Hyvää Uutta Vuotta

On ollut mieleniintoinen vuosi. Täynnä iloa, naurua, juhlia, häitä, ihania matkoja ystävien kanssa, tulevaisuuden suunnittelua, perheen kanssa vietettyjä hetkiä ja työtä. Työtä, jossa viihdyn ja johon on aivan ihana aamuisin mennä. Työtovereita, joista on vuosien mittaan tullut ystäviä ja joiden kanssa on hyvä aloittaa päivä aamukahvilla ja joiden kanssa voi jakaa ilot ja surut ja työn raskaat huolet ja nauraa räkättää puolikkaan pullan ja kahvikupin äärellä.
Vuosi on ollut myös työntäyteinen. Muutto uusiin tiloihin juuri ennen joulua aiheutti pienoisen stressinpoikasen, isäntä joutui muiden töidensä ohella rakentelemaan sitä sun tätä, poika ja koko suku ja ystävät joutuivat töihin. Mutta hyvin siitä selvisimme ja joulunkin ehdimme laittaa. Tosin joulupäivänä aurinkoryökäle paljasti pölypallerot piirongin pinnoilta, joten pieni arkinen aherrus oli paikallaan, mutta mitäpä tuosta.
Toivotankin teille kaikille, yhdessä ja erikseen, Hyvää Uutta Vuotta 2015. Toivottavasti siitä tulee iloinen ja onnellinen, elämäniloinen ja valoisa. Yrittäjänä toivon myös vilkasta liikehdintää Vuorikadulle ja kaikkiin ihanan Hankomme liikkeisiin. Jotta kaikki kauppiaat voisivat olla ja elää, ilman ahdistusta ja huolta huomisesta. Jotta meillä kaikilla olisi vastaisuudessakin ihana kauppakatumme pikkuisine kivijalkaliikkeineen.
Hyvät asiakkaat, perhe, ystävät ja sukulaiset! Kiitos tästä vuodesta!

Valinnan vaikeus

Ajattelin siirtyä tietokoneen äärestä keittiön sohvalle filtin alle kynttilöiden loisteeseen, mutta venyttelenkin tätä aikaa vähän vielä tässä koneen ääressä, koska isäntä tuli sisälle ja jätän sen ihan rauhassa kuorimaan perunoita, ei kannata häiritä tärkeän työn tekijää.
Sain vihdoin ja viimein luettua Vargaksen uusimman. Joulukuussa työ ja kaiken maailman jouluhössötykset häiritsivät lukemista ja kirjan lukeminen venyi ja venyi melkein niin pitkäksi etten enää muistanut kuka oli poliisi, epäilty tai poliisin kaveri. Mutta muuten ihan hyvä kirja. Nyt siis ajattelin aloittaa tänään uuden kirjan ja katsastin kirjakaapin ja sieltähän löytyi hirmuinen pino lukemattomia kirjoja. Sisko on niitä Hankoon raahannut ja osan olen kyllä itsekin ostanut. Nyt tuli suorastaan valinnan vaikeus. Ennen vanhaan, siis silloin kuin kaikki oli paremmin, tyhjä kirjahylly oli kauhistuksen kauhistus. Pahin painajainen oli jos ei ollut yhtään lukematonta kirjaa. Pelkästään se tietoisuus oli ahdistava. Tosin siinä tapauksessa otin jonkin vanhan, hyväksi todetun kirjan ja luin uudelleen.
Mutta nyt! Mitä on tapahtunut! Kirjakaappi pullottaa lukemattomia kirjoja, niitä on suorastaan ihmisen korkuinen pino. Ja jos tätä samaa vauhtia luen kuin nyt niin noiden lukemiseen menee  monta vuotta. Täytyy siis tehdä jotain asialle. Keskittymiskyky ja mielenrauha takaisin, kiitos!

Ja noista olisi nyt sitten jokin valittava ja ryhdyttävä toimeen. Ja eikös jo mainoksessakin toitotettu että lukeminen kannattaa aina!

Laululintunen

Tässä aattona tai joulupäivänä laulaa lurittelin lasten tullessa kotiin tai siis kylään ja keittiöön. Tyttäreni, totuuden torvi ja suorasanainen, tokaisi että ´´mä en voi ymmärtää kuinka sä oot voinut päästä siihen kuoroon laulamaan, kun sä et edes osaa laulaa!´´ Hah! Ensinnäkin selitin, että ei sinne ollut pääsykoelaulua, jolloin tietenkin nyökkäilivät, että just just, ilmankos. Ja toisekseen, selitin, että jos OSAISIN laulaa, siis laulaa kunnolla, niin en kokkailisi teille täällä keittiössä Saarioisten eineksistä jouluruokaa VAAN olisin varmasti maailmankiertueella ja söisin kaviaaria jossain hulppeassa hotellissa, jossa baaripoika kaataisi suuhuni kostukkeeksi shamppakaljaa ja raha vaan virtaisi pankkitililleni. Mutta ne, jotka eivät osaa laulaa maailmanlaajuisesti niin PÄÄSEVÄT kuoroon laulamaan, joka sekin on onni ja ilo. Vaikka se rahavirta sinne pankkitilille kyllä kelpaisi, kieltämättä! Joten lahjattomana pääsin gospelkuoroon ja kiitos siitä, sillä se on aivan ihanaa!
Mutta yksi asia kyllä vieläkin vähän harmittaa! Silloin aikoinani kun minulla oli leluliike ja silloin aikoinaan kun  Hangonlehti vielä haastatteli kauppiaita ja kirjoitteli niistä rivisen, olisin niiiiin halunnut osata laulaa! Ja ihan vain sen takia että otsikosta olisi tullut niin kaunis... Laulava Lelukauppias. Sen sijaan useimmiten otsikko oli siihen aikaan Murto Lelukaupassa, Lelukaupan ikkuna rikottu, Murtomiehet veivät radio-ohjattavia. Just just. Mutta saivatpahan pitkäkyntisetkin hetkittäisen ilon, toivon mukaan!

Somewhere in my youth or childhood...

Ja taas ollaan yhden joulun vanhempia. Ja taas joulu hujahti ohi liian nopeasti. Ja taas tuli syötyä liian paljon.
Mutta mikä ihana joulu tuo olikaan. Lapset, vävy, fammo, fafa, isäntä ja lapsenlapsi ympärillä. Pieni tonttupoika, joka kahden avatun paketin jälkeen huomasi että hei, hirveä kasa paketteja ja kaikki hänelle? Silmät säihkyen avasi omiaan ja jakoi kunnon tontun lailla lahjoja meille muillekin. Mutta kun ensimmäisestä paketista kuoriutui kuorma-auto täynnä pieniä rusinapaketteja niin silloin tälle hyvin ruokaa syövälle tontulle tuli pienoinen valinnan vaikeus, avatako ja jakaako lisää paketteja vai syödäkö noita maukkaita rusinoita. No, rusinat voitti, joten pidimme luovan tauon ja keitimme kahvia.
Muutenkin joulupukki oli erityisen kiltti tänä vuonna. Jo pikkujoululahjaksi sain ihanan käsilaukun, Sulokkaan, joita valmistaa käsityönä Sini Tanninen, Savonlinnasta. Jouluna tämä Sulokas-perhe kasvoi kahdella mallilla, joten nyt alkaa olla jo valinnan vaikeus. Aivan ihania nahalta tuoksuvia  laukkuja, takuuvarmaa käsityötä.
Ulkona oli eilen ja niin tänäänkin aivan ihana ilma, mutta en ole pistänyt nenääni ulos, eilen en ehtinyt, erä sukulaisia ja lapset tulivat syömään ja viettämään iltaa ja tänään en ole viitsinyt. On niin ihanaa vaan olla ja lukea ja syödä suklaata! Ja odottaa siskoa kahville. Ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Sillä huomenna alkaa taas arki työn merkeissä (onneksi!) ja tulevalla viikolla kahdet syntymäpäivät!

Kiitos Joulupukki ja kiitos perheelleni ja sukulaisille tästä ihanasta joulusta ja lopetankin tuon otsikon laulunsanoin...

... I must have done something good!

Tässä muutama kuva noista ihanista Sulokkaista, omani ovat kaikki mustia, mutta mallit samoja! Ihailkaa!

Oi kuusipuu

Tänä vuonna meidän kuusen on alustavasti koristellut pian 2 vuotias lapsenlapsemme, Andy. Tänä vuonna kuusi on hieman vino, poikani tulee saamaan hepulin nähdessään sen, hänellä on jonkinsorttinen vinofobia. Tänä vuonna myös kuusenkoristeet tulevat olemaan alhaalla, hyvin alhaalla. Suorastaan 2 vuotiaan tasolla. Ja muutamassa oksassa saattaa roikkua 4 koristetta sulassa sovussa. Kauniisti. Toiset silkkinarussa  ja toiset valkoisessa villalangassa roikkuen. Ja vain muutama lasipallo hajosi. Toisen pudotti pieni mies, hänelle suotakoon anteeksi, mutta toisen uudenuutukaisen koristeen isäntä tumpelosormi pudotti lattialle ja taas oli imurilla asiaa.
Mutta kuusesta tuli hieno. Ehkä siihen huomenna vielä lisäilen ne lasipallot ja saatan jonkin koristeen paikan muuttaa, mutta muuten jätän sen sellaiseksi. Ja millä innolla tuo kaksivuotias sitä koristeli ja todella kauan kiinnostus säilyi. Ja niinkuin isäntä asian ilmaisi: Paras kuusenkoristelu pitkään aikaan. (Ei muuten ole kylläkään koristellut kuusta pitkään aikaan, noin niinkuin 10-20 vuoteen).
Meillä oli ihana, ikimuistettava ilta lapsenlapsen seurassa, aivan parasta!

Retroliina

Tänään tuli niin huono elokuva tvstä, että rupesin siivoamaan. Siinä vaiheessa kun elokuvan naapuri toi jouluvaloilla kyllästetyn talon pihaan lehmiä ja kameleita niin tämä rouva lähti. Sinne meni sekin nautinnollinen levähdystauko ja laiskatuokio. Joten päätin siivota vessan kaapin, jatkoin kodinhoitohuoneeseen ja olen itsekin aivan ällikällä lyöty että sain tuollaisen uroteon aikaiseksi, melkein keskellä yötä. Ihmeiden aika ei ole ohi. Ehkä tästä vielä aito, oikea kakun ja puhdistusaineen tuoksuinen joulu kehkeytyy!
Mutta eilen kun eksyin olohuoneeseen, tai en eksynyt vaan ajattelin antaa joulutähdelle vettä niin huomasin pienellä ovaalinmuotoisella, isännän tekemällä pöydällä pöytäliinapaketin. Ja hintakin oli aika mojova 98,-! Joululiinasta! Kunnes tajusin, että tuo täytyy olla fammon kätköistä, markka-ajalta. Aivan uusi ja käyttämätön. Ja tonttuja. No ei ikinä, ajattelin, ei meillä ole ennenkään ollut tonttupöytäliinoja. Enkä sitä paitsi halua edes peitellä isännän nikkaroimia hienoja pöytiä isoilla pöytäliinoilla. No olihan sitä liinaa kuitenkin pakko kokeilla, värit kun olivat juuri oikeanlaiset meille ja tuohon ovaalinmuotoiseen pöytään liina oli, ihme kyllä, aivan sopiva. Sitä sitten aikani siinä katsellessa tuumin että mikä ettei, voihan se tuossa tämän joulun olla ja ehkä Andystä on hauskaa katsella tonttuja. Vielä kun se joku sen silittäisi!

Stressi?

Ihan vähän vain alkaa joulu painaa päälle, vaikka päätin etten stressaa. Mutta kuitenkin! Ja en todellakaan stressaa siivoamattomista kaapeista, sotkuisista laatikoista, sillä en todellakaan ole niitä puunannut jouluksi, jos koskaan. Tai en ainakaan niin usein. Mutta silti haluaisi joulun ja varsinkin tämän joulunalusajan olevan kiireetöntä, nautinnollista aikaa. Aikaa kuunnella joululevyjä, lukea hyvää kirjaa ja siemailla kuumaa glögiä. Mutta en ole yhtenäkään vuotena onnistunut saamaan tuollaista seesteistä aikaa, en edes seesteistä puolipäiväistä. Eli jääköön vielä haaveeksi.
Tänään oli gospelharjoitukset, perjantaina konsertti. Lauantaina ja sunnuntaina töissä. Ja ajattelin tuossa välissä muutaman kakunkin vielä leipoa, omaksi ilokseni. Töissäkään ei varsinaisesti ole vuoden hiljaisinta aikaa ja vanha outletkin pitäisi tyhjentää, siis viimeistä murua myöten tyhjentää, viikonloppuna. Hohhoijaa. Miten ihminen onnistuukin keräämään itselleen näin paljon työtä ja touhua ennen joulua.
No niin, nyt on valitukset valitettu ja heti sydän keveni. Ihanaa kuitenkin mennä huomenna töihin uuteen, avaraan liikkeeseeni. Ihanaa voida illalla leipoa hyväntuoksuisia kakkuja ja ilahduttaa niillä myös velipoikaa. Ja seesteisiä, rauhallisia iltoja voin viettää sitten eläkepäivinä niin paljon kuin lystään! Sikälimikäli pääsen eläkkeelle! Mutta se onkin sitten sen ajan murhe!
Laitanpas tässä kuvan isännän nikkaroimasta uudesta rekistä (niitä on itseasiassa kaksi). Hieno, vai? Ja samalla näette uusia esikevätvärejä.
Niin ja tervetuloa kaikki perjantaina kirkkoon kuuntelemaan South Point Gospelkuoroa ja laulamaan kauneimpia joululauluja.

Kiitos ja kumarrus

Valmis! Kun kaksi viikkoa sitten aloitimme remontoimaan uutta liiketilaa Vuorikadun toisella puolen, sillä paremmalla puolella, sanovat tietenkin sen puolen kauppiaat, en ikinä uskonut kuinka paljon työtä siinä olisi. Itse tavaroiden kantohan ei ole mitään, senkun vain kantaa. Mutta että niille tavaroille olisi hyllyt, tangot sun muut telineet. Että olisi siistit seinät, kunnon tukevat hyllyt, sovituskopit verhoineen, lamput, spotit, peilit, nupit, napit ja nippelit. Kaikki paikoillaan. Isäni maalasi ja ahersi päivät pitkät seinien kimpussa, samoin teki poikani aina kun töiltään ehti. Isäntä rakenteli hyllyjä, telineitä, laittoi seinäpaneeleita ja kirosi huoneiston seinät alimpaan jorpakkoon. Mikään ei niissä tahtonut pysyä ilman metrin mittaisia ruuvimutterinauloja tai mitä lienevät nuo terävät seinään uppoavat rautapiikit. Mutta siellä ovat nyt ja varmasti pysyvät.
Välillä tuli uskon puute. Kuka hullu alkaa remontoimaan ja muuttamaan juuri joulun kynnyksellä. Juuri kun pitäisi ruveta siivoilemaan nurkkia, leipoa leipäsiä, kuunnella glögiä siemaillen joulumusiikkia ja rauhoittua nauttimaan hämärästä. Aina pitää elämä tehdä kiireiseksi, vaikka väkisin.
Mutta onneksi oli suku, ystävät ja perhe. Ilman heitä koko muutosta ei olisi tullut mitään. Kaikki auttoivat omalla tavallaan, kaikki kantoivat kortensa kekoon. Ja niinpä koko muutosta ja remontoinnista jäi hyvä muisto. Vielä on pientä korjattavaa, rakenneltavaa, lamppujen hankintaa, mutta pääpiirteittäin liike on valmis. Ja ajatelkaas, eilen yhtäkkiä ymmärsin että hei, mähän saan oikeasti työskennellä tuossa ihanassa tilassa! Kipitellä tuolla pehmoisella puulattialla ja narisuttaa noita ihania rappusia kellariin. Kellariin, jossa varastotilan lisäksi on iso huone, jossa ei ole kertakaikkiaan mitään! Tyhjyyttään ammottavat konttorihyllyt ja kirjoituspöytä. Mikä ihana näky!
Tulen kyllä viihtymään tuossa uudessa osoitteessa kadun varjoisella puolella. Joten tervetuloa kurkistamaan miltä uusi liikkeeni näyttää ja katsomaan hienoja telineitä joita isäntä väkertää. Yksi tuli jo paikalleen toinen tulevalla viikolla.
Ja kiitos vielä kerran remonttiväki, ystävät, sukulaiset ja kaikki muutkin, jotka hengessä olitte mukana.

Työntäyteistä

Ihan mukavasti on mennyt nämä kaksi joulukuista vapaapäivää, ei käynyt aika yhtään pitkäksi. Heti jo aamusta eilen menimme remonttikohteeseen vääntämään hyllyjä paikoilleen, maalaamaan viimeisiä laudanpätkiä ja seinäkoloja. Siis poika maalasi ja isäntä väänsi, minä se vaan nyökyttelin että hyvä tulee. Ja ihan hyvä tulee, pienellä budjetilla, nopealla aikataululla. Jouluksi kotiin. Tai kauppaan. No, toinen koti tuo lienee.
No siinä sitten ulkona pyöriessä huomasin että kuinkas kultakauppiaskin heiluu kaupassansa, kaikki valot palavat. Oli sitten ihan pakko mennä kurkkimaan ja kysymään josko hän oli erehtynyt päivästä. Mutta ei, siellä herra kultakauppias vaihteli järjestystä ja laitteli uusia vitriinejä paikoilleen. Sinä ainoana ylimääräisenä vapaapäivänään. Mutta hienolta näytti, käykäähän kurkkimassa!
Tänään jatkoimme aamutuimaan eilisestä juhlinnasta huolimatta. Olimme näet meidän ystäväporukkamme perinteisissä itsenäisyyspäivän juhlissa. Ja muutaman kuohuviinin (ja snapsin, ja konjamiinin, no okei ja oluen) juotuaan ihminen ei ole välttämättä aamulla täydessä terässään. Mutta sisukkaasti pukersimme ja saimme kaupan näyttämään jo hieman enemmän tulevalta kaupalta. Ja toivon mukaan tämän viikon lopussa tai viimeistään ensi viikon maanantaina saan avattua. Huh. Sanon minä. Ja huh huh sanoo isäntä ja huokaisee helpotuksesta. Vähäksi aikaa. Sillä jonkin verran hyllyjen ja rekkien rakentamista jää vielä myöhemmäksikin.
Ja nyt pitäisi vielä tyhjentää kaksi viikkoa sitten kirjoilla täyttämäni kaappi. Ei työ tekemällä lopu.
Mutta menkää te muut nukkumaan, minä rupean kantelemaan kirjoja. Ja taidan joulun jälkeen lopettaa Manukahunajan syönnin. Kolmen purkin jälkeen olo on melkein kuin duracellpupulla.

Maalari maalaa

Sunnuntaina aloitettiin remontti uudessa, tulevassa liikkeessäni. Maalit, pensselit, sudit, suojapaperit, maalausteipit, porakoneet sun muut vehkeet ja vempeleet roudattiin paikalle ja urakka alkoi. Isäntä aloitti hajoitustekniikalla ja purki yhden seinärakennelmajämän. Minä aloitin ahkerana suojaamaan listoja paperilla ennen maalausurakkaa. Ja vips. Yhtäkkiä oli isäni oven takana maalaamaan kuulemma tulossa ja maalarin ammattini vaihtuikin siivoojaksi. Siellä ne molemmat miehet suti parin tunnin ajan ja puhdasta tuli. Se kävi yllättävän nopeasti. No ei nyt sentäs valmista.
Tänään sitten aamutuimaan jo menin paikalle aloittamaan ja isäni tuli taas maalaamaan ja hänen mennessä syömään poikani tuli jatkamaan. Huh huh kun on raskasta tämä remontoiminen.
Mutta paljon on vielä tekemättä. Monta listaa petsaamatta, monta hyllyä rakentamatta, puhumattakaan kaikista pienistä yksityiskohdista joita pitää hankkia ja tehdä ja suunnitella.
Mutta ennen joulua kyllä avaan, vaikkakin venyy varmasti pitkälle ensi viikkoon. Työtä tehdään päivät, illat ja ajatustyötä vielä myöhään yölle, mutta kyllä se siitä. Apujoukkoja on onneksi olemassa, siunatut ystävät ja sukulaiset!
Ja sittenhän jää vain enää jäljelle itse muutto. Hah, sehän on vasta ehkä kuudes muuttoni tässä kaupungissa ja joka kerran olen sanonut että tämä on viimeinen. Mutta nyt tarkoitan myös sitä. Joten rutiinilla menee.
Mukavaa, leppoisaa viikkoa teille kaikille muille!

 Ja Ps. tänään jopa maalasin 5 listaa, mutta asuni oli hieman arkisempi kuin tuon kaunottaren tuossa kuvassa.