Seilaillen

Lomaviikko meni verkkaisesti. Eteni tuulen tahdissa hiljalleen ja välillä vähän nopeammin, auringon paisteessa, sumussa, pilvisessä säässä niinkuin Suomen suvi myöten antaa. Kaikkea vähäsen, mitään ei liikaa. Ja kun matkaa purjeveneessä voi olla varma että sielu lepää: joko moottorin hiljaa huristessa tai purjeiden lepatusta kuunnellessa. Jälkimmäinen toki mukavampaa.

Purjematkamme ystäviemme purjeveneellä (vieläkin meidät huolivat mukaan, siitä olemme isännän kanssa kiitollisia ja syvään kumarramme) suuntasi kulkunsa Helsingholman kautta Naguun ja kaikkea siitä väliltä. Joka päivä vaihdoimme satamaa, hieman suuremmista vähän pienempiin ja idyllisempiin, mutta kaikissa satamissa meillä oli yhtä hauskaa. Naurettavan hauskaa.

Ja tiedättekö, eräässä satamassa (nimeäisin, jos muistaisin, valitan) saimme sauraksemme Harrietin. Harriet se laittoi tiskikoneen päälle (juu, juu, tiedän, purjeveneessä, mutta se halusi), tiskasi, kokkasi ja siivosi. Ihana emäntä. Tuo Harriet. Ja toi meille drinkkejä, mutta pysyi visusti piilossa. Vaikka kuinka käskytettiin ei mitään virkannut. Kaikkea voi sattua purjeveneessä.

Käytiin myös tanssimassa. Nagussa. Oli kivaa. Liiankin kanssa. Ei mennä uudelleen - vähään aikaan!

Meille maakravuille, siis isännälle ja minulle, viikon mittainen purjehdusreissu hyvässä seurassa on elämys, kunnon loma ja sielun ja mielen pysäytyksen paikka. On vaan oltava hiljakseen ja nautittava olemassaolostaan, maisemista, luonnosta ja laineiden liplatuksesta. Mikä voisikaan olla sen parempaa hektisen kevään työrupeaman jälkeen.

Jalat kiittää, sielu lepää ja pää alkaa taas muodostamaan uusia ajatuksia tulevaan ja ehkä myös muistamaan elämän tarkoituksen, elämän työn ulkopuolella. Ja se kuulkaas on yrittäjälle todella vaikeaa.

Me, isäntä ja minä, kiitämme ja kumarramme tuhannesti ja toivotamme suotuisia tuulia ja mukavia loppuloman purjehduksia ystävillemme, Monalle ja Andersille, ja toivomme että myös jatkossakin pääsemme lepuuttamaan vanhoja aivojamme seuraanne.

Ja juu kuulkaas, sanotaan, että nauru pidentää ikää. Taidan elää ikuisesti.

Loma Lomempi Lomin

Toppatakki, pipo, varma vanttar, villasukat ja kaulaliina. Ei kai sitä ihminen muuta tarvitse kun lomalle lähtee. No vähän rahaa ehkä kuumaan rommitotiin ja jääkaira voisi olla myös tarpeellinen, koska merelle olemme suuntautumassa. Lumilapion jätän uhallakin kotiin. Mutta satoi tai paistoi, lomalle lähdetään ja uhmataan säähaltioita ja otetaan vielä simpparitkin mukaan ja hellehattu. Hah. Siitäs saa! Istun se päässä vaikka räntäsateessa jos niikseen tulee. Mutta loma on loma, olkoon sää mitä on.

Noh, kyllä totuuden sanoakseni on aika vilpoisaa vielä. Olimme tänään yrittäjäillallisella Makanassa ja istuimme kuin istuimme ulkona lämpölamppujen alla. Ruoka oli tietenkin hyvää, mutta vielä paremmalta olisi varmaan naapurikauppiaan jälkiruokajäätelö maistunut jos ei olisi kieli melkein siihen kiinni jäätynyt. Vähän kyllä siinä yhdessä ihmeteltiin, että mitäs pahaa me suomalaiset ollaan oikein tehty kun meitä tällaisella viileydellä rangaistaan. Ihan pieni lämpöaalto olisi kyllä nyt paikallaan ja kaikille hyväksi. Muuten meillä on pitkän pitkä raskas talvi edessä.

Viimeksi mulla oli viikon loma helmikuussa ja sen kyllä huomaa. Ärsytyskynnys kasvaa, aivot lakkaavat toimimasta (niin, niin lapset - tiedän!) ja kehon pienet lihakset toimivat hidastetulla teholla. Mutta tänään tuli yhtäkkiä virkeä olo kun muistin tulevan loman ja viikon rentoutusputken, sillä purjeveneessä matkataan verkalleen ja aikaa on vaikka kuinka paljon. Ja on pakko istua, ihmetellä, rentoutua, jutustella ja vain ottaa rennosti ja välillä on vain pakko juoda skumppaa. (Tulihan se sieltä, se totuus).

Joten toivotankin itselleni hyvää lomaa ja toivottavasti isäntä ja ystävämme kestävät hiljalleen mörököllistä kaivautuvan käkättäjän ja ovat armollisia ja kärsivällisiä ja leikkivät mukana!