Siivousgeeni

Siinä sohvalla köllötellessäni ja kaikenlaista miettiessäni sen sitten keksin... ihan yhtäkkiä yllättäen niinkuin kaikki hyvät ideat ja ajatukset tulevat. Helpotuksen huokaus, en siis olekaan laiska, saamaton, välinpitämätön... minulta vain yksinkertaisesti puuttuu se... siivousgeeni! Ja kun tyttäreni tuli vielä kyläilemään asia vain varmistui. Sillä samaisella ihanalla punaisella sohvalla istuessani ja lapsenlasta viihdyttäen seurasin samalla tytärtäni joka lapselleen ruokaa lämmittäessään samalla siivosi, puunasi, tyhjensi ja välillä jotain mutisten laittoi tavarat paikoilleen. Ja yks kaks oli keittiö siisti, tiskipöytä kiilsi, lapsella ruokaa pöydässä ja sillä hetkellä havahduin ja mietin että miten se tuon teki!! No rupesin sitä sitten oikein miettimällä miettimään. Jos siis tuollainen tärkeä geeni puuttuu niin jotakinhan on täytynyt tulla tilalle, muutenhan olisin vaikkapa vino, liian pitkä tai muuten vain eriskummallinen, mitä kyllä lasten mielestä olenkin, siis eriskummallinen, toisinaan. Mutta palatakseni puuttuneeseen geeniin tai oikeammin sen tilalle tulleisiin niin pitkän pohdinnan jälkeen löysin montakin korvaavaa, jotka helpottavat arkipäivää tuon tärkeän geenin puuttuessa. Juo-viiniä-ystävän-kanssa-ja-paranna-maailmaa-geeni... joka mielestäni melkein yhtä tärkeä jossei tärkeämpi. Lötköttele-keittiön-sohvalla-sillä-punaisella-ja-haaveile-kynttilän-valossa-geeni... joka suorastaan elintärkeä, eikä rasita selkää.

Tee-se-huomenna-geeni... pitäähän Huomiselle jotain jättää. Joten tuossahan noita korvaavia, eiköhän noilla pärjää! Mutta jotenkin on niskavilloissani sellainen kutina että muutama hyvä ystäväni tahoillaan myhäilee ja nyökkäilee että kyllähän me nyt toi tiedettiin... ei vaan viitsitty kertoa! Mutta mitäs sitä suremaan, ei edes enää kauheasti harmita tuo puuttuva... siivousgeeni!