, hiljalleen keinuvan vanhan, jo tietyn iän ohittaneen naisen taapertavan töihin päin, niin se olen minä, sisukas suomalainen, joka ei anna periksi ja sitä paitsi mulla on kaupassa vielä ne kainalosauvat, jotka edellispoksauksella sairaalasta lainasin. Niillä on hyvä tökkiä asiakkaita!
Ja pääsiäisen ruokavalio? No buranaa, tietty, buranaa!

Tuon näköinen, tai ainakin tuntuinen, on mun polven sisäpuoli!

Polvinen päivä

Voi mua onnetonta tallustajaa! Jos nyt joku tekisi musta astrologisen kartoituksen, ihan sellaisen hienon, niin siinä lukisi että tämän rouvan ongelma-alueena on, pään lisäksi ja siitä huolimatta, jalat. Se on nyt todistettu. Huokaus!
Se kauhea luulemani iskiaskipu, joka tuossa viime maanantaina jalat alta iski ja konttaamaan pisti, melkein, olikin polven kierukka, joka tuosta noin vaan sanoutui irti ja aiheutti muutaman tuskankiljahduksen ulkosalla. Noh, onneksi se nyt oli edes se terve polvi, että saadaan tasapuolisesti nilkutettua molempia puolia.
Mutta täytyy sanoa, että päivällä ei naurattanut, ei yhtään. Näin jo sieluni silmin joutuvani taas leikkauspöydälle, muutaman viikon sairasloman (noh, se olisi tietenkin tullut tarpeeseen, varsinkin kevätauringon paistaessa). Mutta onnekseni käytyäni akupunktiossa sain tietää, että tuo vaiva voi parantua yhtä hyvin ilman leikkaustakin, vaatii vain vähän malttia ja aikaa. Ja molempiahan mulla on vaikka muille jakaa.
Mutta näillä mennään mitä annettu on ja tehdään tästä hyvä nilkutuskevät, lenkkeilyhaaveet jätetään hamaan tulevaisuuteen, mutta hyvät ystävät, lukemista ei edes tuo kipeä polvikaan estä, sillä niinkuin Jörn Donner joskus mainoksessa totesi: lukeminen kannattaa aina!

 

 Ja hei, nää mun jutut käsittelee nykyään vaan sijoilta menneitä lihaksia ja venyneitä, virttyneitä  polvia. Nyt tämä saa loppua kertakaikkiaan! Luulette vielä vanhaksi!

Kevätväsymyksestä kevätsiivoukseen...

Yhtäkkiä ja yllättäen, kesken Good Wife jakson (katsoin nauhalta), sain kummallisia tuntemuksia kehooni, sellaisia heräämisväristyksiä, sellaisia jollaisia hyvin harvoin kehossani tuntuu, suoraan sanottuna siivousväristyksiä. Ja siltä istumalta päätin lähteä siivoamaan. Otin kohteekseni kodinhoitohuoneen. Sen sellaisen missä pitäisi kotia hoitaa, tiedättehän. Johon heitetään kaikki turha, missä sukat ja paidat riitelevät tilastaan samassa korissa. Paita siis tietenkin on hypännyt väärään paikkaan. Missä villasukat häviävät paristaan, pestyt pyykit ovat kasoissa silityslaudan päällä, tuolilla taas ryppyiset lakanat odottavat seuraavaa vaihetta, joko kaappiin viemistä tai mankeloimista. Siis kaappiin viemistä (mankeli on jo pölykerroksen peittämä, liinakin rikki, uusi hankittu pari vuotta sitten mutta piiloutunut paketissaan mankelin taakse, vähän näkyi toista kulmaa!). Mutta nyt tähän kaaokseen tulisi muutos! Pesin ja puunasin, silitin ja järjestin, isäntä jo meni yöpuulle, mutta minä jatkoin, kun ei koskaan tiedä kuinka kauan tuo hulluuspuuska kestää.
Siellä kodinhoitohuoneessa on kuulkaas niin valkoista ja kirkasta että silmiin sattuu. Todennäköisesti muutaman päivän ajan, kyllä se siitä sitten taas tavalliseksi kasakaaokseksi muuttuu, mutta pölyt ja liat on tiessään ja ainakin vähän aikaan saadaan nauttia ihanasta tyhjyydestä ja siisteydestä.
Nyt toivonkin vain ettei tämä ole ohimenevää, olisi vielä monta nurkkaa jotka kaipaisivat emännän hellää kosketusta ja spick & spania (hei mitäs se oikein olikaan, joku siivousaine muistaakseni!) sillä väkisin ei kannatta lähteä yrittämään, täytyy odotella sopivaa mielenlaatua ja oikeita väristyksiä!

Kevätväsymystä?

En jaksa vaihtaa keittiön verhoja, en myöskään niitä ärsyttävän punaisia mattoja, jotka tukkii värillänsä koko keittiön. En mä myöskään jaksa puunata pintoja, jotka ihan säihkyvät auringonvalossa likaisuuttaan. Enkä varmasti jaksa imuroida pölypallleroita nurkista, olkoon siellä, itse sinne ovat hakeutuneet. Turvaan. Niinkuin itsekin haluaisin hakeutua. Johonkin nurkkaan mietiskelemään, vain olemaan ja istumaan ja katsomaan kaukaisuuteen. Ja odottamaan että tämä väsymys ja mielen apeus menisi ohi. Olen varmaankin melkein menninkäisenä saanut liiallisen kuorman auringonvaloa, jonka kaiken järjen mukaan pitäisi virkistää, mutta nyt tuo vaan hirveän väsymyksen ihmisen eloon ja oloon.
Ja iskias. Tuo ihana hermosärky, joka joka askeleella kolottaa, pistelee, puukottaa, sähköiskuja lähettää lonkasta varpaankynsiin. Ja jalan vie alta. Etelässä juoksin. Siis oikeasti juoksin (no lyhyen rannan päästä päähän, mutta kuitenkin), kiipesin portaita, kävelin pitkiä matkoja ja nyt tuo jeekelin yksi sana minua pitää vankinaan! Väsyttää jo koko touhu. Kipukoukku on ollut koko viikon paras ystäväni. Sen kun oikein kovaa iskee pakaraan niin voi jopa kääntyä sängyssä. Ilot ihmisellä! No jaa, tänään ehkä helpostusta akupunktiosta!
Noh, ei edes piristänyt tämä vuodatus. Jos oikein muistan niin kassissa on kolme suklaapalaa, kokeilen vielä sitä keinoa, muuten jatkan apeata päiväkulkuani kohti iltaa. Kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu. Ja jos jaksan puran yhden vaatelaatikon!'

Kävin kukkakaupan takahuoneessa etsimässä nuokkuvia kukkia, jotka sopisivat mielialaani, mutta kummallista, siellä oli vaan tuoreita, ihania, tuoksuvia, elämäniloisia kukkia. Höh. No tuossa teille ihana tuoksuva kukka... piristystä päivään!

Hola Puerto Rico!

Taas yksi piste maailmankartalla valloitettu. Ei ehkä kaikkein mielenkiintoisin, kultturellein, ei historian havinaa eikä vanhoja upeita kirkkoja eikä museoita, joissa vierailla. Mutta hei! Siellä paistoi aurinko! Täydeltä terältä ja joka ikisenä päivänä saimme nauttia lämmöstä, joka sulatti raskaan raatajan huolet ja työn painon olkapäiltä, sai sielun sulamaan. Juuri sitä me kaikki tarvitsimme tähän saumaan!
Ensimmäisenä päivänä vain lötköttelimme altaalla ja pulahdimme kylmään veteen altaaseen kun siltä tuntui ja tietenkin... nautimme Sangriaa... kuten näette se oli valtavan hyvää! Kummastakaan kannullisesta en ehtinyt ottamaan kuvaa ennen kuin se hyväkäs jo oli loppu!

Eräänä kauniina päivänä, kun olimme korventaneet valkoista hipiäämme tarpeeksi, päätimme tehdä veneretken Moganiin, jota myös Kanariansaarten Venetsiaksi kutsutaan.

Todella ihana, pieni, pittoreski kaupunki täynnä purjeveneitä, kukkasia, ravintoloita, turisteja juuri niinkuin mekin toivomme oman kaupunkimme olevan keskikesällä sesonkiaikaan! Ja olihan siellä nyt pakko lounastaa ja löysimmekin mukavan tapaspaikan ja hyvän tapaksen, joka oli takuulla tuore!

Moganista löysimme myös sen kuuluisan veteen piirretyn viivan, voi senkin etsimisen lopettaa!

Kotimatkalla Moganista saimme nähdä jotain todella upeaa. Paljasta pintaa ja noh, oli nuo kalatkin aika näyttäviä!

Oli mukava päivä Moganissa, niinkuin kaikki muutkin päivät Puerto Ricossa. Bongasin ilokseni myös muutaman petolinnun, toinen vieraili parvekkeellammekin, pelästyi sitten terassirouvaa ja lensi läheiseen puuhun rauhoittumaan.

Jaa-a, kyllä matkailu avartaa ja mieltä virkistää ja vyötäröä kasvattaa. Mutta mukavaa oli, taas kerran!
Isäntä kyllästyi piikkisuoriin hiuksiini joten kampautinpas hiukseni sitten paikallisessa kampaamossa ja siitähän tuli ihan hieno! (Ja mulla on kyllä pyyhe peittona! Ja tuossa lasissa on vatsalääkettä tulevaa illallista sulattamaan)

Kiitos Puerto Rico ihanista aurinkoisista päivistä!