Aleksis ja minä

Tänään on kaikkien suurten sankareiden päivä, kuten Aleksis Kiven ja oih, minun. Taas tulee vuosi täyteen. Eikä tunnu missään. Eikä näy missään. Hah, no ihan vähän vain luissa ja nivelissä, pakaroihin on saattanut muutama gramma hivuttautua tuota elämäniloa ja vatsamakkara on saattanut makkaroitua millin verran. Mutta uskokaa huviksenne, että kovalla työllä nekin on hankittu! Ei ole helppoa äitinä, mummina eikä yrittäjänä. Kovaa työtä alvariinsa. Koko ajan pitää pysyä ajan tasalla kaikissa tärkeissä asioissa mitä facessa tapahtuu. Siellä kuluu kotvanen ihmisen elämästä. Pitää päivitellä ja huolehtia mainonnasta ja pelata pelejä ja kommentoida ja tykätä. Hirveän rasittavaa, kyllä siinä kuulkaas vatsamakkarat venyvät! Mutta siis tuosta Aleksin ja mun päivästä!
Se on siis tänään. Aleksis Kivi ja Seija täyttävät vuosia, toinen onneksi vielä elossa ja hyvässä ruumiin ja sielun voimassa, kuten äsken jo todettiin. Pääkin toimii suhtkoht normaalisti, pientä hienosäätöä pitää aamuisin tehdä kahvikupin, kahden äärellä ja miettiä mitäs nyt. Mutta kyllä se useimmiten selkenee ja työkaverit ohjaavat oikeaan osoitteeseen. Ja siellähän tänäänkin päiväni vietän, laulaa lurittelen työtä tehdessäni, tai ehkäpä vain hillun ympäri katua onnellisena siitä, että joku mut päätti hankkia hirrrveän kauan sitten. Muutaman kerran ovat kyllä varmasti sitä aikojen saatossa katuneet, mutta vain hetken verran. Muuten olen ollut suuren suuri ilo ja onni, paitsi silloin kun en ollut. Tuittupää, itsepäinen, teräväkielinen. Mutta oikeudenmukainen. Hah. Vuodet ovat tasoittaneet kaikki särmät ja nykyään olen seesteinen, hiljaiselosta nauttiva oikeudenmukainen erakko. Jep.
Tämän suuren päiväni tänään vietän siis  työpaikalla niin kuin kunnon raskaan työn raatajat tekevät ja illemmalla saatan joutua juomaan lasillisen kuohuviiniä, tai pari. Kokous nääs. Ei lopu yrittäjän työsarka oven sulkemiseen, ei. Vielä täytyy ponnistella Regattaan kuohuviinille.
 Onnea Aleksis, Irma ja Yanna ja kaikki muutkin tämän päivän lapset!