Postilaatikolle ja takaisin

Eilen maanantaina, 12 päivää molempien polvien leikkauksesta, kävelin kainalosauvojen kanssa postilaatikolle ja takaisin. Enempää en uskaltanut ja enempää en ehkä olisi saanutkaan, näin aluksi. Olipa ihana tunne! Istuin vähän aikaa terassilla auringossa hengitellen kiitosta yläilmoille lähettäen! Aivan huikeaa ajatellen että molemmat polvet vedettiin auki ja vaihdettiin niihin tekonivelet, niitattiin kiinni ja se oli siinä - eikun lähdet liikkeelle!

Olin Coxassa, Tampereella, jossa näitä tehdään liukuhihnalta, kuten myös lonkkaleikauksia. Kauhea sutina siellä olikin aamulla, meitä oli varmaan 5-6 odotushuoneessa odottamassa noutoa leikkaussaliin - ja silloin yhdeksältä oli jo leikattu ensimmäinen rypäs. Siinä sitten menossa leikkauksen hoitaja kysyi jännittääkö paljon johon sanoin että ei oikeastaan, vähän kuin menisi hammaslääkäriin (ja sekin jännitys sentakia että jouduimme odottamaan tunnin puolitoista odottamossa), noh sanoi hoitaja sitten varmaan pelkäät hammaslääkäriä ihan kamalasti. No en oikeastaan totesin ja oli vähän ihmeissään. Niin minäkin. Luotan ihmisiin. Luotan ammattitaitoon, joka lääkäreillä ja hoitajilla on, joten ihan turha jännittää - kyllä ne sen hoitaa - ihan turhaa siinä itse hössöttää ja kysellä ja ihmetellä. Mun tehtävä on kuntoutua, tehdä mikä mulle määrätään tehtäväksi ja tehdä se kunnolla. Ja Coxa on ihan paras paikka!

Mutta nyt olen kotona ja elämä sujuu jo hyvin. Pahimmat kivut on selätetty ja liikkuminen on helpompaa ja yöt ovat kivuttomampia. Sillä yöt ne oli ne pahimmat kun tiesi että tunnin nukkumisen jälkeen kun käännät kylkeä niin valtava musta kipu melkein syö sut! Makaa puolituntia täysin paikallasi ja voit ehkä nukahtaa uudelleen - kunnes taas heräät! Joten mukavasti on aamupäivät menneet lötkötellessä väsyneenä öiden jatkeena!

Kuitenkin pikkuhiljaa alkaa pää havahtumaan maailmaan ja sänky ja pötköttäminen ei tunnu enää niin houkuttelevalta, joten hiljalleen lisään kävelyä, tekemistä, jumppaamista - ehkäpä joku päivä pääsen vielä kaupungille talsimaan ja kahville hyvät ihmiset - kahville! Ja normaali ihana arki alkaa!

Hyvin se menee, sanoin kaikille ja hyvin se meni! 

Terveiset kaikille ystäville, tutuille ja asiakkaille täältä mun kuninkaallisesta sängystä, joka on tällä hetkellä mun koko elämä. Tällä hetkellä - mutta ei enää kauan!!

Kiitos! 

 

Kaunis Nainen

Perjantaina piipahdettiin ihan Kotkassa asti - auto edellä. Eli siis autovanhuksessa oli jokin sähkövika, joten vaimopavielänuori pääsi hotellimatkalle autoa  Kotkaan kuskaamaan ja miehelle seuraa pitämään. Ja olihan sentään jo melkein äitienpäivä, joten sekin tuli siinä samalla kilisteltyä.

Kun siinä käytävää kävellessäni uusi vihreä pellavamekko päälläni tulin katsoneeksi suureen peiliin vai oliko se sittenkin oven lasi joka hienosti kuvaa heijasti, mene tiedä, sanoin miehelleni kauhuissani että kato hei mun jalkoja (mulla oli peittävät mustat sukkahousut) nehän on ihan eri paria, ei ihme että mun polvet on kipeät! Eli siis eriparia sillä tavalla että polvien yläosa oli suorahko ja polvien alaosa väärästi sojotti johonkin muuhun suuntaan. Apua! Ja ne mustat sukkahousut, jotka mukavasti lämmitti ja peitti, vain korostivat tätä vääräsäärisyyttä. Ja tiedättekö, mieheni - tuo rontti - sanoi että no katos vaan niinpä onkin! Ei minkäänlaista sympatiaa kaunista länkisääristä vaimoaan kohtaan eikä mitään kauniita kommentteja mun upeasta persoonasta muuten - ei, ei - mutta osti se mulle drinkin sitten baarissa!

Niinpä niin - kaunis nainen. Otin sitten kuvan siitä asusta ja itsestäni - selfien. Laitoin kameran/puhelimen naamani eteen ettei se kaikkine läikkineen ja ryppyineen pilaisi tätä hienoa hotelliotosta. Ja sitäpaitsi hiuksista oli väri jo haalistunut ja liian pitkä suortuvat ei enää illalla jaksaneet taistella maan vetovoimaan vastaan - olin kuin riipiintynyt kuiva heinäkasa - mutta nekin sai kivasti sen puhelimen taakse piilotettua. Noh,  pääasiahan oli tuo asu eli pellavamekko (mulla on jo samanlainen sininen viime vuodelta), joka on niin mukavasti löysä että voi syödä ja peittää kriittiset jäätelöllä saavutetut kummut, sopivasti siisti että voi ihmisten ilmoille mennä, sopivan tumma väri että sointuu taustaan paikassa kuin paikassa ja sopivasti hihaa, että käsivarret näyttävät kohtuullisen kivoilta! Jaa ja paksut, mustat sukkahousut jalkojen vikoja peittämään ja vanhoja jalkoja lämmittämään! Jaa-a kuulkaas, kyllä me naiset osataan!

Mulla on kauppa pullollaan siis oikeasti pullollaan toinen toistaan ihanempia mekkoja, pitkiä, pätkiä, tosi kirjavia, liehuvia, rimpsullisia, pellavaisia, kukallisia, raidallisia ja muutama yksivärinen ja muutama samanlainen kuin edellisenä vuonna. Ja katsos, sellaisen samanlaisen, yksivärisen Seija itselleen nappasi. Laiskuuttaan - kyllä. Mukavanhaluisuuttaan - kyllä. Ja aivan varmasti tylsästi melkein samanvärinenkin kuin se edellinen. (Mutta on se hei tosi mukava ja helppo!!). Mutta lupaan - kesäksi repäisen ja hankin itselleni jonkin ihanan värikkään rimpsuleningin!

Hyvää äitienpäivää kaikki ihanaiset. Katsokaa peiliin - sieltä ihan varmasti katsoo takaisin kaunis nainen!

Ja kyllä auto sai apua autoklinikalta ja toimii kuin unelma. Kitisee, kolisee, humisee, ei tarvitse radiota kuunnella - ja jalat jäätyy - mutta muuten kiva oli keinahdella Kotkaan ja takaisin.

No laitan kuvan, koska veljeni maalaama ja mieheni uudistama Buick on kyllä todellinen kaunokainen - ihan vaan vähän kauniimpi kuin tuo naisviherrys, jolla kylläkin on tosi kaunis sielu!