Ihana kauankaivattu vapaapäivä ja aurinkokin paistaa kiitettävästi. Haravoinnin ja oksienleikkelyn jälkeen perunoiden kiehumista odotellessa ajattelin istuttautua terassille vällyjen alle nauttimaan auringosta ja hyvästä kirjasta. Noh, puhelinta räpäläsin. Pienen pienen pieni, juuri silmillä erottuva, monijalkainen ötökänpoikanen käveli sormellani ja sitä siinä sitten yritin litistää. Ei litistynyt. Kynnellä yritin halkaista. Ei haljennut. Ja silloin vasta tajusin (kas kun ensimmäiseni oli) että sehän on, anteeksi ruma sana, perkele Punkki. Punkki isolla kirjaimella vaikka pieni olikin.
En ole mitenkään hysteerinen. Paitsi kun on kyseessä punkki. Ja torakka ja lentävä iso möhkälekoppakuoriainen. Joten asian tajuttuani lensin ylös, heitin takin pois, puristelin vaatteitani. Seuraavaksi hain teippiharjan ja harjasin hiukset, vaatteet, kengät. Mahtoi siinä olla naapureilla naurettavaa kun teippiharjalla siivosin terassia. No ei löytynyt. Oli, toivon mukaan tippunut terassin rakojen alle jo vähän lytistyneenä ja kynnenkuva selässä.
Mutta ei auttanut. Seuraavaksi hyppäsin suihkuun ja laitoin kaikki vaatteeni pesuun. Nyt istun sitten täällä sisällä, turvassa, tuolta kaamealta hirviöltä. Ja en varmasti mene istumaan samaan kohtaan ulkona. Ja muuten, tuolikin täytyy teippiharjalla vielä putsata.
Miten noin pieni voikin olla niin kamalan ällöttävän hirvittävä ja saada suhteellisen normaalin naisihmisen (ihana sana!) hyppimään kuin viimeistä päviää. Kai on kuitenkin uskallettava mennä ulos, jossain vaiheessa. Ja hirvityksen kamaluus, niitä on varmasti enemmänkin tuolla pusikossa. Hohhoijaa.
Ei ole suuret murheet ihmisellä, mutta kuitenkin.
Hyvää päivänjatkoa ja tarkkailkaa liikkuvia ötäköitä matkalla vaatteiden alle verenkiilto silmissä!
