Yrittäjän lomantynkä

Ajattelinpa kirjoittaa sanasen yrittäjän lomasta  - tästä tuleekin lyhyt kertomus. Siinä vaiheessa kun muut onnelliset alkavat suunnitella kesälomaansa, matkoja sìnne sun tänne niin yrittäjä todennäköisesti vielä painiskelee laskujen,  verojen ym. kirjanpitotehtävien kimpùssa suomatta ajatustakaan tuollaiselle kaukaiselle ylellisyydelle kuin loma.
Hiljallensa tuo lomasana rupeaa pitämään itsestään meteliä asiakkaiden hyväntahtoisesti kysellessä lomasuunnitelmista, ajasta, pituudesta. Hiljallensa on siis ruvettava miettimään tuota kaikkien huulilla pyörivää ihmesanaa. Loma. Koska, miten, milloin, kuka? On saatava joku tuuraamaan ja kurkistettava kirstun pohjalle ja tarkistettava sieltä loman pituus, sillä palkanmaksun jälkeenkin niitä maksulappuja kolahtaa postiluukusta.
Mutta kun tuon kaiken on saanut järjestettyä niin saattaapi saada kesäloman, harvoin kuitenkaan heinäkuussa, muutamaa pätkäpäivää lukuunottamatta. Mutta elokuukin kelpaa työtätekevälle vallan mainiosti ja jo kahden viikon loma on ylellisyyttä. Kun tekee kuusi päivää viikossa töitä niin takuulla on lomansa ansainnut! Ja taas jaksaa.

Tämä kuva kuvaa hyvin lomanedellystunteita (onkohan tuollaista sanaa olemassa... no nyt on!). Pysyy juuri ja juuri pystyssä seinästä tukea ottaen, pitäisi jotain tehdä, mutta ei jaksa, ei.

Huh hellettä!

No voi huh huh mikä helleaalto lauantaina olikaan. Johan tuo melkein ihmisen sielun ennätti sulattamaan, tuo ihmeellinen palleroinen tuolla taivaalla. Siis melkein. Ja meilläkin ystäväpariskuntamme kanssa oli juurikin tuoksi lauantaiksi suunniteltu venematka Padvaan ystäviemme mökille. Jonne siis ihanassa, kirkkaassa, suorastaan paahtavassa auringonpaisteessa kuohuviiniä siemaillen hiusten hulmutessa tuulessa suuntasimme veneellä, jossa oli hevosvoimia... hmmm.... kahdeksan hevosen verran? Ja huom naiset siis siemailivat kuohuviiniä, miehet saivat tyytyä ihailemaan ihania naisia kannella!
Meidän jo perinteeksi muodostunut retkipäivämme, jonka yleensä teemme juhannuspäivänä, oli onneksemme siirtynyt viikolla ja saimmekin ihanan raukean päivän auringonpaisteessa syöden ja viiniä litkien. Illalla, kun jo villasukat piti jalkaan vetää, ruipelohyttyset inisivät korvan juuressa, lämmitimme saunan ja talon emäntä ja miehet uskaltautuivat uimaankin jääkylmään veteen, jossa aivan varmasti vielä kellui jääpalasia juhannuksesta.
Sunnuntaiaamuna säätila olikin taas muuttunut tutuksi ja turvalliseksi harmaankosteaksi tihkusateeksi, ei makiaa mahantäydeltä. Mutta sateesta viis, saimme täydellisen ihanan mökkipäivän ystävien seurassa, mannaa maakrapujen sielulle, taas jaksaa jatkaa ja pukertaa.
Kiitos Marina ja Roger!

(Mestari)valokuvaaja

Roomassa kun siskoni kanssa käytiin niin shoppailtu ei, ei, ei. Mutta muutamia näyteikkunoita katsastettiin ja ajattelin että tuliaisiksi voisin napsaista muutaman kuvan, se kun ei maksa mitään, halpaa huvia lama-aikana.
Mutta eipähän musta valokuvaajaakaan tullut eikä taida tullakaan, vaikka kuinka yritän tuota kameraa tai tablettia vääntää ja kääntää ja varjoja asetella ja ylösalaisin kuvata. Ilman salamaa ja salamalla, olkaa hyvä. Mutta kumpikin aina yhtä.... hmmm... keskinkertaista. No jaa. Suutari pysyköön lestissään ja tiskin takana. Joskus vain olisi niin hauska repäistä, tehdä jotain huikeaa, yllättää kaikki salaisella avullaan, jota on piilotellut vuosien ajan paljastaakseen sen sitten yhtäkkiseltään vienosti hymyillen kaikkien ihmetykseksi. Eipä tuo nyt mitään, tuollaisia otoksiahan nyt kuka tahansa... Mutta ei.
No tällaisia otoksia tämä mestarivalokuvaaja nyt kuitenkin sai aikaiseksi  Rooman muotiliikkeiden ikkunoista. Enkä voi ymmärtää että joka näyteikkunassa, kun oikein tarkkaan katsoo, luuraa sama tyyppi, joskus kaksikin. Niillä täytyy olla siellä kaikilla samanlaiset vartijavaatteet. No maassa maan tavalla.
Mutta tässä upeat otokset silvuplee, sanois ranskalainen, italialainen varmasti olisi mykistyksestä mykkänä.

Ja miettikääs kuinka ekonomista, kun samaan kuvaan saa muotia, omat varpaat, maisemia ja ranskalaisia autoja ja vielä kaiken kukkuraksi monta kuvaa tuosta vartijasta, joka paljolti siskoani muistuttaa.

Katsokaa vaikka, laitankin tähän kuvan kauniista siskostani ystävänsä Bettyn kanssa, joka kuvaushetkellä oli jännityksestä jäykkänä, mutta söpöjä ovat kumpikin.

Juhannushäät

Eilen, juhannuspäivänä kaksi nuorta säihkyväsilmäistä rakastunutta sanoivat toisilleen tahdon Tammisaaressa Mikaelkoulun rappusilla. Ilma oli mitä oli, välillä sataa rupsautti ja tuulikin tuiversi, mutta kun nuoret olivat sanoneet toisilleen tahdon niin aurinko näyttäytyi kaikessa loistossaan, vähäksi aikaa. Nuorta paria ei tuo talvinen sää näyttänyt haittaavan, lempi leiskui ja lämmitti. Mutta me muut vähän vanhemmat saimme kyllä käpertyä villanuttujen alle ja kävellä lämpimiksemme, sen verran kylmä päivä oli. Mutta tärkeintä oli että nuo kaksi nuorta ja nättiä saivat toisensa.

Juhlapaikka, jonne nuoret huristivat muutaman sadan metrin taipaleen isännän Fordilla, oli todennäköisesti jonkinlainen entinen talli, aitta mikä lie, enpä tuota tullut kysyneeksi, mutta joka tapauksessa muutettu juhlapaikaksi. Tosi tunnelmallinen, niinkuin koko juhlakin. Ohjelmaa riitti ja maljoja nostettiin tiuhaan tahtiin, hääparille, syntymäpäiväsankarille ja tietenkin hääparin vanhemmille.  

Mutta kohtuulliseen aikaan me vanhukset  huristimme Hankoon takaisin ja jätimme nuoret juhlimaan varmaan yhtä elämänsä tärkeintä päivää. Ja varmasti on riemua riittänyt aamuun asti.

Onnea Lina ja Tobbe!

Juhannusta ystävät!

Niinpä niin, taas se on täällä - Juhannus. Kesän kohokohta, lomat alkaa, aurinkotuolit saa kaivaa pölyttymästä ja vaihtaa vapaalle. Suurin osa tekee niin, ei kaikki. Voitte lukea rivien välistä pienen katkeruuden, ihan pienen pienoisen, jota ei ole kestänyt kuin vähän yli kaksikymmentä vuotta. Odotankin siitä syystä syksyä. No ei nyt sentään, kyllä kesä ihan ihana on kärpäsineen kaikkineen. Saa sitä työtätekeväkin lämmintä, jos ei muuten niin kuumassa ilmastointia vailla olevassa liikkeessä. Mutta, eipähän vielä ole tarvinnut kärvistellä auringonpaahtamassa kaupassa, kylmää on pidellyt - niin sisällä kuin ulkonakin.
Meillä Juhannusta vietetään, niin kuin on aina vietetty, kotosalla grillimajassa - satoi tai paistoi. Päivällä täytän mansikkakakun ja tarjoan perheelle sitä kahvin ja kuohuviinin kera. Tosin tänä vuonna meinasi kakkupoloinen palaa kun joku tumpelo oli laittanut uunin liian kovalla. Viime hetkellä pelastin. Mutta mansikkakakku kuuluu juhannukseen ja tänä vuonna keitin siihen mansikkaraparperihilloa vähän makeutta tuomaan. Joten ahkera olen ollut. Muuta en sitten ole juhannuksen eteen tehnytkään. Iltasella tulevat sitten vanhimmat ystävämme ja lapseni (ainakin toinen niistä) perheineen juhlistamaan tätä kesän kohokohtaa.

Joten hyvää Juhannusta teille kaikille hyvät ystävät!

Säätutka

Ihan ykskaks yllättäen, tuosta noin vaan sain uuden ammatin tai ehkä tässä vaiheessa pikemminkin vielä harrastuksen itselleni. Niin se elämä vain yllättää ja päälle kaataa upeita tilaisuuksia. Pitää vaan ne vastaanottaa!
Olen jo kauan ihmetellyt ja työtovereillekin päivitellyt tuota jo hieman paremmassa kunnossa olevaa jalkaa. Silloin tällöin, tänä keväänä siis aika useinkin, sitä alkaa särkemään aivan mielettömästi. Ja mun kipukynnys on kuin Eiffelin torni, yhtä korkea. Mutta siis aivan yhtäkkiä, jopa keskellä yötä, tuota koipea alkaa kolottamaan kuin viimeistä päivää ja siihen ei auta muu kuin särkylääke. Sitä sitten rupesin miettimään, täytyyhän mokomaan jokin syy olla. Kunnes sitten yhtenä sateisena päivänä töissä ymmärsin! Mulla on sadetutkajalka! Ajatelkaa! Mitä isompi ja laajempi matalapaine sitä suurempi särky. Hah, miten elämä voikin olla yksinkertaista!
Ja sitä paitsi näin lama-aikoina on hyvä olla vara-ammatti, tai ainakin järkevä harrastus, jolla voi muutaman rovon tienatakin - saa ainakin ne särkylääkkeet maksettua! Joten älkää ihmetelkö tuolla kaupungilla kulkiessanne, jos kaupan sulkemisajan jälkeen istun tuolilla Vuorikadun ja Ratakadun kulmassa - reippaasti vaan kyselemään seuraavan viikon sateista.

Eukko, eukko, näytä jalkas, tuleeko huomenna pouta!

Täällä ei ole mitään - KGB

Viikonloppuna teimme isännän kanssa minilomamatkan Tallinnaan, messissä ystäväpariskunta ja matkalaukullinen vaatteita, jotka sitten raahasimme takaisin. Ne vaatteet raahasimme, ystävät onneksi kävelivät omin jaloin, kaikesta huolimatta!
No sen tavallisen syömisen ja juomisen, painottuen syömiseen tietenkin, lisäksi ajattelimme tehdä jonkin kulttuurillisen museokäynnin ja mikäs sen onnekkaampaa kuin että meidän omassa hotellissamme oli avautunut salainen huone yläkerrasta - KGBn päämaja.  Hissillä pääsimme 22 kerrokseen ja siitä kipusimme seuraavaan olemattomaan kerrokseen,josta  oli aivan loistava näkymä yli Tallinnan. Tosin silloin ennen muinoin ikkunat oli toki peitetty mustalla paperilla, sillä 23. kerrostahan ei ollut olemassakaan. Onneksi ovessa sentään oli kyltti että ´´täällä ei ole mitään´´ muutenhan olisimme voineet epäillä tuon valkoisen oven takana olevan jotain salaista!

Tunti hurahti nopeasti tuota ihanaa opasta ja hänen sulavaa puhettaan kuunnellessa noissa kahdessa maakellarilta haisevassa huoneessa. Kannattaa mennä kurkistamaan tuo minimuseo, jos Tallinnan eksytte. Ja Tallinnaanhan muuten pääsee nykyään laivalla, koska Urho Kaleva Kekkonen vuonna 1964 väen väkisin halusi laivaliikenteen Helsingin ja Tallinnan välille, mikä on mielestäni kunnioitettava teko, sillä muutenhan nykyään joutuisimme menemään sinne Venäjän kautta kiertäen tai omaa venettä käyttäen, jos sellainen sattuu löytymään. Sillä ei kai kukaan muu tuota olisi tietenkään keksinyt.

Meitä varoitettiin jo tuossa kyltissä olevalla tekstillä, mutta siltikin rohkeana suomalaisena uskalsin laittaa nimeni sellaiseen suureen kirjaan, jonka vieraskirjan luulin olevan, mutta olikin todennäköisesti KGBn musta lista. Joten jos nyt jostain mystisestä syystä ette kuule minusta pitkään aikaan niin alkakaa vaan lähettelemään niitä viiloja Siperiaan. Ja sitäpaitsi tuollaisen leimankin jo laittoivat passiini, hyväksytty, hyväksi todistettu!

Polttariporukka Vuorikadulla

Eilen, lauantaina, nähtiin kummaa kyytiä Vuorikadulla. Kaunis tummaverinen nainen tarjosi vain euron maksusta taksikyytiä. Taksina toimi hieno avopotkukelkka, onneksi pyörillä näin kesäaikaan, ja vauhti oli huimaa. Ensimmäisen taksikyydin Ceialta Outletiin osti outletin myyjätär ja pääsi tällä mukavalla kyydillä perille turvallisesti - ja halvalla!

Tämä uhkeapovinen tummaverinen nuori neitokainen on itseasiassa perhetuttumme pahnanpohjimmainen, kapalovauvasta olemme hänet tunteneet. Mutta muistaakseni hän oli silloin kyllä poika! No,  hajamielisenä ihmisenä voin olla väärässäkin. Joka tapauksessa naiselta tuo nyt näytti ja kaunis olikin. Hieman ajattelin noita säihkysääriä katsoessani että nyt olet tyttö kyllä unohtanut jonkin kauneuskäsittelyn sillä sen verran karvaiset koivet noiden sukkien läpi kuulsi. Mutta sitten taas toisaalta mustat sukat ja mustat säärikarvat sointuivat kyllä värin puolesta yhteen ja eilen oli toki kylmä ilma, joten ylimääräinen lämmityspeite tuli tarpeeseen.

Neitokaisella oli mukanaa suuri joukko nuoria miehiä, joilla kaikilla näytti olevan todella hauskaa, ja uskon että illan myötä meno vain muuttui railakkaammaksi. Mikäs nyt tuollaisen kaunokaisen seurassa ollessa!

Toivotankin tässä jo hieman etukäteen onnea Marleenille ja Tommylle tulevien häiden johdosta ja ihanaa, ihanaa avioelämää ja monta hienoa muistoa tästä hääkesästä!