Viimeinen dinosaurus...

Siinä se on - tulevaisuuden toivo. Munakauppa! Oliko täynnä kananmunia kauniisti hyllyille aseteltuna vai myiköhän ne tuolla oikeasti jotain muutakin. Totta totisesti toivon että myivät. Yksi myi, toinen pakkasi ja kolmas otti markat talteen. Ja kaikilla oli töitä, vaikkakin varmasti pienellä ropopalkalla, sillä en voi uskoa että munakauppa oli mikään kultakaivos, vaikka kukas sen tietää vaikka olisi ollutkin!

Onko meillä nyt asiat yhtään paremmin? Palkat ovat huimat tuohon aikaan verrattuna, sosiaaliedut ovat suorastaan loistavia, palkattomia vapaapäiviä on yllin kyllin, sairastaa saa ja firma maksaa. Tosin firma tarvitsee voittoa ja kun kaikki rahat hupenevat palkkoihin ja saavutettuihin etuihin ja sairaslomapalkkoihin ja burnout-lepolomiin niin silloinhan firman pitää heittää muutama turhake pihalle ja säästää, että jää sitten niitä osinkoja niitä niin kovasti tarvitseville. Ja firman hymynaamat kiittelevät ja laskevat ja keksivät uusia tapoja säästää ja pistää turhakkeita pihalle ja kortistoon muiden turhakkeiden jonon jatkoksi. Ja valtio kiittää ja maksaa - niin kauan kuin rahaa riittää.  Joten valtionkin  täytyy kiristää vyötä ja ottaa köyhiltä, sillä  niiltähän se käy kaikkein varmimmin, ne kun ei paljon valittele, kun niiden kaikki energia menee työttömyyspapereiden täyttämiseen, elämiseen päivästä päivään miettien mistä saisi ruokaa ja rahat vuokraan. Ja lapsille vaatteita. Viedään niiltä vähän, ei ne huomaa. Ja taas hymynaamat loistavat ja taputtavat toisiansa selkään. Selvittiin taas yksi vuosi. Kyllä ne pärjää vähemmälläkin, menkööt leipäjonoon.

Ojasta allikkoon, sanoo sananlasku. Munakaupasta nettikauppaan paremminkin. Rahat ja verot virtaavat nettikauppojen myötä muille maille, työttömiä nuoria on valtaisa määrä, ihmiset voivat huonosti, pankki sulkee oviaan asiakkailta - ei edes enää vanhaan postiin voi luottaa. Mitä ihmettä on tapahtumassa? Kauppa ei enää kannata - vaikka päällään seisoisi. Ei auta alet, ei auta tapahtumat, ei auta kauniit kaupat ja ikkunat ja somistukset. Ei seiso tämänpäivän munakaupan ovella kolmea nättiä likkaa odottamassa asiakkaitaan. Kyllä nykykaupoissa omistaja häärää aamusta iltaan ja jatkaa hääräämistään vielä kotona.

Pelottaa ajatus, että kun meidän viimeiset dinosauruksemme, ne meidän ihanat asiakkaamme, jotka meidänkin kauppakatuamme pystyssä pitävät, häviävät ja uupuvat, eivätkä enää käytä palvelujamme, niin mitä jää jäljelle.Osaako uusi sukupolvi ottaa katumme omakseen, huomata sen kauneuden, sen ainutlaatuisuuden, ostamisen helppouden ja sosiaalisen kanssakäymisen ihanuuden. Ja että ne munamarkat olisi parasta pitää kotokaupungissa tai edes kotosuomessa jos eläkkeelle halajaa ihan rahan kera. Ennenkuin on liian myöhäistä.

Toivon ja uskon vieläkin, sillä olen syntynyt luottavaiseksi ja aurinkoisen ikkunan alla, että havahdus tulee tapahtumaan ja sen tulisi mielellään tapahtua hyvin pian, sillä muuten moni pieni paikkakunta saa kokea karun kohtalon - tyhjän, autioituneen kauppakadun. Valitettavasti. Sitä ei sitten enää pelasta munakauppiaiden sisukkaat ponnistuksetkaan.

Mutta kaikeksi onneksi meillä on Hangossa elävä keskusta, ihania kauppoja katu pullollaan, kahviloita, kauniita istutuksia ja jouluvaloja. Tervetuloa ihanaan keskustaamme, josta olemme hyvin ylpeitä ja vaalimme sitä rakkaudella. Ja ensi vuonna, juhlavuotena, meillä on mukavia suunnitelmia. Joten pysykää kuulolla! Ja käykää kaupoilla!

Kilisee kilisee kulkunen

Olen jouluihminen, jos nyt ylipäätään voi sanoa olevansa jokin tietynsorttinen ihminen - itseasiassa en ole ikinä kenenkään kuullut sanovan olevansa Halloween- tai juhannusihminen! Mutta joka tapauksessa pidän joulusta ja jos olisin tunteellinen romantikko sanoisin suorastaan rakastavani joulua, mutta pitäydyn pidättyväisenä ihmisenä pitämisessä. Ja itse joulu nyt menee hujauksessa, juuri ehtii hengähtää niin pyhät ovat ohi, mutta pidän joulunodotuksesta ja näistä joulukuun hämyisistä illoista ja tunnelmasta.

Mutta tänä vuonna on täytynyt tapahtua jotain! Joulupöly ei ole laskeutunut Riilahdenkadulle, en ole saanut siitä ripaustakaan - muita pölyhiukkasia meidän talossa kyllä lentelee yllin kyllin. Yksikään joululaulu ei ole vielä sulostuttanut korviani ja keinuttanut lanteitani ja vienyt siihen ihanaan odottamisen tunnelmaan, yhtäkään joulukakkua en ole leiponut, en pikkuleipiä, en edes avannut joululehteä lukeakseni reseptejä. Huomasin kauhukseni eilen, että en ole edes laittanut keittiötä joulukuntoon, siis vaihtanut jouluisempaa ilmettä ja laittanut niitä muutamia koristeita esille. Mitä ihmettä on tapahtunut - jouluun on enää reilut kaksi viikkoa!

Olenko vanhentunut ja hidastunut vuoden aikana? Olenko dementoitumassa - kenties unohtanut koko vuoden tärkeimmän viikonlopun tulon? Vaiko vain kyllästynyt koko touhuun - mikä olisi kaikista pahin vaihtoehto! Voihan tietenkin olla, että yksinkertaisesti ei ole kauheasti ylimääräistä aikaa eikä voimia tehdä mitään ylimääräistä työpäivän jälkeen. Ja vaikka peilistä katsoo se sama nuori ja kikattavainen tyttönen niin ehkä kuitenkin vuodet ovat hidastaneet ja rauhoittaneet jopa tämän yliliikkuvaisen ja ajattelevaisen tyllerön. Pakko ehkä myöntää ja myöntyä.

Huomenna aloitan raivauksen ja suunnittelun ja laitan joululauluja soimaan joka soppeen ja iloitsen kynttilöistä ja hämärästä ja nautin täysin siemauksin näistä viimeisistä joulunalusviikoista ja yritän myös rauhoittua ja tietenkin - syödä suklaata!

Ihanaa joulunodotusta kaikille ja erityisesti syksyiselle Hangon vieraalle, ystävälleni Annelle Mikkeliin!