Kaamosvalot

Vihdoinkin! Meidän kauniit puumme Vuorikadulla ovat kasvaneet aikuiseen mittaan, joten kiitokseksi siitä hankimme niille kaamosvalot, jotka alun perinkin oli suunniteltu noihin puihin laitettavaksi. Kunhan kasvaisivat. Luulen alun perin idean olleet että kaupunki ne niihin laittaisi, vannomaan en mene, mutta kaamosvalot kuuluivat alkuperäiseen kävelykatusuunnitelmaan. Mutta joka tapauksessa. Tänään meidän ahkerat Vuorikadun miehet asensivat valot puihin. Valot, joihin Vuorikadun kauppiaat ovat keränneet rahat.
Siellä ne nyt valaisevat pimeneviä iltoja, tuovat tunnelmaa omalle kävelykadullemme, kaupunkimme sydämeen. Ja ovat jokaisen iltakävelijän ihailtavina siihen asti kunnes taas illat muuttuvat valoisemmiksi.
Olkaa hyvät, rakkaat hankolaiset, toivottavasti tuovat teille niinkuin meille kauppiaillekin, paljon iloa ja loistetta pimeinä talven iltoina.

Muuttoliike vallannut keskustan

Vai vielä että Alkon muutto saisi kaupungin ja kauppiaat apeuden valtaan. Katin kontit! Nythän ne vasta innostui, koko sakki. Suorastaan villiintyivät. Ja kaikki vain SIKSI että Alko muutti, no tai oikeastaan siksi että Nixu osti Alkon talon ja päätti muuttaa sinne kimpsuineen ja kampsuineen ja vielä laajentaakin valikoimaansa. Ja mikä parasta perustaa leipomon ja kahvilan. Superhienoa! Odotamme innolla!
No eihän se nyt tähän jäänyt, älkääs nyt luulkokaan. Yksi johtaa toiseen ja niinpä puoli Vuorikatua on nyt muuttotunnelmissa.
Ensiksikin Ceian alusvaate- ja vaatekauppa saa suuremmat ja avarammat tilat kadun toiselta puolen. Kyllä, Ulla-Dressin vanhalta paikalta. Hieman suurempi liikehuoneisto tuo kaivattua tilaa alusvaatteille, yöasuille ja uima-asuille. Ja tietenkin myös vaatteet saavat vähän enemmän tilaa ja ne tulevat paremmin esille. Myös varastotila on tervetullutta, sitä ei tähän asti ole ollut juuri nimeksikään. Joten innolla odotan uusia haasteita ja tiloja.
Mutta ei tässä vielä kaikki. Outlet on ja pysyy, mutta muuttaa tietenkin sekin. Muuten elämä olisi liian helppoa. Ja muuttaa Ceian vanhoihin tiloihin, tien toiselle puolelle. No mitäs sitten outletin tilalle, kysytte. Ei huolta. Lelukauppa muuttaa outletin tiloihin, eli entiseen Kirjapainon konttoriin saaden täten hieman suuremmat tilat kasvavalle valikoimalle ja askarteluosastolle. Aivan mahtavaa. Ja muistakaahan, että Hangossa on erittäin harvinaista kyllä, oma lelukauppa. Se ei ole itsestäänselvyys ja sitä pitää vaalia ja vaaliminen tapahtuu parhaiten esimerkiksi näin joulun alla ostamalla lasten joululahjat ja askartelutarvikkeet omasta kaupungista ja omasta lelukaupastanne.  Rakastan lelukauppoja, kuten varmasti arvasitte!
Vieläkin muuttoliike jatkuu, Mixanna muuttaa samassa talossa hieman pienempään, mutta ei suinkaan huonompaan tilaan. Joten Vuorikadun molemmissa päissä tapahtuu muutoksia. Mikä on vaan positiivista, pysyvät myyjät sekä asiakkaat virkeinä.
Niin että mitäs nyt sanotte!!??
Ja Ps. Olettehan jo kuulleet, että Hankoon tulee lankakauppa!!

Kiltti Joulupukki

Tänä aamuna tapahtui jotain ennenkuulumatonta. Ensin taustatiedot. Mulla on flunssa, tai siis yskä (liian paljon halimista yskivän lapsenlapsen kanssa) ja heräsin ennen kuutta yskimiseen. Joka ei loppunut. No ajattelinpas sitten että keitän teetä ja nousin ylös, vapaaehtoisesti, heti kuuden jälkeen.
Ei siinä mitään, lehden lukua ja teetä ja sympatiaa. Ja takaisin pehkuihin, koska kellohan ei ollut paljon mitään. Mutta, ihme ja kumma, olin aivan pirteä. Aamulla. Ennen kahvia! Joten nyt tulee se ennenkuulumaton tapahtuma. Rupesin siivoamaan. Kyllä Mona, luit oikein, siivoamaan. Puunasin keittiön pinnat ja pyyhin pöydän ja puristelin huovat ja tyynyt. Kastelin kukat, jotka nuukahtaneina kiittelivät tästä aamuisesta virkistyksestä.
Mutta.
Otin imurin ja imuroin. Inhoan imuroimista. Mikään ei ole niin kauheata kuin vetää tuota pörisevää laitetta perässään. Se tarttuu joka paikkaan, juuttuu, kaataa, ärsyttää, pitää meteliä ja ottaa vielä kaiken lisäksi tilaa lattialta, kun kukaan ei sitä ikinä jaksa viedä sinne minne pitäisi. Siis kukaan. Joka ei muuten asu meillä.
Siispä kiltti joulupukki, toivon tänä jouluna miehen imurinvarteen. Please. Jos en saa nuorta ja vetreää niin omanikin kelpaa. Eipä mulla muuta.
Ja muuten flunssa näyttää tekevän musta pirtsakan. Toivonkin etten saa flunssaa taas pitkään aikaan. Ja muuten isäntä, nyt olen siivonnut keittiön, koko loppu talo... It´s all yours!

Alkomahoolilaitos

Jokos kauppa on laantunut? No näkyykös se Alkon muutto jo teillä? Onko teillä siellä mitään elämää, siellä Vuorikadulla? Monta kertaa päivässä kuulee nuo samat kysymykset. Vaikuttaako se teihin mitenkään?
No kuulkaas, en tuota tiedä. Sen vaan tiedän, että harva se ihminen tuli vaatekauppaan pullot kilisten ja kolisten, rintaliivejä kokeilemaan, villahousuja ostamaan. En muista ikinä kenenkään sanoneen, että tulinpas nyt samalla matkalla katsastamaan vaatekaupan valikoiman kun kerran Alkoon piti viikonlopun juomat käydä hamstraamassa, kylläpäs nuo viinipullot, Koskenkorva ja oluet painavatkin.
Ei, ei  kyllä asia on ollut päinvastoin. Tullessaan kaupungille moni on samalla käynyt Alkossa. Tai sitten sinne tullaan varta vasten autolla ja lastataan ja ajetaan kotiin. En voi millään uskoa, että Vuorikatu kuolisi Alkon muuton takia. Aikamoisia juoppoja koko Hanko pullollaan, siinä tapauksessa. Meinaan vaan ettei se varmaankaan suurimmalle osalle ihmisistä ole se elämän tärkein kauppa, elämän tärkein asia, se, missä tuo kirkaspullolaitos sijaitsee. Nyt saa ruoat samalla kertaa. Ja kaupungille tullessaan voi keskittyä liikkeidemme antiin. Ihan niin kuin ennenkin.
Ja sitä paitsi, nythän kaupungilla tapahtuu ja uutta ilmettä tulee tuohon tylsään Alkon vanhaan taloonkin. Varmasti siitä tulee upea, ainakin sisältäpäin. Herra Nixu osaa tuon asian. Innolla odotan mitä se tuo tullessaan, minkälainen ihmisvirta tulee katsastamaan sitä ja samalla Vuorikadun tapahtumia, muuttoja ja uusia tuulia.
Ei muuta kuin sankoin joukoin tallustamaan Vuorikadun mukulakivetystä, se kestää ja sitä paitsi meillä on ihan hirveästi mukavia tapahtumia, niin aikuisille kuin lapsillekin. Tällä viikollakin monta. Joten Tervetuloa, hyvät hankolaiset!

Kirjojen kirja

Kesän korvilla rakas poikani tuli näyttämään uusinta hankintaansa, kirjaa, jonka oli tilannut.
Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Aivan ihana kirja. Yhdellä vilkaisulla tiesin, että tuo kirja on saatava. Ja tuo kirja on kirja, joka pitää omistaa, sitä ei voi mitenkään lainata eikä toiselle luovuttaa. Mielestäni. Kirja on nimittäin täynnä dokumentteja, kortteja, valokuvia ym. Melkein joka sivulla on jotakin kirjan välissä, joten tuollaista kirjaa ei edes uskaltaisi lainata keneltäkään sen tuhoamisen ja välissä olevien papereiden hävittämisen pelossa. Joten pyysin sen syntymäpäivälahjaksi. Ja tuossa tuo nyt on.
Kirja on erikoinen. Sen kuviteltu kirjailija on kahden yliopistonuoren tutkimuksen kohde ja he alkavat kommunikoida kirjan sivujen marginaaleissa. Joten kirjassa on tavallaan kaksi lukuelämystä, itse tarina  ja marginaalissa kulkeva kahden nuoren keskustelu.
Ajattelin ensin että tuo kirja jää vain katselukirjaksi, englanniksi kun on, etten ymmärrä, osaa tarpeeksi hyvin lukeakseni sen kokonaan, mutta itse asissa aloitin viikonloppuna jo tavailemaan ja vaikutti todella mielenkiintoiselta, jännittävältäkin. Mutta pelkkä tuon kirjan katselu, sen selailu, sen omistaminen tekee pienen ihmisen onnelliseksi.

Aleksis ja minä

Tänään on kaikkien suurten sankareiden päivä, kuten Aleksis Kiven ja oih, minun. Taas tulee vuosi täyteen. Eikä tunnu missään. Eikä näy missään. Hah, no ihan vähän vain luissa ja nivelissä, pakaroihin on saattanut muutama gramma hivuttautua tuota elämäniloa ja vatsamakkara on saattanut makkaroitua millin verran. Mutta uskokaa huviksenne, että kovalla työllä nekin on hankittu! Ei ole helppoa äitinä, mummina eikä yrittäjänä. Kovaa työtä alvariinsa. Koko ajan pitää pysyä ajan tasalla kaikissa tärkeissä asioissa mitä facessa tapahtuu. Siellä kuluu kotvanen ihmisen elämästä. Pitää päivitellä ja huolehtia mainonnasta ja pelata pelejä ja kommentoida ja tykätä. Hirveän rasittavaa, kyllä siinä kuulkaas vatsamakkarat venyvät! Mutta siis tuosta Aleksin ja mun päivästä!
Se on siis tänään. Aleksis Kivi ja Seija täyttävät vuosia, toinen onneksi vielä elossa ja hyvässä ruumiin ja sielun voimassa, kuten äsken jo todettiin. Pääkin toimii suhtkoht normaalisti, pientä hienosäätöä pitää aamuisin tehdä kahvikupin, kahden äärellä ja miettiä mitäs nyt. Mutta kyllä se useimmiten selkenee ja työkaverit ohjaavat oikeaan osoitteeseen. Ja siellähän tänäänkin päiväni vietän, laulaa lurittelen työtä tehdessäni, tai ehkäpä vain hillun ympäri katua onnellisena siitä, että joku mut päätti hankkia hirrrveän kauan sitten. Muutaman kerran ovat kyllä varmasti sitä aikojen saatossa katuneet, mutta vain hetken verran. Muuten olen ollut suuren suuri ilo ja onni, paitsi silloin kun en ollut. Tuittupää, itsepäinen, teräväkielinen. Mutta oikeudenmukainen. Hah. Vuodet ovat tasoittaneet kaikki särmät ja nykyään olen seesteinen, hiljaiselosta nauttiva oikeudenmukainen erakko. Jep.
Tämän suuren päiväni tänään vietän siis  työpaikalla niin kuin kunnon raskaan työn raatajat tekevät ja illemmalla saatan joutua juomaan lasillisen kuohuviiniä, tai pari. Kokous nääs. Ei lopu yrittäjän työsarka oven sulkemiseen, ei. Vielä täytyy ponnistella Regattaan kuohuviinille.
 Onnea Aleksis, Irma ja Yanna ja kaikki muutkin tämän päivän lapset!

Carpe diem

Piipahdimme siis Lahdessa, autonäyttelyssä. Ja perjantain tietenkin rilluttelimme hunningolla Lahden anniskelupaikoissa. Luulitte, tietenkin. Mutta ehei, me vanhat, väsyneet, illallisesta puutuneet huomasimme kellon olevan kahdeksan, joten ryntäsimme lähimpään kauppaan, ostimme muutaman (4) oluen ja pussillisen irtokarkkeja, juoksujalkaa takaisin hotellihuoneeseen ja Vain elämää kuvaruutuun. Jaoimme 1 (siis luitte oikein, yhden) oluen ja mussutimme karkkeja ja menimme kiltisti ajoissa nukkumaan.
No lauantaina ajattelimme että nyt riittää vanhainelo ja illalla tuunasimme itsemme rockuskottaviksi ja suunnistimme kohti näyttelyhallia, sillä siellä oli jos jonkinmoista ohjelmaa. Ja lauantainahan satoi koko päivän, joten mun säätutkajalka oli nilkutettavan kipeä ja säätutkakulumapolvi paksun pallero ja vielä kipeämpi.
Rockabilly! Ensin se meni varpaisiin ja jalat rupes vippaamaan, nousi sitten lanteille ja keinutteli ja pääkin rupesi heilumaan tahdissa. Miksei nuo tanssi? Ihan mahtavan upeaa musiikkia. Onneksi sitten yksi rohkea kaunokainen yritti saada väkeä liikkeelle ja minähän tietenkin läksin, ei muuta voinut, musiikki vei jo mukanaan. Ja en miettinyt sadasosasekuntiakaan paksua pulleropolveani eikä se sitä paitsi enää ollut yhtään kipeä (Kukko-oluellakin saattoi olla pienen pieni parantava vaikutus), hyvin taipui rockabillyn tahdissa ja heilutteli koko keski-ikäisen naisen vaivalla saavuttamaa pyöreähköä vartaloa. Ja isäntä heilui messissä!
Kotimatka hotellille kävellen oli täyttä tuskaa. Tulipahan taas  todistettua - tyhmä pää tyhmässä varressa, mutta hauskaa oli - sen hetken kun sitä kesti. Ja sitä paitsi, pienet onnenlykähdykset, hetkelliset hauskat tapahtumat ja teot, ne ovat niitä elämän pieniä iloja!

Ja Ps. Autonäyttelyssä kun nyt kuitenkin kävimme niin tuliaisena isäntä toi autonväriin sointuvan pokaalin muodossa Top 10.

Olutpanimo Sveitsissä

Hitaasti, hitaasti asiat hoituu. Tänään sain vihdoin matoja syöneestä kamerastani kuvat tietokoneelle (no, työkoneelle ne sain jo heti kun töihin meni, mutta uskokaa tai älkaa, se kuoli, se kone tai pitäisikö sanoa sekin!). Mutta nyt on kuvat tällä uusvanhalla tietokoneella, joten viivytäänpäs vielä pieni hetki Sveitsissä.
Istuessamme baariravintolassa ja juodessamme olutta (yllätys, yllätys) ja ihaillessamme olutpulloa oppaamme sanoi että tuo panimo on itseasiassa tässä lähistöllä ja sinne saa mennä vierailulle. Sanottu ja tehty, hypättiin bussiin, vaihdettiin postibussiin, joka kiipesi vuorenrinnettä ylös, ylös ja saavuimme ihanaan, pieneen vuoristokylään, yhden kadun kylään, joka pilvenkorkeuksissa vuorenrinteellä kaunisti tuota jo uskomattoman upeata maisemaa, joka kohosi tien toisella puolella vuorenrinteeksi ja toisella puolella laski vihreäksi laaksoksi. Ja pilvet ne vaan lipuivat talojen alapuolella. Uskomatonta. Meille merenrantakaupungin kasvateille. Mutta nuo vuorikylän asukkaat olisivat takuulla yhtä äimistyneitä nähdessään meidän ihanan meren ympäröivän kaupunkimme.

Itse olutpanimo ei ollut suuren suuri eikä siellä varsinaisesti ollut mitään kiertokäyntiä, itse sai kurkkia laitteiden toimintaa noin niin kuin päällisin puolin. Mutta alakerrasta kuului hirmuisen iloisia ääniä ja sieltä nousi tyytyväisen näköisiä ihmisiä joten sinne mekin suunnistimme. Ja aivan oikein! Siellä sai maistella huokeaan hintaan tuota paikallista olutta. Ja pitkin hampain mekin! Oluen myyjä, liekö ollut jopa joku omistajista, helppoheikin vertainen, tarjoili, kaatoi, seurusteli, vitsaili ja joi melkein yhtä paljon kuin olutta tuoppeihin kaatoi. Tosi hauska työpaikka ja hyvät työpaikkaedut!

 Ja uskokaa tai älkää tuohon pieneen vuoristokylään mahtui vanha kirkko, uusi kirkko, kaksi hotellia ravintoloineen (aukinaisine sellaisine), pieni kauppa, olutpanimo ja sauna!